13.7.2009 Korisliigaan noussut Kauhajoen Karhu on kiinnittänyt 1+1-vuotisella sopimuksella riveihinsä viimeiset kaksi kautta Korihaissa pelanneen Sad Niskasen. 198-senttinen Niskanen on viime vuosina pelannut myös Suomen juniorimaajoukkueissa.
Sad Niskanen siirtyy Uudestakaupungista Kauhajoen lakeuksille tulevaksi kaudeksi. Kuva: Francois Perthuis.
Niskanen pelasi viime kaudella Korihaissa noin 13 minuuttia ottelua kohden 3,8 pisteen, 1,9 levypallon, 0,6 syötön ja 0,4 riiston ottelukeskiarvoilla. Nuoren laitahyökkääjän ensimmäinen kausi Uudessakaupungissa oli hieman rikkonainen Kauhajoella pelatussa ottelussa syntyneen polvivamman vuoksi. Ennen Korihaihin saapumistaan Niskanen ehti pelata Porvoon Tarmossa, Rekolan Urheilijoissa ja ToPon A-junioreissa. Niskasen kasvattajaseura on helsinkiläinen MaSu-Basket.
Päävalmentaja Greg Gibson on tyytyväinen joukkueen uuteen laiturihankintaan.
- Sad tuo sopivasti nuoruuden intoa, kokoa ja urheilullisuutta pitempään osastoomme. Joukkueen rakentelu on vielä vähän kesken, koska juuri nyt alkavat siirtomarkkinat vasta liikahtaa. Karhu on jättänyt muutamia tarjouksia, joihin odotellaan viikon sisään vastauksia, Gibson valottaa tilannetta.
Sad Niskasen sopimuksen myötä Karhulla on sopimukset tulevasta kaudesta Roni Leimun, Lasse Hintsalan, Santeri Latvalan, Maurice Hortonin, Aleksi Huuskosen ja Sad Niskasen kanssa. Joukkue harjoittelee omatoimisesti Roni Leimun johdolla heinäkuun loppuun asti.
Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.
Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.
Viidesti Korisliigan parhaaksi erotuomariksi valittu Ville Selkee, 33, keskittyy jatkossa perhe-elämään ja työuraansa. Päätös lopettamisesta on kypsynyt nokialaislähtöisen Selkeen takaraivossa muutaman viime kauden ajan.
Mestarien liigan karsinnat pelataan jälleen turnausmuotoisesti 23.-28.9. Karsintojen pelipaikka selviää heinäkuun alussa, kun BCL:n runkosarjan lohkot ja karsintakaaviot arvotaan Sveitsin Lausannessa.
Korisliigan kotimaisten kärkipelaajien joukkoon viime vuosina rymistellyt Susijengin sentteri Hannes Pöllä, 211 cm ja 27 vuotta, vaihtaa seuraa. Viimeisellä kahdella liigakaudella Kataja Basketia vahvistanut Pöllä on solminut yksikautisen sopimuksen perinteikkään kotkalaisjoukkue KTP-Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.
Kauhajoki on solminut vuoden sopimuksen takamies Fiifi Aidoon kanssa. 189-senttinen Visa-Basketin kasvatti siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa hän on pelannut kaksi edellistä kautta ja oli voittamassa BC Nokian kanssa mestaruutta keväällä 2024.
Salon Vilppaan Samu Adler voitti päättyneellä Korisliiga-kaudella sekä Vuoden tulokkaan että Vuoden kuudennen pelaajan palkinnot. Miten saavutus oikein onnistui nuorukaiselta, joka ei ole vielä ehtinyt edes täysi-ikäiseksi?
Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen etsii uransa huipulla seuraavaa ammattilaissopimusta mutta valmistautuu samalla myös urheilu-uran jälkeiseen elämään. Aloittelevaa oikeustieteiden opiskelijaa kiinnostavat edelleen ulkomaiden koripalloparketit.
Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.