30.8.2011 Hallitseva miesten koripallon Suomen mestari Tampereen Pyrintö on kiinnittänyt amerikkalaisen veteraanitakamiehensä Kenneth Lowen joukkueeseensa myös kaudeksi 2011/12. Lowe pelasi ensimmäisen kerran Pyrinnössä jo kaudella 2005/06.

Kenneth Lowe palaa Tampereelle metsästämään kolmatta perättäistä mestaruuttaan. Kuva: Tytti Nuoramo.
– Lowe on joukkueorientoitunut ja puolustusmielinen pelaaja, jonka jokainen valmentaja haluaisi joukkueeseensa. Hän on ammattilainen, joka saa kaikki pelaajat ympärillään tekemään enemmän töitä otteluissa, mutta myös harjoituksissa, kehuu Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola.
Poikolan mukaan Lowe on Korisliigan ehkä paras takapelaajien puolustaja ja siten todella merkittävä osa Pyrinnön joukkuepuolustusta.
– Hyökkäyksessä Kennyllä on poikkeuksellinen kyky heittää todella tarkasti puolimatkan hyppyheittoja, mutta myös ajaa korille ja päästä vapaaheittoviivalle. Näiden ominaisuuksien hyödyntäminen on olennainen osa kolmiopeliämme, Poikola jatkaa.
Purduen yliopiston kasvatti on päässyt nostelemaan Pantteri-patsasta Korisliigan mestaruuden merkiksi vuosina 2010 ja 2011. Viime kaudella Lowe pelasi 53 runkosarja- ja pudotuspeliottelua 30,3 peliminuutin, 16,4 pisteen, 4,2 levypallon ja 1,9 syötön keskiarvoilla.
Pyrinnöllä on voimassa sopimukset tulevasta kaudesta Damon Williamsin, Antwine Williamsin, Kenneth Lowen, Antero Lehdon, Antti Nikkilän, Olli Ahvenniemen, Jesse Niemen, Ville Pekkolan, Osku Heinosen, Niko Mattilan sekä Kristian Rasinahon kanssa.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.