Kenneth Manigault palaa Korisliigaan osoitteena Helsinki

26.10.2021 13:46 Tampereen Pyrinnön entinen laituri Kenneth Manigault tekee paluun Suomeen ja astuu Helsinki Seagullsin vahvuuteen.

Helsinki Seagullsin rivit vahvistuvat, kun joukkueen kokoonpanoon liittyy 30-vuotias yhdysvaltalainen Kenneth Manigault. 196-senttinen kolmospaikan pelaaja on Korisliigan ystäville tuttu kasvo kausilta 2017–2019 Tampereen Pyrinnöstä, jossa hän pelasi yhteensä 82 ottelua. Kaikissa otteluissaan Korisliigassa Manigault on tilastoinut keskimäärin 14,1 pistettä, 5,2 levypalloa, 2,4 koriin johtavaa syöttöä ja 2,1 riistoa.

– Olen todella innoissani saamastani mahdollisuudesta Seagullsissa ja olen valmiina tekemään töitä sen eteen, että voittaisimme keväällä mestaruuden. Odotan myös kovasti sitä, että pääsen jälleen pelaamaan täyden yleisön edessä, Manigault kertoo Seagullsin tiedotteessa.

Etelä-Carolinan Charlestonista kotoisin olevan pelaajan ammattilaisura alkoi vuonna 2015 Australian kesäliigassa Goldfields Giantsin joukkueessa, josta hänelle aukesi tie Eurooppaan Puolan pääsarjassa pelaavaan AZS Koszalnin joukkueeseen. Tätä seurasi kaksi kautta Pyrinnössä, ja viime kaudella hän edusti Kanadan CEBL-liigassa kolmanneksi sijoittunutta Fraser Valley Banditsin joukkuetta. 

– Etsimme pidempään sopivaa palasta ryhmäämme. Keskustelut Manigaultin aiempien valmentajien ja joukkuetovereiden kanssa antoivat varmuutta siitä, että Kenny on juuri oikea pelaaja ryhmäämme. Hän tuo joukkueeseen urheilullisuutta, monipuolista pelaamista kolmospaikalta hyökkäys- ja puolustussuuntaan ja on oikeanlainen persoona. Hyvänä harjoittelijana tunnettu Manigault on energinen joukkuepelaaja, jonka odotetaan tuovan ääntä koppiin ja kentälle, kommentoi päävalmentaja Jussi Laakso.

Kenneth Manigault pelasi Korisliigaa Tampereen Pyrinnön paidassa kausilla 2017-19. Kuva: Ville Vuorinen. 

Henkilöt

Asiat

 
9.7.2025 09:58 Korisliiga

Hugo Boman siirtyy Kauhajoelle

Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.

7.7.2025 11:48 Korisliiga

Laituri Brian Goracke vahvistaa Korihaita

Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.

4.7.2025 11:10 Korisliiga

Leo Eklund tavoittelee uransa seuraavaa askelta Korihaissa

Uudenkaupungin Korihait on tehnyt kahden vuoden mittaisen pelaajasopimuksen takamies Leo Eklundin kanssa. 19-vuotias Eklund siirtyy kasvattajaseurastaan Helsingin NMKY:stä ensimmäistä kertaa Korisliiga-ympyröihin.

4.7.2025 09:18 Korisliiga

Lauri Kallio ja Tapiolan Honka jatkosopimukseen

Honkalaiskasvatti Lauri Kallio, 22, nähdään Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueen vahvuudessa myös kaudella 2025-26.

3.7.2025 15:54 Korisliiga

Emil Uotila ja Tapiolan Honka jatkosopimukseen

Emil Uotila, 25, jatkaa Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueessa kaudella 2025-26.

3.7.2025 09:37 Mestarien liiga

Kauhajoki kohtaa Mestarien liigan avauskierroksella liettualaisvastustajan

Kauhajoki arvottiin kolmanteen karsintaturnaukseen, jossa se kohtaa avauskierroksella liettualaisen Uniclub Bet Juventus Utenan.

3.7.2025 09:11 Korisliiga

Eemi Luukkonen ja Kauhajoki jatkosopimukseen

Kauhajoki on solminut vuoden jatkosopimuksen Eemi Luukkosen kanssa. Luukkonen on pelannut Kauhajoella kaksi edellistä kautta.

30.6.2025 22:51 Korisliiga

Helsinki Seagullsille uudet omistajat - jatkaa Korisliigassa

Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.

30.6.2025 09:35 Korisliiga

Miikka Marttinen siirtyy Lapualle

Marttisen sopimus on muotoa 1+1. Lapualle Marttinen siirtyy Kobrista KTP-Basketista, jossa hän pelasi kaksi edellistä kautta.

30.6.2025 09:19 Korisliiga

Kouvot ja Tuukka Härsilä kaksivuotiseen sopimukseen

196-senttinen takamies on pelannut aiemmin Korisliigaa Lapuan Kobrien ja Helsinki Seagullsin paidassa sekä I divisioona A:ta Helsinki Basketball Academyn (HBA) ja Helsingin NMKY:n riveissä.

Näytä lisää vastaavia