4.6.2014
Loimaa Bisons ry vahvistaa organisaatiotaan ja nimittänyt uudeksi toimitusjohtajaksi Kim Degenhardtin (40).
Tehtävä on uusi ja Degenhardt aloittaa tehtävässään heti.
Degenhardt on toiminut viimeiset 5 vuotta mainostoimistoyrittäjänä. Tätä aikaisemmin hän on toiminut konsulttina sekä projektipäällikkönä eri digi- ja mainostoimistoissa.
- Tähän kutsuun ei voinut vastata kieltävästi. Pääsen aitiopaikalta seuraamaan tätä buumia, joka koripalloilulla on nyt päällä. Nyt on mahdollisuus antaa koripalloilulle takaisin mitä olen siltä nuorena saanut.
Bisons-manageri Ari Hannula sanoo, että kaikki organisaatiot tarvitsevat jatkuvasti uusia ajatuksia, uusia silmiä ja näkökulmia. Bisons on kasvanut suureksi, mutta ei vielä täyskasvuiseksi. Säännöllisellä ruokinnalla ja huolenpidolla se kasvaa entistä suurimmaksi.
- Itse tulen tukemaan Kimiä parhaalla mahdollisessa tavalla tuon tavoitteen saavuttamiseksi sekä huolehtimaan myös jatkossa, että Bisons –laumalle riittää vihreää laidunta riittävästi - Hannula kertoo.
Bisonsilla on sopimukset runkopelaajien kanssa ensi kaudeksi. Muutaman kotimaisen vahvistuksen kanssa neuvottelut ovat edelleen käynnissä.
Lisätietoja:
Ari Hannula Kim Degenhardt GM Toimitusjohtaja ari@bisons.fi kim@bisons.fi +358 44 5111637 +358 40 5414 704
Lokoko Bisons ry c/o Loimaan Korikonkarit ry PL 122 32201 LOIMAA
BC Nokian junioreiden valmentajista löytyy paljon vanhoja ja uusia nimiä. Junioreiden valmentajista löytyy paljon kokemusta ja osaamista.
Miesten I divisioona B:ssä pelaava Bc Nokia 2 hakee päävalmentajaa.
Lukuvuoden 2025 - 2026 liikuntaluokka tullaan muodostamaan testimenettelyn kautta talven 2025 aikana.
OP-Pikkujätti -turnaus pelataan perinteisesti Perniössä 8-9.3.2025. Ilmoittautuminen aukeaa 1. lokakuuta.
Mesuca järjestää 21. junioriturnauksen lauantaina 14. syyskuuta Salossa.
21. Jokinen Basket -aikuisturnaus järjestetään Salossa.
Seuran vapaaehtoisten ja henkilökunnan tehokkaan pohjatyön ansiosta koripallo on Porissa kovassa nosteessa ja seuramme kasvaa. Toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi hyppäämään mukaan missioomme - tehdään Porista koripallokaupunki!
Perinteinen AND1-turnaus järjestetään Salossa loppiaisena 3.-5. tammikuuta 2025. Tapahtuma kokoaa yhteen yli 1300 juniorikoripalloilijaa eri puolilta Suomea ja tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea turnauksen taikaa, nauttien koriksen riemusta.
Mukana on viime kaudelta tuttuja valmentajia mutta myös kokonaan uusia kasvoja. Uusia valmentajia mahtuu vielä mukaan, ja koriskouluun etsitään vielä ohjaajia.
Tampereen Pyrintö hakee lisää valmentajia ja partneripelaajia Unified-korikseen sekä valmentajia eri ikäluokkien juniorijoukkueisiin. Haluamasi roolin ja vastuuta saat varmasti riittävästi, mutta pienempikin apu on arvokasta.