12.3.2021 14:00 Ylivoimainen runkosarjakärki Helsinki Seagulls saa vastaansa puolivälierissä Kobrat, joka pääsee käynnistämään Korisliiga-playoffit vasta toisen kerran koko joukkueen historiassa.
Seagulls pääsi kauden aikana jo maistamaan mammonaa, kun joukkue juhli Suomen cupin voittoa. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga
Puolivälierien ottelusarjassa, jossa ensimmäiseksi sijoittunut joukkue kohtaa kahdeksanneksi sijoittuneen, ei ole kenellekään epäselvää, kummalla puolella kenttää on ennakkosuosikin paine. Varsinkin, kun ensimmäiseksi sijoittuneella Helsinki Seagullsilla on koko runkosarjasta taskussaan 20 voittoa ja vain kaksi tappiota. Kobrat puolestaan kaivoi tiensä playoffeihin voittotilastolla 10–12.
Kobrien näkyvin hahmo kaudella on ollut pelinjohtaja Antto Nikkarinen, joka pyöritti hyökkäystä runkosarjassa 11,5 pisteen ja 9,8 koriin johtavan syötön keskiarvolla. Hänet palkittiin kauden aikana myös kertaalleen Kuukauden Valopilkkuna.
Mutta saman kunnian kauden alussa vastaanotti myös Seagullsin takamies Kendale McCullum, jonka tilastoriveille runkosarjan päätteeksi merkittiin 15,1 pistettä, 5,6 levypalloa ja 7,9 syöttöä, joten kunniakirjoja on jaettu kummallekin.
Numeroiden valossa voimakkaasti kallistuvasta vaa’asta huolimatta Seagullsin päävalmentaja Jussi Laakso ei lähde sarjaan takki auki.
– Lapualla on monta yksilöä, jotka voivat parhaimmillaan olla todella tehokkaita. Anthony Gaines ja Nate Grimes ovat vaarallisia etenkin nopeissa hyökkäyksissä. Grimes on sarjan paras levypallopelaaja, joten hänet pitää saada suljettua niistä pois. Joukkueessa on myös kosolti heittouhkaa, kun kentän levityksestä vastaavat Juho Lehtoranta ja Remu Raitanen, kommentoi Laakso.
Seagulls ja Kobrat ovat huomattavan erilaisista sarjapistemääristään huolimatta pelanneet keskinäiset ottelunsa verrattain tasaväkisesti. Ennakkosuosikilla on kuitenkin laaja keinoarsenaali, jolla pyritään pitämään huolta, ettei sensaatiomainen kausi kaadu alkumetreillä. Laakson mukaan Seagullsin oma vahvuus on erityisesti joukkueen kollektiivinen pelitapa.
– Jos tilankäyttömme ja hyökkäyksen toteuttaminen ovat priimaa, meitä on vaikea pysäyttää. Myös puolustuksessa olemme onnistuneet etenkin 5–5-tilanteissa.
Joukkueen kollektiivisen pelitavan vaarat allekirjoittaa myös vastustajajoukkueen päävalmentaja Ville Turja. Kobrien täytyy varautua erityisesti omalaatuiseen ja toimivaksi osoitettuun palloskriinipuolustukseen, minkä lisäksi hyökkäyspäässäkin on ytyä.
– Seagullsilla on todella vahvoja heittäjiä, ja heidän muutaman käytetyimmän hyökkäyspelinsä toteutus on aivan omaa luokkaansa. Toisaalta taas he ovat pärjänneet niin hyvin koko kauden, että eivät ole kauheasti joutuneet muuttamaan pelitapaansa. Meillä on aika hyvä ennakkokäsitys siitä, mitä on tulossa. Mutta se pätee lähinnä alkupään otteluissa, koska he pystyvät sitä kyllä matkan varrella kehittämään ja muokkaamaan.
Kobrien riveissä tiedetään, että vastustajan kikkapussista löytyy varmasti vielä uusiakin eväitä. Turjan ja koko joukkueen mielialat ovat vaikeista lähtökohdista huolimatta kuitenkin ensisijaisesti pirteät. Kobrat on nimittäin koko 32-vuotisen historiansa aikana päässyt aiemmin playoffeihin ainoastaan kerran.
– Meillä on ollut tällä kaudella käytössämme enemmän profiilipelaajia kuin aiemmilla kausilla, kun saimme Raitasen mukaan ja Nikkarinenkin päätti jatkaa. Playoffeihin pääsy oli siis minimitavoitteemme, ja vaikka kausi oli loukkaantumisineen ja koronavaikeuksineen hankala, olen erittäin tyytyväinen siihen, ettemme heittäneet kirvestä kaivoon vaan pystyimme siihen.
Seagullsin ja Kobrien ottelusarja käynnistyy lauantaina 13.3. klo 18.00. Pantterijahti käynnistyy samaisena lauantai-iltapäivänä, kun Salon Vilppaan ja Lahti Basketballin 1. puolivälierä nähdään Ruudun lisäksi vapaalla kanavalla, kun Jim lähettää ottelun suorana alkaen klo 15.30. Kaikki pudotuspeliottelut ovat katsottavissa Ruutu-palvelun kautta. Pudotuspelisarjat pelataan paras seitsemästä -systeemillä. Mestari on selvillä viimeistään 29. huhtikuuta.
Helsinki Seagulls otti Korisliiga-finaaleissa 3–0-johtoaseman. Seuraava, mahdollisesti ratkaiseva, ottelu pelataan tiistaina Kauhajoella.
Korisliigan finaalisarjassa on pelattu kaksi ottelua ja Helsinki Seagulls johtaa finaalisarjaa 2–0. Kolmas finaali pelataan lauantaina 3.5. Helsingissä Töölön Kisahallissa klo 15:00. Ottelu on vapaasti katsottavissa Neloselta.
Erik Sajantila säväytti kentän pistekuninkaana, kun Helsinki Seagulls otti 2–0-johtoaseman Korisliigan finaaleissa.
Helsinki Seagullsin kotiavaus Kauhajokea vastaan päättyi 89–56-voittoon. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.
Miesten Korisliigan 1. finaali käynnistyi lauantaina kello 17 Töölön Kisahallissa. Ruudun lähetys ottelusta ei toiminut aluksi, mutta vika on nyt korjattu.
Playoffit puhtaalla pelillä selvittänyt Kauhajoki haastaa miesten Korisliiga-finaalissa sarjavaiheen selkeän voittajan Helsinki Seagullsin. Joukkueet ovat mitelleet keskenään korkeilla sijoilla pudotuspeleissä usein mutta finaalissa vain kerran aiemmin.
Salon Vilpas ja Kataja Basket pelasivat Joensuussa miesten Korisliiga-kauden pronssimitaleista.
Kauhajoen ja Kataja Basketin välieräsarja saapui päätökseen otteluvoitoin 4–0.
Helsinki Seagulls päihitti Salon Vilppaan välierissä ja etenee kolmannen kerran peräkkäin miesten Korisliigan finaaliin.
Kauhajoen ja Katajan välinen välieräsarja Korisliigassa päätyi 3–0-tilanteeseen. Ensi tiistain kohtaaminen voi olla ratkaiseva.