25.5.2007 Koripallon Suomen mestari Espoon Honka on solminut kahden vuoden jatkosopimuksen yhdysvaltalaisen pelintekijän Timothy Kisnerin, 28, kanssa. Honkaan kesken viime kauden paluun tehnyt 183-senttinen Kisner oli isossa roolissa, kun espoolaisjoukkue kohotteli kuukausi sitten Pantteri-patsasta kohti Tapiolan Urheiluhallin kattoa.
- Viihdyn hyvin Suomessa ja Hongassa, jossa on hienoa jatkaa peliuraani. Joukkueessa on sopiva sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Uskon, että mestaruutta puolustava Honka löytyy ensi kaudellakin liigan kärkikastista, sanoo Espooseen elokuussa palaava Kisner.
Hongan manageri Sampsa Rekonen on tyytyväinen Kisnerin päätökseen, jota pohjustettiin jo mestaruusjuhlien jälkeen.
- Kisner osoittautui kevään ratkaisuotteluissa loistavaksi pelintekijäksi. Kisnerin, Monte Cummingsin, Jukka Matisen ja Kimmo Muurisen kaltaisten kokeneiden pelimiesten myötä myös nuorille pelaajillemme avautuu hyvä mahdollisuus kehittymiseen.
Taitavana pelintekijänä ja tarkkakätisenä kolmen pisteen heittäjänä tunnettu Kisner pelasi ensimmäisen Suomen kautensa 2004-05 Salon Vilppaassa.
Central Michigan -yliopistossa pelimiehen mittoihin kasvanut Kisner kirjoitti heti kättelyssä suomalaista koripallohistoriaa voittamalla ensimmäisenä pelaajana pääsarjassa saman kauden aikana sekä korintekijä- ja syöttötilaston. Hän nappasi Salon kaudellaan myös IS-tähtikisan voiton.
Seuraavalla kaudella Kisner juhli Hongan paidassa SM-pronssia, joka kirkastui tänä keväänä riehakkaasti kullaksi. Kisner pelasi vielä viime syksyn Puolan pääsarjassa Wroclawin paidasta, josta hän palasi helmikuussa Honkaan.
Kisner ehti pelata Hongassa 12 runkosarjan ottelua, joissa hän heitti keskimäärin 10,0 pistettä, otti 3,2 levypalloa ja tarjoili 3,5 koriin johtanutta syöttöä. Kisnerin rooli Petteri Koposen rinnalla korostui pudotuspeleissä, joissa hän tehtaili 11 ottelussa keskimäärin 32,2 minuutissa vastaavasti tehot 12,5/2,6/4,4.
Tim Kisnerin Korisliiga-tilastot kaudelta 2006-07 tästä.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.