Kisner pukeutuu Honka-paitaan jo lauantaina

9.2.2007 Korisliigassa toisena oleva Espoon Honka ei ole aikaillut joukkueeseen palaavan yhdysvaltalaisen Tim Kisnerin kanssa. Kisnerin peliluvalle saatiin vahvistus perjantaina ja mies pukee Hongan tutun peliasun ylleen jo lauantain kotiottelussa Kouvoja vastaan.

Kisner pelasi alkukauden Puolan pääsarjajoukkueessa Slask Wroclavissa. Hän ei ollut kuitenkaan tyytyväinen oloonsa Puolassa.

- Honkaan on mukava ja myös helppo tulla takaisin. Minusta on aina pidetty hyvää huolta seurassa. Tunnen sen organisaation, valmentajat ja pelaajat.

- Myös pelityyli ja päävalmentaja Mihailo Pavicevicin pelifilosofia tulivat tutuiksi jo viime kaudella, kertoo Kisner.

Iisalo odottaa Kisnerin kohtaamista

Tim Kisner ja toinen kova kolmen pisteen heittäjä Tuomas Iisalo juhlivat molemmat viime keväänä SM-pronssia Hongassa.Lauantaina he pelaavat Tapiolan Urheiluhallissa vuorostaan eri leireissä.

- Hauska nähdä taas Tim Suomen kentillä. Olemme olleet tiiviissä sähköpostiyhteydessä viime keväästä lähtien, kertoo Loviisan Hokin
24-vuotias ja 195-senttinen kasvatti Iisalo.

Viime kesän maajoukkueen kanssa hikoillut Iisalo on pelannut Kouvoissa 10,2 pisteen ja 2,4 levypallon keskiarvoilla. Kolmosia "Loviisan
Pommittaja" on pudotellut 42,5 prosentin tarkkuudella.

Pudotuspeliviivan alapuolelle valahtanut Kouvot on hävinnyt kauden molemmat keskinäiset kohtaamiset Hongalle: Tapiolassa 86-74 ja Mansikka-aholla
79-72.

- Haimme kuitenkin edellisessä ottelussa voiton Lappeenrannasta ja taistelimme viimeksi kotona pitkään rutinoitunutta liigakärki Katajaa
vastaan. Uskon, että olemme vihdoinkin löytäneet lopullisen joukkueemme, huokaa Iisalo.

Honka on puolestaan hävinnyt kolme viimeistä otteluaan Korihaille, Pyrinnölle ja ToPolle. Reisivammasta kärsinyt Monte Cummings on puuttunut
näistä peleistä ja on todennäköistä, että vielä Kouvotkin säästyy kimmoisalta korintekijältä.

- Cummings on iso osa Hongan joukkuetta ja hänen puuttumisensa ei voi olla näkymättä. Toisaalta myös Kisner on kova vahvistus. Eikä Kisnerin
tarvitse palata Honkaan tosiaankaan pystymetsästä: molemmat osapuolet tietävät tarkalleen, mitä saavat, korostaa Iisalo.

Honka-Kouvot käynnistyy lauantaina klo 17 Tapiolan Urheiluhallissa. Samaan aikaan alkavat myös muut lauantain Korisliigan ottelut LrNMKY-Tarmo, Kataja-Componentan ja Namika Lahti-Pyrintö.

Lue myös artikkeli "Kisner takaisin Honka-paitaan".



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
6.5.2024 14:31 Korisliiga

Rougeaulle 100 torjuntaa pudotuspeleissä täyteen

Helsinki Seagullsin Rene Rougeau torjui lauantaina ratkaisevassa seitsemännessä välieräpelissä Kauhajokea vastaan vastustajan koriinheiton neljästi.

6.5.2024 12:01 Korisliiga

Aapeli Alanen palaa Bisonsiin

Bisons Loimaa tiedottaa tehneensä 1+1-vuotisen Lahdesta kotoisin olevan Aapeli Alasen kanssa.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

Näytä lisää vastaavia