Koivisto piiskasi Bayern Münchenia 14 pisteellä

9.10.2014 Mikko Koivisto oli ilmiliekeissä Saksan Bundesliigan keskiviikkokierroksella ja onnistui neljästi kaaren takaa vieraskentällä legendaarista Bayern Münchenia vastaan. Koiviston uroteoista huolimatta Bayern München otti pelin haltuunsa kolmannella jaksolla ja kuittasi ottelun nimiinsä 80–73 (34–48).

Mikko Koivisto teki nimensä tunnetuksi Bayern Münchenin kotikentällä.

Sasu Salinin Olimpijan kauden avaus on ollut voitokas.

Samuel Haanpään Borås jatkaa Ruotsin liigan kärjessä. Kuvat: Ville Vuorinen.

Ensimmäistä kauttaan Bundesliigassa pelaava Koivisto keräsi joukkueelleen 14 pistettä (kolmoset 4/7), neljä levypalloa, kaksi syöttöä ja kaksi riistoa väkivahvan Münchenin kotikentällä.

Koiviston johtama Skyliners oli tauolla 14 pisteen johtoasemassa, mutta München vei kolmannen jakson 25-7 ja kuittasi pelistä seitsemän pisteen voiton Nihad Djedovicin (20/4) upottaessa korkeimmat pisteet.

Shawn Huffin Ludwigsburgilla oli puolestaan vaikeuksia korinteossa Bremerhavenin vieraana 70–64 (36–31)-tappiossa. Huff pelasi Ludwigsburgille 20 minuuttia viiden pisteen, neljän levypallon ja kahden syötön tehoilla. Kentän kuningas oli voittajien Devin Searcy (19/10).

Koiviston Skyliners on hävinnyt kaikki kolme otteluaan. Huffin Ludwigsburg on voittanut yhden kolmesta ottelustaan.

Salin avauksessa, Olimpija jatkoi voittojaan

Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljana jatkoi kauttaan Adriatic-liigassa voitokkaasti peittoamalla kroatialaisen Cedevita Zagrebin kotonaan 77–67 (37–32). Olimpija ratkaisi pelin kolmannella jaksolla, joka päättyi ljubljanalaisille 24–14.

Blaz Mahkovic oli 17 pisteellään Olimpijan tehomies. Sasu Salin uurasti 33 minuuttia ja keräsi seitsemän pistettä, kolme syöttöä ja kaksi riistoa.

Ottelutilastot: Olimpija – Cedevita

Haanpään Borås Basketliganin kärjessä

Samuel Haanpään Borås Basket porskuttaa Ruotsin Basketliganin kärjessä nujerrettuaan toisella sarjakierroksella vieraskentällä Uumajan 68–93 (38–44).

Uumaja pysyi Boråsin kannassa kolme jaksoa, kunnes Borås nykäisi päätösjakson 15–32 James Millerin (18/4) ja Christian Maråkerin (16/9/3 syöttöä) näyttäessä mallia. Haanpää kuului 12 pisteellään ja kuudella levypallollaan kentän kunnostautujiin.

Ray Ailuksen valmentama Solna Vikings puolestaan taipui Uppsalalle vieraissa 92–73 (37–37) kotijoukkueen kolmannen jakson tykityksen (35-24) jälkeen. Liam Rush (21/7/5 blokkia) loisti kentän kuninkaana. Vikings on hävinnyt molemmat ottelunsa.

Ottelutilastot: Umeå – Borås
Ottelutilastot: Uppsala – Solna

Henkilöt

 
6.5.2024 09:12 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball sivusi Ranskan ennätystä

Paris Basketballin voittoputki venyi jo 24 ottelun mittaiseksi viikonloppuna ja se sivuaa samalla Ranskan ennätystä. Sloveniassa Perttu Blomgren aloitti pudotuspelit vahvasti.

2.5.2024 09:05 Suomalaiset ulkomailla

Linda-Lotta Lehtorannalle ja Elina Koskimiehelle hopeaa Saksassa

Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Stars Keltern voitti Saksan Bundesliigan hopeaa. Awak Kuierin Reyer Venezia eteni välieriin Italiassa.

2.5.2024 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketballin voittoputki venyi – ennätys jo lähellä

Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball venytti voittoputkensa jo 23 ottelun mittaiseksi. Espanjassa Teneriffa sai revanssin Malagasta.

29.4.2024 11:31 Suomalaiset ulkomailla

Saksan mestaruustaistelu viidenteen otteluun – Kalinin ja Äijäsen Ferrol lähellä jättiyllätystä

Saksan Bundesliigan mestaruustaistelu huipentuu viidenteen otteluun, Awak Kuierin Reyer Venezia on lähellä välieräpaikkaa Italiassa ja Espanjassa Marianne Kalinin sekä Anniina Äijäsen Ferrol taisteli upeasti huippujoukkue Avenidaa vastaan.

29.4.2024 09:37 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Teneriffa taipui Mestarien liigan finaalissa

Teneriffa ei onnistunut uusimaan kahden vuoden takaista Mestarien liigan voittoa, kun Malaga oli vahvempi finaalissa. Alexander Madsenin Andorra varmisti sarjapaikkansa Espanjassa ja Edon Maxhuni heitti Le Portelin pudotuspeleihin Ranskassa.

27.4.2024 10:48 Susijengi

Touko Tainamo seniorikaudeksi Wyomingiin

Erinomaiset kolme kautta Denverin yliopistossa pelannut Susijengin ison pään lupaus Touko Tainamo, 205 cm ja 23 vuotta, vaihtaa joukkuetta seniorikaudekseen. Munkkiniemen Kisapoikien kasvatin uusi joukkue on Wyoming, joka sijoittui NCAA-liigan Mountain West -konferenssin keskivaiheille päättyneellä kaudella.

27.4.2024 08:04 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Teneriffa eteni Mestarien liigan finaaliin

Teneriffa pääsee taistelemaan Mestarien liigan voitosta, kun se eteni finaaliin kaatamalla kreikkalaisen Peristerin.

26.4.2024 09:24 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin jahtaa Mestarien liigan voittoa – ”Meillä on kaikki mahdollisuudet”

Mestarien liigan Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Belgradissa. Kilpailun kaikkien aikojen paras kolmen pisteen heittäjä Sasu Salin jahtaa toista Mestarien liigan voittoaan.

22.4.2024 15:36 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalosta Belgian mestari

Elina Aarnisalosta tuli Belgian mestari, kun Kangoeroes Mechelen pelasi kotimaisen kauden läpi ilman ainuttakaan tappiota. Finaalit ovat käynnistyneet myös Saksassa ja runkosarjat päättyivät Espanjassa sekä Italiassa.

18.4.2024 08:58 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin johdatti Teneriffan Mestarien liigan Final Fouriin

Sasu Salin pääsee taas jahtaamaan Mestarien liigan voittoa Teneriffan raivattua tiensä Final Four -lopputurnaukseen. Severi Kaukiainen pääsee puolestaan kokemaan Viron ja Latvian yhteisliigan finaalitunnelman.

Näytä lisää vastaavia