4.11.2003 Viime aikoina kovia kokenut Honka otti muutaman lisäkolhun tiistai-iltana, kun se kärsi kotiluolassaan 67-80-tappion Saksan hopeajoukkue GHP Bambergille FIBA Euroopan liigassa. Vastustajan kokemus oli yksinkertaisesti liikaa itseluottamuspulan kanssa painiville honkalaisille.
Honka pysyi mukavasti pelissä mukana ensimmäisen puoliskon. Vaikka kotijoukkueen hyökkäyspeli ei lähtenyt missään vaiheessa rullaamaan, pystyi se tasapäiseen taistoon hyvin toimineen puolustuksensa ansiosta. Espoolaiset johtivat vajaan varttitunnin pelaamisen jälkeen 21-20.
Bamberg ja etenkin sen pelaajat ovat kovissa liemissä keitetty. Sen riveissä kirmaavat mm. kokeneet maajoukkueratsut Uvis Helmanis (Latvia), Gert Kullamäe (Viro) ja Mike Nahar (Hollanti). Honka saikin tuta vastustajan ammattimaisen rutiinin. Samanaikaisesti, kun Helmanis ja Nahar tekivät pahojaan hyökkäyspäässä, siirtyi Bamberg puolustuksessa toisen jakson lopulla paikkapuolustukseen. Honka ei saanut vaihtunutta puolustusmuotoa vastaan mitään aikaiseksi ja Bamberg karkasi 38-31-taukojohtoon.
Alkupuoliskolla Shawn Huff väläytteli, Heikki Zitting oli vahva, Aki Ulander taisteli muutaman tilanteen maukkaasti ja Steve Woodberry löysi syötöillään joukkuetovereitaan. Ottelun vanhetessa honkalaisista kuitenkin mies toisensa jälkeen katosi kuvioista. Hyökkäyspeli oli passiivista. Pelaajat eivät määrätietoisesti hakeneet ratkaisuja, vaan palloa siirreltiin väkinäisesti. Määrätiedottomuudesta ja vaarattomuudesta kielii sekin, ettei Honka päässyt ensimmäisellä puoliajalla kertaakaan vapaaheittoviivalle.
Kolmas jakso tarjosi ottelun ratkaisut. Helmanis jatkoi siitä, mihin avauspuoliskolla jäi ja avasi neljänneksen onnistuneella kolmosella. Kullamäe lisäsi Hongan ahdinkoa uusimalla tempun heti Bambergin seuraavassa hyökkäyksessä. Hongalta kesti kolme minuuttia saada aikaan ensimmäinen pelitilannekori. Bamberg meni menojaan.
- Olimme (kolmannen) jakson alussa huolimattomia, emmekä tulleet tauolta tarpeeksi keskittyneinä. Kesti viisi minuuttia ennen kuin tajusimme, että täällähän on peli menossa. Bamberg on hyvä joukkue, ja jos sellaisen päästää 16-18 pisteen karkumatkalle, on vaikea enää nousta mukaan, harmitteli Huff ottelun jälkeen.
Parhaimmillaan saksalaisjoukkueen johto oli 18 pistettä, jonka se saavutti ensimmäisen kerran tilanteessa 57-39. Lukemat kaunistuivat loppua kohden, mutta todelliseen voittotaisteluun Hongalla ei ollut asiaa.
- Pelasimme hienon toisen puoliajan. Kolmannelle jaksolle tulimme vahvasti ja karsimme puolustuksemme ensimmäisen puoliajan virheet. Se oli avain, summasi Radisa Zdravkovic, kymmenen pistettä Bambergille heittänyt takamies.
- Meillä on joukkueessa kokeneita veteraaneja, jotka tietävät mitä vaaditaan vierasotteluiden voittamiseen. Hongalla on nuori joukkue ja se näkyi tänään. Aina kun Hongalla oli ongelmia, pystyimme kiristämään ruuvia hieman kireämmälle, Bambergin päävalmentaja Dirk Bauermann pohdiskeli.
Yksi pitelemättömimmistä konkareista Hongalle oli 203-senttinen Helmanis. Latvialaislaituri pisti kymmenestä heitostaan yhdeksän säkkiin ja kasasi kentän komeimman pistemäärän 23. 208-senttinen Nahar oli hänkin eleettömän vakuuttava – 14 pistettä ja vain yksi ohiheitto. Ammattilaisten varmuutta.
Heikki Zitting oli Hongan ainoa pelaaja, joka uskalsi määrätietoisesti haastaa vastustajan läpi ottelun. Zitting ottikin lähes kolmasosan joukkueensa ratkaisuista ja teki 16 pistettä.
Hongalle tappio oli FIBA Euroopan liigassa neljäs peräkkäinen. Lisäksi espoolaissikermä on hävinnyt kolme kuudesta SM-Koriksen ottelustaan. Muutamissa Euroopan liigan otteluissaan Honka on väläytellyt potentiaaliaan, mutta samalla niukat tappiot ovat ilmeisesti nakertaneet nuoren joukkueen uskoa. Hongan päävalmentaja Mihailo Pavicevic ei uskoaan vielä ole menettänyt, vaikka ripittikin suojattejaan ottelun jälkeen.
- Teimme paikkapuolustusta vastaan huonoja ratkaisuita ja menetimme keskittymisemme kolmannen jakson alussa, kun annoimme Bambergin parhaille heittäjille (Helmanikselle ja Kullamäelle) vapaat heittopaikat. Tiedän kuitenkin, että tulemme vielä. Olen sanonut tämän aiemminkin; jokainen voitto tässä sarjassa on meille suursaavutus. Kokemukset otteluista ovat nuorille pelaajillemme tärkeitä ja viimeistään keväällä olemme Suomen kentillä lyömättömiä, puhisi Pavicevic.
Hongan ottelut FIBA Euroopan liigassa jatkuvat kahdella kotiottelulla. Ensi viikon tiistaina (11.11.) Tapiolaan saapuu Hapoel Tel Aviv Israelista ja viikkoa myöhemmin Polonia Varsova Puolasta.
Kauhajoen tuorein vahvistus Skyler Flatten antoi vahvan taidonnäytteen 26 pisteellä ja seitsemällä levypallolla sekä upottamalla Seagullsin summerin soidessa kilometrikolmosella.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kaksi ottelua. Illan voittajia olivat Peli-Karhut ja BC Nokia.
Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA-Märsky sai vieraakseen paikallisvastustaja ToPo:n. Ottelu päättyi Märskyn voittoon 71-64 ja se kaatoi ToPo:n kolmannen kerran tällä kaudella.
Lahti Basketball onnistui kaatamaan Kataja Basketin jo toisen kerran peräkkäin ja uhkaa alemman jatkosarjan kärkikaksikkoa. Ylälohkon kärkikamppailussa puolestaan voiton vei Salon Vilpas.
Aikuisten divareissa oli jälleen vauhdikas viikko, joka tarjosi niin yllättäviä vierasvoittoja kuin sarjakärkien hallintaakin. Miesten I divisioona B:ssä Ura Basket ja Pantterit jatkavat jaetulla kärkipaikalla, kun taas A-divisioonassa ACO Basket vankisti asemaansa sarjan piikkipaikalla vakuuttavalla voitolla. Naisten I divisioonassa kärkikamppailut ja paikallisväännöt värittivät viikkoa, ja useat joukkueet kohensivat asetelmiaan matkalla kohti kevään ratkaisupelejä.
Koen Sapwell ja Jayden Taylor paukuttivat pisteitä, kun Kotkassa juhlittiin kotijoukkueen voittoa.
Helmi Tulonen on pelannut ammattilaisena Euroopan kentillä jo vuodesta 2018 lähtien, mutta joutui vasta tällä kaudella ensimmäisen kerran vaihtamaan joukkuettaan kesken kauden. Slovakialaisseura Slavia Banska Bystricaan helmikuun alussa siirtynyt Tulonen myöntää alkukauteen mahtuneen käänteitä.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa menneen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat Elsa Lemmilä, joka säkitti uudeksi piste-ennätyksekseen 23, ja Albina Syla, joka kahmi tupla-tuplan, kun Rhode Island venytti voittoputkensa jo 15 ottelun mittaiseksi.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat 21 pistettä heittänyt Eemeli Yalaho, 16 pistettä nakuttanut Viljami Vartiainen ja monipuoliset 17 pistettä tehoillut Okku Federiko.
Rakennustarvikeketju STARK ja Suomen Koripalloliitto ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Kumppanuus tuo kaksi oman alansa huippuosaajaa yhteen tukemaan suomalaista urheilumenestystä ja rakentamaan yhteisöllisyyttä.