Kolmelle kouvolalaiskasvatille sopimukset Kouvojen liigajoukkueeseen

19.6.2012 Korisliigassa pelaava Kouvot on solminut useampivuotiset sopimukset kolmen kouvolalaisnuoren kanssa. Tuoreet sopimuspelaajat ovat Suomen nuorten maajoukkueissakin esiintyneet Tuomas Hirvonen ja Alexander Madsen sekä pääsarjadebyyttinsä kuluneella kaudella suorittanut Juha Piepponen.

Solnassa pelatuissa 16-vuotiaiden PM-kisoissa loistanut Tuomas Hirvonen on yksi Kouvojen tuoreista sopimuspelureista.

Myös Aleksander Madsen on kiinnitetty kotikaupunkinsa liigajoukkueeseen. Kuvat: Johan Paulin & Tuomas Venhola.

Takamiehenä pelaava, 178-senttinen Tuomas Hirvonen pelasi viime kaudella Kouvojen väreissä kuudessa pääsarjaottelussa keskiarvoilla 2,2 pistettä ja 1,5 levypalloa. Piste-ennätyksensä yhdeksän pistettä hän kirjautti huhtikuussa, vasta 15-vuotiaana. B-poikien SM-sarjassa hän oli koko sarjan ykkönen syöttötilastoissa (4,6) ja joukkueensa paras myös pisteissä (17,9), levypalloissa (8,9) kuin riistoissakin (2,3).

Nuorten maaotteluissa Hirvonen on pelannut 11 kertaa – viimeksi 16-vuotiaiden PM-finaalissa, jossa Suomi voitti kultaa ja tuli valituksi ottelun MVP:ksi.

- ”Tumppi” (Hirvonen) on vielä varreltaan lyhyt, mutta pitkät kädet ja hyvän fysiikan sekä peliälyn omaava pelintekijä. Taitavan pelaajan repertuaarista löytyy hieno valikoima erilaisia korintekomalleja ja syöttövariaatioita. Toukokuussa Solnassa pelatussa PM-kisojen finaalissa Tanskaa vastaan tehdyt 27 pistettä ja 10 syöttöä on tilastorivi, jota kyseisen kilpailun historia ei tunne entuudestaan, kehuu Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen.

Toinen sopimuksen saanut pelaaja on 205-senttinen laituri Alexander Madsen, 17. Hän pelasi päättyneellä kaudella kahdesti Korisliigassa. Nuorten maaotteluita Madsenilla on tähän mennessä 10, pisteitä niissä on syntynyt 34. Myös kolmas sopimuspelaaja, 203-senttinen sisäpelaaja, 17 -vuotias Juha Piepponen pääsi kokeilemaan pääsarjatasoa kahdesti.

- Juha (Piepponen) on 203 senttiä pitkä, 213 sentin sylivälin omaava sentteri, jolta löytyy myös pehmeä ja tarkka heitto. Ihannevalmennettavan Juhan kehitys on ollut nopeaa viimeisen kahden kauden aikana ja en pitäisikään mahdottomana, että hän pelaisi vielä junioriurallaan maaotteluja.

- Alexander (Madsen) on huippulahjakkuus – 205-senttinen ja syliväli vielä jopa hieman Piepposta leveämpi. Kaksi vuotta sitten alkanut prosessi alkaa tuottamaan tulosta. Olemme harjoituttaneet ja peluuttaneet Alexanderia tietoisesti kolmospaikalla, jossa hänen suurin upsidensa on. Hyvänä pallonkäsittelijänä, heittäjänä ja levypallopelaajana uskonkin hänen lyövän itsensä läpi miesten pääsarjatasolla seuraavan kahden kauden aikana, Lehtonen kuvailee.

- Kouvolan koripallossa eletään mielenkiintoisia aikoja. Omista kasvateista on kehittymässä edustusjoukkueeseen todellisia rotaatiopelaajia ja pitkästä aikaa Kouvojen kasvatteja saatetaan nähdä lähitulevaisuudessa myös miesten maajoukkueessa. Odotan myös innolla A-junioreidemme otteita tulevissa SM-sarjakarsinnoissa. Koko A-juniorijoukkueellamme on takana kohta kahdeksan viikkoa yhteisharjoittelua ja tekeminen on hyvin itseohjautuvaa ja motivoitunutta, Lehtonen kiittelee.

Kouvoilla on nyt sopimus alkavasta kaudesta peräti 14 pelaajan kanssa eli Vernon Taylorin, Antto Nikkarisen, Samuli Vanttajan, Ilari Seppälän, Aleksi Akpason, Atte Pertun, Chris Hesterin, Dallis Joynerin, Juuso Kauppisen, Jere Luoman, Juuso Mäenpään, Juha Piepposen, Alexander Madsenin ja Tuomas Hirvosen kanssa.

Lisätiedot: Kouvojen nettisivut

Asiat

 
11.7.2025 18:42 Pääjuttu

Ze´Rik Onyemasta Vilppaan uusi sentteri

206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.

9.7.2025 09:58 Korisliiga

Hugo Boman siirtyy Kauhajoelle

Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.

7.7.2025 11:48 Korisliiga

Laituri Brian Goracke vahvistaa Korihaita

Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.

4.7.2025 11:10 Korisliiga

Leo Eklund tavoittelee uransa seuraavaa askelta Korihaissa

Uudenkaupungin Korihait on tehnyt kahden vuoden mittaisen pelaajasopimuksen takamies Leo Eklundin kanssa. 19-vuotias Eklund siirtyy kasvattajaseurastaan Helsingin NMKY:stä ensimmäistä kertaa Korisliiga-ympyröihin.

4.7.2025 09:18 Korisliiga

Lauri Kallio ja Tapiolan Honka jatkosopimukseen

Honkalaiskasvatti Lauri Kallio, 22, nähdään Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueen vahvuudessa myös kaudella 2025-26.

3.7.2025 15:54 Korisliiga

Emil Uotila ja Tapiolan Honka jatkosopimukseen

Emil Uotila, 25, jatkaa Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueessa kaudella 2025-26.

3.7.2025 09:37 Mestarien liiga

Kauhajoki kohtaa Mestarien liigan avauskierroksella liettualaisvastustajan

Kauhajoki arvottiin kolmanteen karsintaturnaukseen, jossa se kohtaa avauskierroksella liettualaisen Uniclub Bet Juventus Utenan.

3.7.2025 09:11 Korisliiga

Eemi Luukkonen ja Kauhajoki jatkosopimukseen

Kauhajoki on solminut vuoden jatkosopimuksen Eemi Luukkosen kanssa. Luukkonen on pelannut Kauhajoella kaksi edellistä kautta.

30.6.2025 22:51 Korisliiga

Helsinki Seagullsille uudet omistajat - jatkaa Korisliigassa

Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.

30.6.2025 09:35 Korisliiga

Miikka Marttinen siirtyy Lapualle

Marttisen sopimus on muotoa 1+1. Lapualle Marttinen siirtyy Kobrista KTP-Basketista, jossa hän pelasi kaksi edellistä kautta.

Näytä lisää vastaavia