Koposen Himki tukahdutti Vitorian toisella puoliajalla

1.2.2013 23:45 Petteri Koposen BC Himki haki toisen vierasvoittonsa Euroliigan jatkosarjassa masentamalla perjantaina Caja Laboral Vitorian 71–83 (45–43). Himki oli ottelun avauspuoliskolla helisemässä Vitorian suunnanmuutospelin kanssa, mutta sai ottelun tempon hallintaansa tauon jälkeen ja karkasi Sergei Monian ja Kelvin Riversin kolmosilla ratkaisevaan johtoon heti neljännen jakson alussa.

Petteri Koposen Himki haki Vitorian illasta tärkeän vierasvoiton. Kuva: Getty Images/AllOver Press.

Toisella jaksolla Vitorian 11 063 -päinen kotikatsomo oli villiintyä, kun kotijoukkue juoksutti nopealla vastahyökkäyspelillään ja ilmiömäisellä tilanhallinnallaan Himkin puolustusjaostolta jalat alta.

 

Paul Davisin ja Kelvin Riversin onnistumiset pitivät Himkiä vaivoin mukana pelissä, ja kotijoukkue porhalsi parhaimmillaan kahdeksan pisteen johtoon ennen kuin Zoran Planinic johdatti venäläisvieraat kahden pisteen päähän tauolle lähdettäessä.

 

Päävalmentaja Rimas Kurtinaitisin palopuheet tepsivät tauolla Himkiin, joka alkoi kolmannella jaksolla puolustaa Vitorian screenejä tehokkaammin ja saada siten kotijoukkueen isolta kolmikolta Nemanja Bjelica-Maciej Lampe-Andres Nocioni tilan pois. Himki kasvattikin Petteri Koposen hyppyheitolla johtonsa kuuteen pisteeseen aivan jakson lopulla.

 

Neljännen jakson alussa Sergei Monian ja Kelvin Riversin perättäiset kolmoset veivät Himkin 58–70-karkumatkalle, josta Vitoria ei enää toipunut. Fabien Causeur toi omalla kolmosellaan Vitorian viiden pisteen päähän puolitoista minuuttia ennen ottelun loppua, mutta Himkin kontrolli kesti lopussa ja venäläiset pääsivät nauttimaan neljännestä jatkosarjavoitostaan.

 

Koponen Himkin kantavia voimia

 

Kauden edetessä rooliaan jatkuvasti kasvattanut Petteri Koponen nautti Vitorian illassa noin 24 minuuttia peliaikaa. Koponen pelasi suurimman osan minuuteistaan pelinrakentajan roolissa pitäen pallosta hyvää huolta ja avaten joukkuetovereilleen heittopaikkoja oivaltavilla syötöillään.

 

Puolustuspäässä Koponen teki takuuvarmaa työtä Vitorian pelinrakentajien Omar Cookin, Thomas Heurtelin ja Fabien Causeurin varjona. Tilastonumeroikseen Koponen nikkaroi viisi pistettä, kolme syöttöä ja kaksi levypalloa.

 

Päävalmentaja Kurtinaitis peluutti jälleen suurimman osan ottelun kulusta kolmen takamiehen viisikkoa, jossa takamiehen paikoilla vaihtelivat Koponen, Zoran Planinic, Kelvin Rivers ja Vitali Fridzon. ”Pienten miesten” viisikko puri erityisesti puolustuspäässä Himkin saadessa kolmannella jaksolla Vitorialta vauhdin pois.

 

Himki nousi neljännellä voitollaan Euroliigan jatkolohkon I:n kolmannelle sijalle tasapisteisiin Vitorian kanssa. Lohkoa johtavat viiden voiton Siena ja Barcelona.


Himkin jatkosarjapelit jatkuvat 15. helmikuuta, jolloin joukkue kohtaa kotikentällään hallitsevan Euroliigan mestarin Olympiakos Pireuksen.

 

Caja Laboral Vitoria – BC Himki 71-83 (18–19, 45–43, 56-62)
Vitoria:
Fabien Causeur 15/3, Maciej Lampe 13/5, Nemanja Bjelica 12/4/3 riistoa, Andres Nocioni 11/4.
Himki: Paul Davis 20/5, Kelvin Rivers 16/5/3 syöttöä, Zoran Planinic 13/5/6 syöttöä, Vitali Fridzon 11/5, Sergei Monia 10/6/3 syöttöä.

P.Koponen: Minuutit 24, Pisteet 5 (2p 1-2, 3p 1-2), Levypallot 2, Syötöt 3.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot

Henkilöt

 
2.5.2024 09:05 Suomalaiset ulkomailla

Linda-Lotta Lehtorannalle ja Elina Koskimiehelle hopeaa Saksassa

Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Stars Keltern voitti Saksan Bundesliigan hopeaa. Awak Kuierin Reyer Venezia eteni välieriin Italiassa.

2.5.2024 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketballin voittoputki venyi – ennätys jo lähellä

Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball venytti voittoputkensa jo 23 ottelun mittaiseksi. Espanjassa Teneriffa sai revanssin Malagasta.

29.4.2024 11:31 Suomalaiset ulkomailla

Saksan mestaruustaistelu viidenteen otteluun – Kalinin ja Äijäsen Ferrol lähellä jättiyllätystä

Saksan Bundesliigan mestaruustaistelu huipentuu viidenteen otteluun, Awak Kuierin Reyer Venezia on lähellä välieräpaikkaa Italiassa ja Espanjassa Marianne Kalinin sekä Anniina Äijäsen Ferrol taisteli upeasti huippujoukkue Avenidaa vastaan.

29.4.2024 09:37 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Teneriffa taipui Mestarien liigan finaalissa

Teneriffa ei onnistunut uusimaan kahden vuoden takaista Mestarien liigan voittoa, kun Malaga oli vahvempi finaalissa. Alexander Madsenin Andorra varmisti sarjapaikkansa Espanjassa ja Edon Maxhuni heitti Le Portelin pudotuspeleihin Ranskassa.

27.4.2024 10:48 Susijengi

Touko Tainamo seniorikaudeksi Wyomingiin

Erinomaiset kolme kautta Denverin yliopistossa pelannut Susijengin ison pään lupaus Touko Tainamo, 205 cm ja 23 vuotta, vaihtaa joukkuetta seniorikaudekseen. Munkkiniemen Kisapoikien kasvatin uusi joukkue on Wyoming, joka sijoittui NCAA-liigan Mountain West -konferenssin keskivaiheille päättyneellä kaudella.

27.4.2024 08:04 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Teneriffa eteni Mestarien liigan finaaliin

Teneriffa pääsee taistelemaan Mestarien liigan voitosta, kun se eteni finaaliin kaatamalla kreikkalaisen Peristerin.

26.4.2024 09:24 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin jahtaa Mestarien liigan voittoa – ”Meillä on kaikki mahdollisuudet”

Mestarien liigan Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Belgradissa. Kilpailun kaikkien aikojen paras kolmen pisteen heittäjä Sasu Salin jahtaa toista Mestarien liigan voittoaan.

22.4.2024 15:36 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalosta Belgian mestari

Elina Aarnisalosta tuli Belgian mestari, kun Kangoeroes Mechelen pelasi kotimaisen kauden läpi ilman ainuttakaan tappiota. Finaalit ovat käynnistyneet myös Saksassa ja runkosarjat päättyivät Espanjassa sekä Italiassa.

18.4.2024 08:58 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin johdatti Teneriffan Mestarien liigan Final Fouriin

Sasu Salin pääsee taas jahtaamaan Mestarien liigan voittoa Teneriffan raivattua tiensä Final Four -lopputurnaukseen. Severi Kaukiainen pääsee puolestaan kokemaan Viron ja Latvian yhteisliigan finaalitunnelman.

15.4.2024 11:24 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelen Belgian liigan finaaliin

Elina Aarnisalo pääsee taistelemaan Belgian mestaruudesta, kun Kangoeroes Mechelen lunasti itselleen finaalipaikan. Saksassa ja Ruotsissa suomalaisten joukkueet käyvät kovaa taistelua välierissä.

Näytä lisää vastaavia