3.4.2013 Petteri Koposen BC Himki matkaa Euroliigan jatkosarjan viimeisessä ottelussa hallitsevan Euroopan mestarin Olympiakos Pireuksen kotiluolaan ottelussa, jonka merkitys on sanoinkuvaamaton. Vain voitolla Himki säilyttää mahdollisuutensa edetä Euroliigan kahdeksan parhaan joukkoon, kun taas tappio merkitsisi venäläisjoukkueen tipahtavan jatkosta.

Torstaina nähdään kovaa peliä Pireuksessa, kun BC Himki kohtaa hallitsevan Euroopan mestarin Olympiakosin. Kuva: Tytti Nuoramo.
Himkillä oli tilaisuutensa varmistaa paikkansa Euroliigan puolivälierissä jo viikko sitten, kun espanjalainen Caja Laboral Vitoria saapui venäläisten vieraaksi Moskovan kupeeseen. Vitoria tarrasi kuitenkin ottelun haltuunsa jo varhain, ja vaikka Himki nousi Petteri Koposen johdolla heiton päähän, espanjalaisvieraat hakivat neljän pisteen voiton kiihkeästä ottelusta.
Kun Euroliigan jatkosarjaa on pelaamatta enää yksi ottelu, on jatkolohko F:n tilanne jatkoon tavoittelevien joukkueiden osalta täysin avoin lukuun ottamatta FC Barcelonaa, joka on varmistanut lohkon kärkisijan jo viikkoja sitten.
Ennen jatkosarjan huipennusta kisaavat viimeisistä pudotuspelipaikoista tasaväkisesti kahdeksan voiton Maccabi ja Olympiakos sekä seitsemän voiton Himki, Vitoria ja Siena.
Jatkoon edetäkseen on Himkin haettava hallitsevana Euroopan mestarin kotikentältä voitto, ja mieluusti vähintään kuudella pisteellä, jotta Himkin korisuhde olisi kreikkalaisiin nähden edullinen. Tappio merkitsisi Himkille Euroliiga-kauden päättymistä torstai-iltaan.
Vaikka voitto irtoaisi alle kuudella pisteellä, voi Himki pitää jatkopaikkansa suhteellisen varmana. Mikäli Himki päätyy tasapisteisiin Maccabin, Vitorian ja Olympiakosin tai Maccabin, Sienan ja Olympiakosin kanssa, korisuhde veisi venäläiset jatkolohkon kakkossijalta jatkoon.
Jos Maccabi yllättää ”Barcan”, etenee Himki lohkon kolmanneksi tasapisteissä Olympiakosin ja Vitorian kanssa. Himki-Olympiakos-Siena-kolmikon päätyessä korisuhdevertailuun saattaisi alle neljän pisteen voitto jopa suistaa Himkin jatkosta.
Suomen Susijengin ”kenraalin” arvonimen kesän 2012 EM-karsinnoissa ansainnut, viikon päästä 25-vuotispäiviään viettävä Petteri Koponen on ollut viimeiset kaksi viikkoa Euroliigassa elementissään.
Toissa viikolla Koponen upotti 23 pistettä, jakoi seitsemän syöttöä ja ansaitsi Euroliigan viikon pelaajan arvonimen, kun Himki voitti kotonaan Fenerbahcen. Viime viikolla Koposen käsistä syntyi vahvalla esityksellä 12 pistettä Vitoriaa vastaan.
Koposen esiinnousu on tapahtunut oikeaan aikaan, sillä koko pitkän kauden suuria minuutteja tahkonnut pelinrakentaja Zoran Planinic on ollut viime viikkoina vaisuhko. Koponen on osoittanut päävalmentaja Rimas Kurtinaitisille pystyvänsä kantamaan vastuuta pelinrakentajana ja ratkaisijana Euroopan terävimmällä tasolla.
Jotta Himki yltäisi voittoon Olympiakosin vieraana, on niin Koposen kuin koko joukkueenkin yllettävä parhaimpaansa. Olympiakosin takakentällä Koposta, Planinicia ja kumppaneita vastaan astelevat mm. kaksinkertainen Euroliigan lopputurnauksen MVP Vassilis Spanoulis (193 cm/30 v) ja neljä kautta NBA:ssa pelannut Acie Law (191/28) sekä etukentällä härkämäiset Kyle Hines (198/26) ja Pero Antic (210/30).
Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Olympiakos aiheutti Himkille kauden ensimmäisen kotitappion pistein 82–87. Koponen upotti ottelussa kahdeksan pistettä ja jakoi kolme syöttöä.
Euroliigaa: Olympiakos Pireus – BC Himki 4 Pro 2:lla torstaina 4. huhtikuuta klo 21:35 alkaen.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.