Korihaille komea kotivoitto

30.1.2006 Uudenkaupungin Korihait otti Korisliigan lauantaikierroksen suurimman ja arvokkaimman voiton kaadettuaan sarjassa toisena olevan Namika Lahden kotipelissään 105-87 (56-36).

Korihait alkoi saada pelistä otetta ensimmäisen neljänneksen lopulla ja toisella jaksolla ero repesi jo 20 pisteeseen. Suurimmillaan kotijohto kasvoi kolmannella jaksolla peräti 29 pisteeseen. Namika pääsi viimeisellä neljänneksellä kirimään, mtta ei päässyt 13 pistettä lähemmäksi.

- Kaksi ensimmäistä jaksoa olivat meiltä kauden parasta peliämme.

Onnistuimme nimenomaan joukkueena ja käytimme fyysisyyttämme korin alla hyväksemme, iloitsi Korihaiden valmentaja Ray Ailus.

Korihailta löytyi kaksinumeroisiin pisteisiin yltänyt tehokuusikko, josta Boakai Lalugba erottui vahvalla 25 pisteen ja 20 levypallon panoksellaan. Rashard Lee säesti 24 pisteellä.

Neljä edellispeliään vakuuttavasti voittaneesta Namikasta Ilkka Vuori nousi tällä kertaa tehokkaimmaksi 26 pisteellään. Edellispeleissä loistaneesta ulkomaalaistriosta Michael Kuebler teki nyt 19 ja Jesper Parve 15 pistettä, mutta Jonathan Jones jäi seitsemään pisteeseen.

Kisnerin kolmosputki katkesi

Espoon Honka kohensi asemiaan sarjataulukon kärkituntumassa ja jatkoi Kouvolan Kouvojen alamäkeä 87-80 (41-46) -kotivoitolla.

Pitkään johtanut Kouvot antoi isännille kovan vastuksen ja vei hurjimmillaan yhden neliminuuttisen 17-2. Loppua kohden Honka sai kuitenkin pelin haltuunsa ja viimeisteli voittonsa vapaaheitoilla. Kimmo Muurinen kunnostautui Hongan tehomiehenä 24 pisteellä.

Hongalle tuli voittopelistä tilastotahra, kun Tim Kisnerin peräti 62 pelin mittainen peräkkäisten kolmen pisteen korien sarja katkesi. Kisner yritti kotikoreihin kahdeksan kertaa kolmoskaaren takaa, mutta ei osunut renkaan läpi kertaakaan. Lähempää hän heitti 15 pistettä.

Viidennen peräkkäisen tappion kärsineen Kouvojen ja koko pelin tehokkain oli Sami Laaksonen 25 pisteellä.

Lappeenrannalle rutiinivoitto

Lappeenrannan NMKY palasi Euroopan haastajacupin peleistä Korisliigan puolelle ja otti 88-73 (34-32) -rutiinivoiton sarjajumbo Aura Basketista. NMKY:n keskittyminen riitti kotipelissä vain siihen, että voitto irtosi.

Niinpä Aura Basket pysyi puolustavan mestarin kyydissä kolmannelle jaksolle asti, jolloin kotijohto alkoi vakiintua yli kymmenen pisteen suuruiseksi. Kotijoukkueesta ammattimaisimmalla moraalilla pelasi 21 pistettä heittänyt Matthew Williams.

Jo kolmannentoista peräkkäisen tappionsa kärsineestä turkulaisjoukkueesta Kareem Johnson oli pelipäällä 30 pisteen edestä. Danny Gathings heitti 18 pistettä.

Pyrinnön alamäki jatkuu

Aura Basketin ohella Tampereen Pyrintö on joutunut pahaan tappiokierteeseen. Tamperelaiset ovat voittaneet 11 viime pelistään vain yhden, juuri Aura Basketin. Lauantaina Pyrintö taipui kotonaan Vantaan Pussihukille 76-87 (38-42) -tuloksella.

Jo viidennen peräkkäisen voittonsa ottaneen PuHun tehoparin muodostivat Leon Brisport 22:lla ja Marc Axton 20 pisteellä. Albert Mouring heitti Pyrinnölle 21 ja Antero Lehto 16 pistettä.

ToPo hoiteli Tarmon

ToPo piti Porvoon Tarmon putoamiskarsintaviivan alapuolella ottamalla 83-68(38-37) -kotivoiton.

Tarmo hallitsi pelin alkua ja ToPo pääsi johtoon vasta toisella neljänneksellä. Tarmo sinnitteli vielä viimeiselle neljännekselle vain kolmen pisteen takaa-ajoasemassa, mutta sen pidemmälle ei tarmo riittänyt.

Ronald Yates pääsi ToPon tehomieheksi 26 pisteellä. John Thomas pussitti 21 pinnaa. Ilman jalkavaivaista tehomiestään Rashad Belliä pelanneesta Tarmosta Damen Maddox oli tehokkain 22 pisteellä.

(STT)



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
7.2.2025 18:33 Korisliiga

Kauhajoen ja Bisons Loimaan ylemmän jatkosarjan ottelu vapaasti katsottavissa Jimiltä

Korisliigan lauantaina pelattava huippuottelu Kauhajoen ja Bisons Loimaan välillä on vapaasti katsottavissa Jimiltä alkaen klo 19:00.

7.2.2025 09:00 Korisliiga

Oomi sähköistää Korisliigan katsomot! Oomi Korisliigan yhteistyökumppaniksi

Energiapalveluyhtiö Oomi ja Korisliiga ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka keskiössä ovat joukkueiden fanit. Yhteistyöllä tarjotaan faneille ainutlaatuisia kokemuksia Korisliiga-paikkakunnilla.

6.2.2025 20:17 Korisliiga

Kobrat kävi millien päässä tappiokierteensä katkaisemisesta, mutta Honka kesti paineen

Alemman jatkosarjan ottelu Tapiolan Hongan ja Kobrien välillä päättyi kotijoukkueen 95–90-voittoon.

5.2.2025 20:20 Korisliiga

Seagulls taivutti Bisonsin Forssassa

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin yksi ottelu, jonka voiton vei Helsinki Seagulls.

4.2.2025 12:17 Pääjuttu

Eero Saarinen on poissa

Suomalainen koripalloyhteisö sai tiistaiaamuna suru-uutisen. Suomi-koriksen kaikkien aikojen valmentajiin lukeutuva moninkertainen Suomen mestari, maajoukkuevalmentaja ja suomalaisen koripallovalmennuksen kehittäjä Eero Saarinen (1947-2025) on nukkunut pois.

1.2.2025 19:54 Korisliiga

Erik Sajantila upotti Korihait kaaren takaa – Katajasta ei tänään vastusta Kauhajoelle

Miesten Korisliigan kahdessa ylemmän jatkosarjan ottelussa voittivat Helsinki Seagulls ja Kauhajoki.

31.1.2025 20:25 Korisliiga

Kahdeksanhenkinen Nokia voittoon Kobrista – toiset perättäiset KTP:lle ja Kouvoille

Miesten Korisliigassa pelattiin kolme alemman jatkosarjan ottelua, joissa voittajia olivat BC Nokia, KTP-Basket ja Kouvot.

29.1.2025 20:45 Korisliiga

Kokko ja Wood tukahduttivat vajaamiehisen Katajan – joensuulaisille jatkosarjavaiheen toinen tappio

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa Bisons Loimaa ja Korihait saalistivat kumpikin vieraspisteet.

28.1.2025 20:42 Korisliiga

KTP-Basket avasi jatkosarjataipaleensa roimalla voitolla – ylälohkon puolella Seagulls päihitti Kauhajoen

Miesten Korisliigassa jatkosarjat ovat jo täydessä tuoksinassa, kun ylälohkossa pelattiin yksi ja alalohkossa kolme ottelua. Niistä voittoja juhlivat KTP-Basket, Tapiolan Honka, Kouvot ja Helsinki Seagulls.

25.1.2025 20:16 Korisliiga

Korihait ja Kauhajoki kolmituntisessa trillerissä – Katajan Salohallin kirous jatkuu

Lauantain Korisliiga-ilta ei jättänyt ketään kylmäksi. Korihait ja Kauhajoki tarvitsivat paremmuuden selvittämiseen kaksi jatkoaikaa. Salon Vilpas puolestaan nousi hurmiollisen viimeisen kympin myötä voittoon Kataja Basketista.

Näytä lisää vastaavia