8.2.2019 21:07 Ilmiliekeissä heittänyt Miikka Marttinen johdatti Korihait pois sarjataulukon pohjalta.
Korihaiden Miikka Marttinen heitti perjantaina Korisliigan piste-ennätyksensä. Kuva: Ville Vuorinen
Uudenkaupungin Korihait otti arvokkaan kotivoiton kaatamalla Korisliigan sarjataulukon pudotuspeliviivan alapuolen kamppailussa Kaarinan Ura Basketin 93–75 (53–40).
Korihaiden sankariksi nousi läpi kamppailun ilmiliekeissä pelannut Miikka Marttinen. Marttinen heitti jo ensimmäisellä puoliajalla Korisliigan ennätyksensä, 13 pistettä. Kaikkiaan reilun 18 minuutin aikana Marttinen tulitti ottelussa 19 pistettä. Tampereen Pyrinnön kasvatti upotti kuudesta kolmosestaan viisi.
Korihait oli perjantaina vierailijansa niskan päällä miltei alusta loppuun. Parhaimmillaan kotijoukkue johti ottelua 24 pisteellä. Korihait osui kolmoskaaren takaa lähes puolet yrityksistään, 14/30.
Ura heitti jälleen ottelussa enemmän kolmen pisteen heittoja kuin kahden pisteen yrityksiä. Uran 29 kolmosesta osui yhdeksän ja 25 kakkosesta 16. Ura menetti pallon peräti 23 kertaa.
Marttisen lisäksi isänniltä onnistuivat etenkin Marius Van Andringa (14/0), Bryan Coleman (13/5/2s) ja Chris Jenkins (13/5/7s).
Uran ykkönen oli jälleen Avery Woodson (19/4). Myös Stephen Croone (18/6) ja Jesse Perry (10/12) kasasivat kelpo tilastot.
Voitolla Korihait katkaisi kolmen ottelun tappioputkensa. Samalla Korihait nousi myös tasapisteisiin Uran kanssa, molemmilla joukkueilla on nyt plakkarissaan seitsemän voittoa.
Paremman keskinäisten otteluiden saldon myötä Korihait tiputti Uran Korisliigan hännänhuipuksi. Uralla (28) on vieläpä pelattuna kaksi ottelu Korihaita (26) enemmän. Uran vierastappioiden putki on jo yhdeksän ottelun mittainen.
Korihaille voitto oli samalla ensimmäinen uuden päävalmentajan Pedro Monteiron alaisuudessa. Ottelu oli portugalilaiselle Monteirolle toinen haikäskyttäjänä.
Korihaiden kausi jatkuu tärkeällä vierasottelulla samoista sijoituksista kilpailevan Lapuan Kobrien kotiareenalla. Ura matkaa keskiviikkona Kouvolaan.
Korisliigan puolivälierät 2025 käynnistyvät lauantaina 22. maaliskuuta. Nyt esittelyssä Helsinki Seagulls (sija 1) ja Kouvot (8) sekä Salon Vilpas (4) ja Korihait (5).
Korisliigan runkosarjan korikuningas oli Kataja Basketin KeShawn Curry, joka tilastoi 23,9 pistettä ottelua kohden. Seagullsin Lassi Nikkarisen nimi puolestaan komeilee kauden päätteeksi syöttötilaston kärjessä.
Miesten Korisliigan viimeinen jatkosarjakierros on pelattu ja puolivälieräparit vihdoin selvillä. Viimeisen playoff-paikan vei Kouvot. Pudotuspelit alkavat lauantaina 22. maaliskuuta.
Keskiviikkona pelataan Korisliigan jatkosarjojen viimeiset ottelut. Kouvot ja BC Nokia taistelevat viimeisestä pudotuspelipaikasta. Katajan KeShawn Curry ja Kouvojen Blake Francis puolestaan ratkaisevat korikuninkuuden.
Korisliigan alemmassa jatkosarjassa voittivat tänään Tampereen Pyrintö ja Kouvot, ylemmässä Salon Vilpas.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään yksi ylemmän ja yksi alemman jatkosarjan ottelu.
Tampereen Pyrintö otti äärimmäisen tärkeän voiton pudotuspelihaaveidensa kannalta. Ylemmässä jatkosarjassa Salon Vilpas varmisti kotietunsa.
Kaudella 2024–2025 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun valinta on Helsinki Seagullsin Kalib Boone.
Miesten Korisliigan neljässä ottelussa pisteitä jaettiin Kouvoille, Kataja Basketille, Helsinki Seagullsille ja Salon Vilppaalle.
BC Nokian playoff-paikka näyttää entistä todennäköisemmältä. Tänään joukkue kaatoi Kobrat roimalla piste-erolla.