Korisliiga 2016-17 pähkinänkuoressa: Tampereen Pyrintö siirtyy Williamsin jälkeiseen aikaan

3.10.2016 Kolme Suomen mestaruutta kuluvalla vuosikymmenellä Tampereelle tuonut Damon Williams on siirtynyt Pyrinnöstä Lapuan Kobriin. ”Uudesta alusta” puhuminen olisi perusteetonta tilanteessa, jossa enin osa hallitsevan SM-hopeajoukkueen kokoonpanosta jatkaa Tampereella. Joka tapauksessa Williamsin lähtö tulee vaikuttamaan merkittävästi Pyrinnön peliin, tavalla tai toisella.

Damon Williamsin siirryttyä Lapualle Pyrintö on entistä vahvemmin Ricky Minardin..

..ja Antero Lehdon joukkue.

Joonas Cavénille on tiedossa merkittävästi viime kautta suurempi rooli.

Pyrinnön penkin päässä jatkaa Ilkka Palviainen. Kuvat: Francois Perthuis.

Kausi 2015-16

Tampereen Pyrintö pelasi syyskauden 2015 säästöliekillä ja tunnustellen ja haki pakolliset voittonsa päävalmentaja Ilkka Palviaisen lanseeraamalla rugbypuolustuksella ja kokeneen osaston rutiinilla. Vuodenvaihteen jälkeen joukkueen peli alkoi loksahdella kohdilleen J’nathan Bullockin ja Esian Hendersonin liityttyä ryhmään. Vaikka Pyrinnön hyökkäyspelaaminen oli loppuun asti staattista, joukkueen erinomainen puolustustyöskentely ja veteraanien suoritusvarmuus johtivat Pyrinnön lopulta SM-hopealle.

Saapuneet pelaajat

Pyrinnön ulkomaalaisjaostolla ainoa uusi tuttavuus on 208-senttinen sentteri Wally Judge, joka tuo ”Punakoneen” korien alle korinaluspreesensin, jollainen viime kaudella puuttui.

Pelaajamarkkinoille Pyrintö ei ole Judgea lukuun ottamatta lähtenyt. Viime kaudesta tutut J’nathan Bullock ja Ricky Minard jatkavat Tampereella, kuten myös iki-Pyrintö Antero Lehto, Susijengi-laituri Joonas Cavén, heittäjä Topias Palmi, rouhija Petri Heinonen sekä Korisliigan haalariäijä-rankingin ykkönen, Ville ”Grindfather” Pekkola.

Lähteneet pelaajat

Jos Pyrintö on pysynyt pelaajamarkkinoilla hiljaisena, suurin syy siihen on se, että virta ei ole vienyt Tampereelta poispäin. Lapualle kirjansa muuttaneen Williamsin lisäksi Tampereelta ovat päätyneet muihin maisemiin amerikkalainen Esian Henderson, Turkuun palannut Mikael Sandberg ja Kouvolaan siirtynyt Osku Heinonen.

Valmennusjohto

Ilkka Palviainen jatkaa Pyrinnön valmennuksen maestrona taaten. Palviaisen läsnäolo yhdessä pitkälti viime kaudesta tutun joukkueen kanssa takaa, että tamperelaiset ovat syyskaudesta alkaen Korisliigan parhaita puolustusjoukkueita. Tuekseen Palviainen on valinnut Juri Heinämäen ja Artem Khvorostin.

Seuraa häntä

Williamsin lähdön jälkeen valonheittimet osuvat (edelleen) superlahjakkaaseen Susijengi-laituri Joonas Cavéniin. Viime kaudella Cavén jäi pahimmillaan statistin ja parhaimmillaan hyökkäyspeliin erikoistuneen kuudennen miehen rooliin Pyrinnön hyökkäyksessä, mutta kaikki merkit osoittavat, että Cavénista leivotaan Pyrinnön kotimaista avainpelaajaa alkavalle kaudelle. Se on ainoa järkevä ratkaisu, koska parhaimmillaan Cavén on kansainvälisen tason pelaaja, jolle korintekeminen on yhtä luonnollista kuin hengittäminen.

Värikkäin pelaaja

Adjektiivin ”värikäs” käyttäminen Ricky Minardista puhuttaessa on kyseenalaista, mutta katseet kannattaa joka tapauksessa kääntää Minardiin. Jos Joonas Cavén saa etsikkoaikansa korintekijänä Williamsin lähdön jälkeen, ottaa joukkueen isähahmon/pelinjohtajan roolin puolestaan Euroliigaakin pelannut Minard.

Ennuste

Fakta on, että viime kauden SM-hopeajoukkue on pysynyt lähes entisellään. Yhtä lailla fakta on, että Pyrinnöllä on riittävän laadukas joukkue nousta mitalipeleihin myös alkavalla kaudella. Damon Williamsin lähtö tulee kuitenkin aiheuttamaan massiivisia muutoksia joukkueen pelissä molemmissa päissä kenttää. Veteraaniosaston Ricky Minardin ja Antero Lehdon on oltava alusta alkaen hereillä, kun taas Joonas Cavénin ja Topias Palmin on nostettava tasoaan viime kaudesta. Syyskaudella Tampereella pelataankin varovaisen odottavan ilmapiirin vallitessa.

Tampereen Pyrintö pähkinänkuoressa

  • Kaupunki: Tampere (225,843 asukasta)
  • Viime kaudella: Runkosarjan 4. (19-17), puolivälierävoitto vs. Bisons (3-1), välierävoitto vs. Seagulls (4-3), hopeaa vs. Kouvot (1-4).
  • Budjetti: 410.000€
  • Tavoite: Mestaruus
  • Veikkauksen mestarikerroin: 5,50
  • www: www.pyrinto.fi
  • Facebook: Tampereen Pyrintö basketball
  • Twitter: @TrePyrinto

Tampereen Pyrinnön kokoonpano 3.10.2016

#

Nimi

Pituus

Syntynyt

Pelipaikka

Kasvattajaseura

1

JUDGE Wally

208

24.8.1990

4, 5

Arlington (USA)

4

LEHTO Antero

184

2.4.1984

1, 2

Tampereen Pyrintö

11

PENTTI Joonas

190

22.8.1986

1, 2

KTP, Kotka

12

PEKKOLA Ville

190

31.1.1989

1, 2

Lahden NMKY

13

CAVÉN Joonas

211

9.1.1993

3, 4

Tampereen Pyrintö

21

HEINONEN Petri

207

12.9.1988

4, 5

Tampereen Pyrintö

24

MINARD Ricky

196

11.9.1982

1, 2

Morehead State (USA)

31

PALMI Topias

194

26.8.1994

2, 3

Tampereen Pyrintö

35

BULLOCK J’nathan

196

25.6.1987

4, 5

Cleveland State (USA)

40

KILPINEN Justus

193

23.8.1993

3, 4

Tampereen Pyrintö

 
9.7.2025 09:58 Korisliiga

Hugo Boman siirtyy Kauhajoelle

Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.

7.7.2025 11:48 Korisliiga

Laituri Brian Goracke vahvistaa Korihaita

Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.

30.6.2025 22:51 Korisliiga

Helsinki Seagullsille uudet omistajat - jatkaa Korisliigassa

Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.

19.6.2025 12:00 Erotuomarit

Palkittu Ville Selkee lopettaa erotuomariuransa – ”Rakkaus koripalloa kohtaan ei katoa koskaan”

Viidesti Korisliigan parhaaksi erotuomariksi valittu Ville Selkee, 33, keskittyy jatkossa perhe-elämään ja työuraansa. Päätös lopettamisesta on kypsynyt nokialaislähtöisen Selkeen takaraivossa muutaman viime kauden ajan.

18.6.2025 12:41 Mestarien liiga

Kauhajoki mukaan Mestarien liigan karsintoihin

Mestarien liigan karsinnat pelataan jälleen turnausmuotoisesti 23.-28.9. Karsintojen pelipaikka selviää heinäkuun alussa, kun BCL:n runkosarjan lohkot ja karsintakaaviot arvotaan Sveitsin Lausannessa.

14.6.2025 10:32 Susijengi

Hannes Pöllä vahvistaa KTP-Basketin korinalustaa

Korisliigan kotimaisten kärkipelaajien joukkoon viime vuosina rymistellyt Susijengin sentteri Hannes Pöllä, 211 cm ja 27 vuotta, vaihtaa seuraa. Viimeisellä kahdella liigakaudella Kataja Basketia vahvistanut Pöllä on solminut yksikautisen sopimuksen perinteikkään kotkalaisjoukkue KTP-Basketin kanssa.

5.6.2025 21:00 Koripalloliitto

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2025–2026 myönnetty: koriksen pääsarjoissa pelaa tulevalla kaudella yhteensä 63 joukkuetta

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.

5.6.2025 09:58 Korisliiga

Fiifi Aidoo liittyy Kauhajoen riveihin

Kauhajoki on solminut vuoden sopimuksen takamies Fiifi Aidoon kanssa. 189-senttinen Visa-Basketin kasvatti siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa hän on pelannut kaksi edellistä kautta ja oli voittamassa BC Nokian kanssa mestaruutta keväällä 2024.

27.5.2025 17:02 Korisliiga

Vuoden tulokas Samu Adlerilla on kovat tavoitteet mutta myös korkea itseluottamus – ”En ole elämässäni hirveästi stressannut”

Salon Vilppaan Samu Adler voitti päättyneellä Korisliiga-kaudella sekä Vuoden tulokkaan että Vuoden kuudennen pelaajan palkinnot. Miten saavutus oikein onnistui nuorukaiselta, joka ei ole vielä ehtinyt edes täysi-ikäiseksi?

23.5.2025 10:15 Korisliiga

Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen odottaa uutta sopimusta ja valmistautuu elämänsä ensimmäiseen kesätyöhön – ”Urheilijat nähdään turhan helposti vain urheilijoina”

Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen etsii uransa huipulla seuraavaa ammattilaissopimusta mutta valmistautuu samalla myös urheilu-uran jälkeiseen elämään. Aloittelevaa oikeustieteiden opiskelijaa kiinnostavat edelleen ulkomaiden koripalloparketit.

Näytä lisää vastaavia