Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

1.10.2025 13:12 Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

Eemi Luukkonen (vas) haastoi viime kevään finaaleissa Seagullsin René Rougeauta. Arkistokuva: Samira Lee

Kauhajoki on ollut kuluneella vuosikymmenellä Korisliigan kestomenestyjä yhteensä seitsemällä mitalisijallaan, mutta pantteri ei ole kohonnut sitten kevään 2022. Uusi kausi tuo jälleen uuden mahdollisuuden, ja kokoonpanoon on saatu kesätauolla merkittäviä lisäyksiä – erityisesti kotimaisella runko-osastolla.

Joukkueen nouseva tähti Eemi Luukkonen katselee porukkaa ympärillään vakuuttuneena: Hugo Boman, Antti Ahonen, Fiifi Aidoo. Samalla vanhoista tutuista naamoista jatkavat muiden muassa Oliver Kandén ja Kalle Koivunen.

– Todella laaja ja syvä rosteri, Luukkonen toteaa.

– Olen huomannut jo treeneissä, että meillä on monta jätkää, jotka ottavat rohkeasti vastuuta. Samalla kuitenkin kyseessä on melko nuori ja nälkäinen porukka.

Nuorille ja nälkäisille pelaajille Kauhajoki on mitä erinomaisin paikka kehittyä ja menestyä, mutta samalla intohimoinen yleisö ja lukuisia mitaleja nähnyt seurajohto odottavat pelaajiltaan paljon. Menestyksen ilmapiiri tuo mukanaan myös paineita.

Sen on kahtena edellisenä Kauhajoki-kautenaan huomannut Eemi Luukkonenkin.

– Oli kyse sitten ulkopuolisesta tai joukkueen sisäisestä paineesta menestykseen, niin onhan se aivan eri tasolla kuin monessa muussa paikassa. Samalla se ilmapiiri myös kasvattaa, koska koen osaavani käsitellä sitä painetta nykyään pelaajana oikealla tavalla. Paine ruokkii menestystä, kun vain osaa olla yliajattelematta asiaa, hän pohtii.

Vaikka hänellä on kokemusta seurasta vasta parin kauden edestä, noina kausina on tapahtunut paljon.

– Kun aloitin täällä, meillä oli vaikea kausi. Runkosarjassa melkein jäimme alempaan jatkosarjaan,mutta käänsimme asian, kun kauden edetessä paransimme reilusti. Viime kausi puolestaan oli tasaisempi, mutta emme silti saavuttaneet mestaruutta vieläkään. Nyt kun on pari mitalia tullut, mutta ne ovat olleet pronssi ja hopea, niin kyllä siitä tietynlainen jyvä on jäänyt hampaankoloon. Koska kulta edelleen puuttuu omasta kaapistani, niin motivaatio pelata ja kehittyä on kyllä kasvanut entisestään.

Muutama vuosi takaperin Luukkonen pelasi vielä juniorimaajoukkuetasolla. Tuohon aikaan hän oli joukosta erottuva lahjakkuus ikäluokassa, johon viitattiin usein duunari-ikäluokkana. Nyt hän aloittaa kuudennen kokonaisen Korisliiga-kautensa ja pohtii, mihin tulee lopulta viemään.

– Tuntuu siltä, että olen kehittynyt joka vuosi tasaisesti. Ei ole tapahtunut mitään yhtä suurta harppausta ja läpimurtoa. Olen tyytyväinen siihen, että pystyn auttamaan joukkuetta, mutta samalla uskon ja toivon, että minulla on tulevaisuuteen vielä paljon annettavaa, hän sanoo.

Samalla nuorimies on oppinut myös katsomaan niin omaa menneisyyttään kuin tulevaisuuttaankin uudenlaisin silmin.

– Edelleen tähtään ammattilaisuralle ulkomaille, mutta olen toisaalta ymmärtänyt näiden ensimmäisten pelivuosien myötä, että kukin kasvaa siihen omalla ajallaan, eikä sitä kannata kiirehtiä. Se tulee, kun se tulee.

Karhu Basket 25-26 pähkinänkuoressa

 
1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 10:58 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Enemmän kuin vain työtovereita – Eero Innamaa näkee valtavan arvon Vilppaan yhteisöllisyydessä

Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.

30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

30.9.2025 08:54 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Espanjassa koulitulle Kouvojen Joona Heinoselle jäi rikkonaisesta kaudesta näyttämisenhalu – ”Pään nollaaminen pettymysten jälkeen vaati työtä”

Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.

29.9.2025 09:36 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Elias Eerikinharju palasi Tapiolan Honkaan jatkamaan kesken jäänyttä tarinaa – ”On tämä ollut omanlaisensa polku, mutta olen nauttinut jokaisesta vaiheesta”

Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.

26.9.2025 09:56 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Pyrinnön Riku Laine ei pelkää käsiensä likaamista – ”Olen kentän ulkopuolella rauhallinen ja hillitty tyyppi, mutta parketilla aivan muuta…”

Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.

25.9.2025 11:31 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Bisons Loimaan Vesa Heinonen johtaa kentällä esimerkillään ja rentoutuu vapaa-ajalla lavatansseissa – ”Tämä toinen intohimo aiheuttaa usein pientä naurua joukkuekavereissa”

Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.

20.9.2025 22:19 Mestarien liiga

Kauhajoki kaatui Juventus Utenalle – taival Mestareiden liigan karsinnassa katkesi

Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.

13.9.2025 14:14 Pääjuttu

Korisliigan MVP Lassi Nikkarinen Espanjan Fuenlabradaan

Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.

3.9.2025 10:06 Korisliiga

Justus Kilpinen Helsinki Seagullsiin

13 kautta Korisliiga-kokemusta kerännyt laituri täydentää lokkipaitojen riviä.

Näytä lisää vastaavia