Korisliigan FoKoPolle uusi sisäpelaajaa

21.10.2008 Forssan Koripoikien Korisliiga-joukkue on vahvistunut 202-senttisellä ja 110-kiloisella Charles Thomasilla. Suomeen Etelä-Amerikasta siirtyvä Thomas edusti vielä viime kaudella FoKoPo-laituri Vincent Hunterin kanssa kovatasoista Arkansasin yliopistoa.

Hunterin tavoin Charles Thomas valmistui viime keväänä Arkansasin yliopistosta. Viimeisellä kaudellaan Thomas kirjautti tilastoihinsa 9,2 pistettä ja 4,5 levypalloa Arkansasin edetessä NCAA-turnauksen toiselle kierrokselle eli 32 parhaan joukkoon.  

Thomasilla oli virityksiä Suomen suuntaan jo elokuussa, mutta päättikin aloittaa kautensa Uruguayn mestarijoukkue Athletico Bigaussa. FoKoPon tiedotteen mukaan Thomas ei viihtynyt Etelä-Amerikassa, päätti purkaa sopimuksensa ja oli itse yhteydessä Forssaan. Pelaamassaan 12 Uruguayn liigaottelussa Thomas esiintyi 15,3 pisteen, 9,9 levypallon ja 32,3 peliminuutin keskiarvoin. 

FoKoPon muina ulkomaalaisvahvistuksina jatkaa Thomasin yliopistokaveri Vincent Hunter sekä Ray Cunnigham. Latece Williams pelaa FoKoPo-paidassa viikkokohtaisella sopimuksella, kunnes Thomasin pelilupa Uruguaysta saapuu. 

Thomasin ja FoKoPon sopimus on loppukauden kattava ja sisältää kolmen viikon koeajan.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
4.7.2025 11:10 Korisliiga

Leo Eklund tavoittelee uransa seuraavaa askelta Korihaissa

Uudenkaupungin Korihait on tehnyt kahden vuoden mittaisen pelaajasopimuksen takamies Leo Eklundin kanssa. 19-vuotias Eklund siirtyy kasvattajaseurastaan Helsingin NMKY:stä ensimmäistä kertaa Korisliiga-ympyröihin.

4.7.2025 09:18 Korisliiga

Lauri Kallio ja Tapiolan Honka jatkosopimukseen

Honkalaiskasvatti Lauri Kallio, 22, nähdään Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueen vahvuudessa myös kaudella 2025-26.

3.7.2025 15:54 Korisliiga

Emil Uotila ja Tapiolan Honka jatkosopimukseen

Emil Uotila, 25, jatkaa Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueessa kaudella 2025-26.

3.7.2025 09:37 Mestarien liiga

Kauhajoki kohtaa Mestarien liigan avauskierroksella liettualaisvastustajan

Kauhajoki arvottiin kolmanteen karsintaturnaukseen, jossa se kohtaa avauskierroksella liettualaisen Uniclub Bet Juventus Utenan.

3.7.2025 09:11 Korisliiga

Eemi Luukkonen ja Kauhajoki jatkosopimukseen

Kauhajoki on solminut vuoden jatkosopimuksen Eemi Luukkosen kanssa. Luukkonen on pelannut Kauhajoella kaksi edellistä kautta.

30.6.2025 22:51 Korisliiga

Helsinki Seagullsille uudet omistajat - jatkaa Korisliigassa

Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.

30.6.2025 09:35 Korisliiga

Miikka Marttinen siirtyy Lapualle

Marttisen sopimus on muotoa 1+1. Lapualle Marttinen siirtyy Kobrista KTP-Basketista, jossa hän pelasi kaksi edellistä kautta.

30.6.2025 09:19 Korisliiga

Kouvot ja Tuukka Härsilä kaksivuotiseen sopimukseen

196-senttinen takamies on pelannut aiemmin Korisliigaa Lapuan Kobrien ja Helsinki Seagullsin paidassa sekä I divisioona A:ta Helsinki Basketball Academyn (HBA) ja Helsingin NMKY:n riveissä.

26.6.2025 13:15 Korisliiga

Tai Bibbs Kouvojen ensimmäinen ulkomaalaisvahvistus

Kouvot on solminut tulevan kauden kattavan pelaajasopimuksen 190-senttisen takamiehen Tai Bibbsin kanssa. Bibbs on Columbian ja Howardin yliopistojen kasvatti. Ammattilaisena Bibbs on pelannut aiemmin Suomessa, Kroatiassa ja Luxemburgissa.

24.6.2025 09:50 Korisliiga

Toisen polven Stefanovic Kobrat-paitaan

Simeon Stefanovic on solminut 1+1-mallisen sopimuksen Kobrien kanssa. Syksyllä 19 vuotta täyttävä Simeon on 187-senttinen pointin paikalla viihtyvä pelaaja.

Näytä lisää vastaavia