Korisliigan pisteet Karkkilasta Kotkaan

19.2.2007 KTP Basket haki Korisliigan maanantaisessa TV-pelissä sarjapisteet Karkkilasta 80-87 (34-40) -tuloksella. Kotkalaiset nousivat kauden kolmannella voitollaan Team Componentasta sarjataulukossa tasapisteisiin Namika Lahden kanssa sijoille 3-4.

Peli eteni yksipuolisesti, kun KTP johti alusta loppuun muutamalla pisteellä. Karkkila pääsi viimeisen neljänneksen alussa kahden pisteen päähän, mutta viime minuuteilla vierasjohto kasvoi jo kymmeneen pisteeseen.

- Tämä oli hyvä taistelupeli, jossa Componenta teki kovalla puolustuksella hyökkäyspelimme vaikeaksi. Voitto tuli hyvällä joukkuepuolustuksella, kommentoi KTP:n valmentaja Ray Ailus.

Viidennen peräkkäisen voittonsa ottanut KTP oli parempi myös kaukoheitoissa, joita etenkin Toni Ilmonen nakkasi kolmoskaaren takaa 15 pisteen edestä. Kaikkiaan Ilmonen teki 19 pistettä Jermaine Spiveyn tavoin. KTP:n tasaiseen tehokvartettiin pääsivät lisäksi 18 pisteen miehet Jerald Fields ja Maurice Ingram.

Team Componenta on taantunut hyvän syyskauden jälkeen niin, että 15 pelistä on tullut vain kolme voittoa. Sarjan pistekunkku Chris Davis oli jälleen Componentan tehokkain 22 pisteellä. Marcus Jackson nosteli 16 ja koeajalla olevat John Thomas 15 pistettä.

(STT)



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
9.7.2025 09:58 Korisliiga

Hugo Boman siirtyy Kauhajoelle

Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.

7.7.2025 11:48 Korisliiga

Laituri Brian Goracke vahvistaa Korihaita

Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.

4.7.2025 11:10 Korisliiga

Leo Eklund tavoittelee uransa seuraavaa askelta Korihaissa

Uudenkaupungin Korihait on tehnyt kahden vuoden mittaisen pelaajasopimuksen takamies Leo Eklundin kanssa. 19-vuotias Eklund siirtyy kasvattajaseurastaan Helsingin NMKY:stä ensimmäistä kertaa Korisliiga-ympyröihin.

4.7.2025 09:18 Korisliiga

Lauri Kallio ja Tapiolan Honka jatkosopimukseen

Honkalaiskasvatti Lauri Kallio, 22, nähdään Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueen vahvuudessa myös kaudella 2025-26.

3.7.2025 15:54 Korisliiga

Emil Uotila ja Tapiolan Honka jatkosopimukseen

Emil Uotila, 25, jatkaa Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueessa kaudella 2025-26.

3.7.2025 09:37 Mestarien liiga

Kauhajoki kohtaa Mestarien liigan avauskierroksella liettualaisvastustajan

Kauhajoki arvottiin kolmanteen karsintaturnaukseen, jossa se kohtaa avauskierroksella liettualaisen Uniclub Bet Juventus Utenan.

3.7.2025 09:11 Korisliiga

Eemi Luukkonen ja Kauhajoki jatkosopimukseen

Kauhajoki on solminut vuoden jatkosopimuksen Eemi Luukkosen kanssa. Luukkonen on pelannut Kauhajoella kaksi edellistä kautta.

30.6.2025 22:51 Korisliiga

Helsinki Seagullsille uudet omistajat - jatkaa Korisliigassa

Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.

30.6.2025 09:35 Korisliiga

Miikka Marttinen siirtyy Lapualle

Marttisen sopimus on muotoa 1+1. Lapualle Marttinen siirtyy Kobrista KTP-Basketista, jossa hän pelasi kaksi edellistä kautta.

30.6.2025 09:19 Korisliiga

Kouvot ja Tuukka Härsilä kaksivuotiseen sopimukseen

196-senttinen takamies on pelannut aiemmin Korisliigaa Lapuan Kobrien ja Helsinki Seagullsin paidassa sekä I divisioona A:ta Helsinki Basketball Academyn (HBA) ja Helsingin NMKY:n riveissä.

Näytä lisää vastaavia