Korismaanantai: Kataja saa vieraita Kotkasta vuosikymmenen viimeiseen koitokseen

30.12.2019 07:47 KTP-Basket on hävinnyt edelliset kolme vierasotteluaan.

Joni Herrala syötti lauantaina Lapualla kymmenen koria. Kuva: Ville Vuorinen

Vuoden ja samalla kokonaisen vuosikymmenen viimeinen Korismaanantai-lähetys saapuu kotikatsomoihin Joensuusta LähiTapiola Areenalta, jossa Kataja Basket isännöi Kotkan KTP-Basketia.

KTP löytyy sarjataulukosta sijalta neljä 12 voitollaan 21 ottelusta. Kataja majailee puolestaan sijalla voitettuaan 20 Korisliiga-koitoksestaan puolet.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kertaalleen joulukuun alussa. Tuolloin Kotkassa KTP oli selkeästi Katajaa edellä, 100–82.

Molemmilla joukkueilla on alla voittoisa ottelu lauantailta. KTP voitti kotiparketillaan Lahti Basketballin. Kataja haki samaan aikaan sarjapisteet Lapualta.

– Meillä pysyi oma peli suhteellisen hyvin kontrollissa Lapualla, toista perättäistä ehjää ottelua metsästetään. KTP on todella fyysinen joukkue, siihen pitää löytyä vastaus omasta intensiteetistä. Viimeksi Kotkassa meillä ei ollut mitään jakoa, nyt laitetaan toisenlainen ääni kelloon, Katajan Juha Sten lataa.

Katajalta on maanantain ottelusta sivussa Fiifi Aidoo. Sen lisäksi Jarekious Bradleyn pelaaminen on vielä epävarmaa. Katajan kauden paras pisetehtailija on ollut pelintekijä Jarred Ogungbemi-Jackson (17/5,7/5,6s). Lapualla Joni Herrala (4,3/2,5/4,1s) syötti Korisliiga-ennätyksekseen kymmenen koria.

KTP:n kauden tasaisin suorittaja on ollut myös joensuulaisille tuttu Byron Wesley (20,1/6,4/3,8s). Tuorein hankinta Cullen Russo (19/6,8/2,5r) on esiintynyt lupaavasti. Kapteeni Michael Pounds (9/1,7) on ollut ratkaisuhetkillä merkittävä pelaaja kotkalaisille.

– Lyhyellä valmistautumisella Joensuuhun. Viimeksi kotivoitto meille, mutta nyt vastassa on eri joukkue, kun Katajan iso kalusto on kunnossa. Molemmat joukkueet pelaavat fyysistä korista ja se kummalla oma peli pysyy kontrollissa, on vahvoilla. Katajalla on erinomaisia yksilöitä ja heidän vahvuutensa täytyy muistaa ja pyrkiä ottamaan pois, KTP:n valmennuksesta Harri Laine tuumii.

Korismaanantai-lähetys 30.12. klo 18.00 Elisa Viihde: Kataja–KTP

  • Studiossa Saku Mäkynen, Esa Mäkynen ja Toni Flink
  • Selostajana Lari Liukko
  • Syyskauden kotimainen ja ulkomainen Allstars sekä MVP:t
  • Studiossa käydään läpi kaikkien liigaseurojen syyskaudet
  • TOP5 donkit ja blokit
 
23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

9.3.2024 20:31 Korisliiga

Seagulls ensimmäisenä 20 voiton saldoon, BC Nokialta kolmannen jakson täystyrmäys Vilppaalle

Helsinki Seagulls näyttää selättäneen vaikean talvikautensa. Gulls haki nyt toisen perättäisen voittonsa ylemmässä jatkosarjassa tykittämällä ilmiömäisellä kolmosnäytöksellä Karhu Basketin nurin kotonaan. BC Nokia vankisti asemiaan kakkospaikalla nuijimalla Salon Vilppaan kolmannella jaksolla peräti 25 pisteen marginaalilla.

8.3.2024 20:28 Korisliiga

KTP jatkaa voittojen tiellä – Korisliiga-veteraani Jeremiah Wood jälleen vedossa

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa KTP-Basket päihitti Bisons Loimaan 84–76.

Näytä lisää vastaavia