3.1.2007 Korisliigassa pelaava Kouvot on saanut tuoreimmat pelaajansa joukkueeseensa. Korin alle on pestattu tänä syksynä Puolan pääsarjassa pelannut 27–vuotias Roberto Gittens. Laitapelaajan paikalle on puolestaan hankittu 28–vuotias Stan Blackmon.
199-senttinen Gittens pelasi kesän USBL-liigaa kahmien keskimäärin 8,2 levypalloa ja tehden ottelua kohden 14,2 pistettä. Puolustuspään ansioistaan hän tuli valituksi liigan puolustusviisikkoon. Saman nimityksen hän ansaitsi myös vuonna 2002 Tsekin pääsarjassa, jossa hänet valittiin kahdesti All Star –otteluun. Lisäksi Roberto osallistui donkkikilpailun finaaliin.
198–senttinen Blackmon on hankkinut kokemusta muun muassa Ranskan pääsarjasta, jossa mies pelasi viime kauden aikana. Hänet valittiin samoin tänä kesänä All-Star -otteluun Dominikaanisessa tasavallassa ja vuonna 2001 Sun Belt -konferenssinsa ykkösviisikkoon.
- Gittens tuo vahvana ja hyvänä ponnistajana meille ennen kaikkea voimaa korien alle. Blackmon on urheilullinen ja monipuolinen laituri, joka pystyy tuomaan vauhtia, heittämään ja auttamaan omalta osaltaan levypallopeliä, kommentoi Kouvojen päävalmentaja Jukka Toijala uusia pelaajiaan.
Molemmat uudet vahvistukset ovat Kouvoissa kahden viikon koeajalla. Gittensin ja Blackmonin myötä Kouvojen kokoonpano on nyt valmis. Seuraava Kouvojen peli on keskiviikkona 3. tammikuuta, jolloin vieraaksi saapuu kiihkeään paikallisotteluun KTP.
Ensimmäisen SM-mitalinsa 31 vuoteen voittanut Uudenkaupungin Korihait on aloittanut joukkueen rakentamisen kaudelle 2026–27. Haiparven takakentälle on kiinnitetty vuoden sopimuksilla Korihaissa muutama kausi sitten pelannut Trey Niemi sekä yhdysvaltaIaispelaaja Tommy Murr.
Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takamies Elias Eerikinharjun kanssa. Eerikinharju pelasi viime kaudella Hongan riveissä Korisliigaa 17 pelissä.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Lahti Basketballin uusi päävalmentaja on juuri Korisliigassa hopeaa Kataja Basketin kanssa voittanut Teemu Turunen, 32. Turunen siirtyy Lahteen Joensuusta, jossa vietti viimeiset neljä kautta Petri Virtasen apuvalmentajana. Turusen sopimus lahtelaisseuran kanssa on kolmivuotinen.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö on aloittanut valmistautumisen Korisliiga-kauteen 2026-27. Joukkue solmi jatkosopimuksen viime kaudella ison läpimurron tehneen sentterin Iiro Tuomen kanssa.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.