6.3.2013 Kouvolan Kouvojen kauteen on mahtunut niin nousukiitoja kuin suvantoakin, mutta kevään kolkutellessa ovelle on Jyri Lehtosen iskuryhmän kuntokäyrä kääntynyt tasaiseen nousuun. Kuudesta viime ottelustaan viisi voittaneiden Kouvojen luottomiehistöön kuuluva Ilari Seppälä, pian 20, uskoo joukkueensa mahdollisuuksiin haastaa kenet tahansa.
Tammikuun puolenvälin ja helmikuun alun välillä Kouvolassa koettiin pienoinen taantuma, kun loukkaantumisten ja sairastelujen verottama Kouvot onnistui kääntämään viidestä pelistään vain yhden voitokseen.
Sittemmin kurssi on korjaantunut komeasti. Viimeisen kuukauden aikana Kouvot on hakenut päänahat Pyrinnöltä, Vilppaalta, FoKoPolta, Korikobrilta ja KTP:lta, ja joukkue on iskemässä tukevasti kiilansa runkosarjan kuudenteen tilaan.
– Meille on painotettu läpi kauden, että tärkeät pelit ovat keväällä ja silloin pitää olla pakka kasassa. Nyt on alkanut näyttää siltä, että peli olisi oikeaan aikaan vuodesta sellaisessa kunnossa, missä sen pitäisi olla, hymyilee maaliskuun lopussa 20 vuotta täyttävä Kouvojen kuudes mies Ilari Seppälä.
Edellisessä kotiottelussaan Kouvot vavisutti Mansikka-ahon hallin kattorakenteita jyräämällä 83–63 (41–30)-voittoon rakkaasta paikallisvastustajasta KTP:sta 1,268 katsojan tuulettaessa täysin palkein. Voitto oli erityisen komea ottaen huomioon, että KTP:n alkuvuoden kestänyt kahdentoista voiton putki oli vasta katkennut.
– Levypallot ovat olleet heikko kohtamme koko kauden, mutta Kotkaa vastaan voitimme levyt neljällätoista. Kun saatiin vielä toisessa päässä ratkaisuja monelta pelaajalta, oli mukavaa pelata ja onnistua, Seppälä kertailee.
Kouvojen joukkue meni lähestulkoon kokonaan uusiksi kesällä 2010, jolloin Jyri Lehtonen astui Jukka Toijalan saappaisiin joukkueen ruorissa. Kaksi ja puoli vuotta sitten kylvetty sato alkaa nyt olla valmis korjattavaksi.
Kouvojen kotimainen rotaatiomiehistö on edelleen Korisliigan selkeästi nuorin, mutta nuoret miehet ovat lunastaneet lupauksensa. Antto Nikkarinen (’91) kuuluu Korisliigan kotimaiseen eliittiin, Samuli Vanttaja (’91) on kehittynyt tasaisesti jokaisella kaudellaan. Atte Perttu (’90) on vakiinnuttanut paikkansa käyttökelpoisena roolipelaajana ja Aleksi Akpason (’92) potentiaali alkaa olla kaikille koripallofaneille selviö.
Samaan kategoriaan kuuluu myös lapualaislähtöinen Seppälä, joka pelaa jo neljättä kauttaan Kouvoissa.
– Kouvojen toiminta on ollut todella ammattimaista, ja se on samalla ruokkinut myös ammattimaisuutta pelaajien keskuudessa. Omalla kohdallani en tietenkään voi vielä puhua täysammattilaisuudesta, mutta oikeaan suuntaan mennään.
Seppälän mukaan nuorten pelaajien kehitystä on edesauttanut myös joukkueen hyökkäystapa. Puertoricolaissentteri Gilberto Clavell on ollut 20,4 pisteen ottelukeskiarvollaan Kouvojen pisteykkönen, mutta hänen jälkeensä joukkueen pelitilanneheitot ovat jakaantuneet äärimmäisen tasaisesti.
– Meneillään on kolmas vuosi tätä pelitapaa ja taktiikka on jo aika hyvin selkärangassa. Tykkään itse käyttää paljon palloscreenejä ja luoda heittopaikkoja, ja kun vierellä on Antto (Nikkarinen), joka on pelannut samalla pelitavalla yhtä kauan, sitä alkaa jo aika hyvin tietää missä kohdassa pallo on tulossa käsiin.
Korisliigan kotiedussa ovat olleet läpi kauden vahvimmin kiinni hallitsevan mestarin Nilan Bisonsin lisäksi tuore LiigaCup-mestari Pyrintö, lähes koko alkuvuoden ajan liigan ykkössijalla viihtynyt KTP sekä EuroChallengen kahdeksan parhaan joukkoon jyrännyt Joensuun Kataja.
Kärkiviisikkoa haastaa vahvimmin Kauhajoen Karhu, jonka jälkeen Kouvot ja Lappeenrannan NMKY ovat pelanneet rinta rinnan kuudennesta sijasta. Seppälä ei kuitenkaan usko sarjataulukon kertovan koko totuutta.
– Minusta se kertoo aika paljon, että olemme pystyneet voittamaan top 5-joukkueesta neljä vähintään kerran, ja viimeksi olimme vierasmatsissa Bisonsia vastaan viimeiselle minuutille asti voitossa kiinni, Seppälä miettii.
– Kauden alussa oli aika selvää, että liigassa olisi neljä ennakkosuosikkia yli muiden, mutta muilla joukkueilla on ollut kauden aikana paljon aikaa kehittyä. Nyt tarkoitus olisi pelata runkosarja niin hyvin loppuun kuin mahdollista, niin pystymme pudotuspeleissä haastamaan ihan kenet tahansa.
Ilari Seppälä on pelannut kaudella 2012/13 toistaiseksi 32 ottelua 24,0 minuutin, 8,9 pisteen, 2,2 levypallon ja 2,1 syötön keskiarvoilla. Seppälä on upottanut kahden pisteen heitoistaan 50,0%, kolmen pisteen heitoistaan 36,9% ja vapaaheitoistaan 80,9%.
Kun FIBA myönsi Tampereelle vuoden 2025 koripallon EM-kotikisalohkon, tuskin kukaan muu joukkueessa oli yhtä innoissaan kuin Tampereen Pyrinnön kasvatti Miro Little, joka sai Euroopan suurimman koriskarnevaalin kotiseuduilleen. Littlen mukaan EM-avausottelu Ruotsia vastaan oli ikimuistoinen kokemus, mutta joukkueelle jäi parannettavaa.
Susifaneille koittaa torstai-iltana kauan odotettu hetki, kun Suomi-koriksen suurlupaus Miikka Muurinen, 18, juoksee ensimmäistä kertaa tänä kesänä kentälle Susijengin pelipaita yllään. EM-kotikisakesää Valencian olympiakarsinnoista asti odottanut ja taas yhden vuoden Yhdysvalloissa korkoa kasvanut Muurinen uhkuu pelihaluja ottelupäivän aamuna.
Alexander Madsen, 30, pelasi vuosi sitten elämänsä ottelun, kun Susijengi nousi viidentoista pisteen takaa voittoon Puolasta Valencian olympiakarsinnoissa. Sunnuntaina riitti kuitenkin oma, varma peruspelaaminen, kun EM-kotikisoihin valmistautuva Susijengi haki Puolasta vierasvoiton. Ja mitä rutiininomaisemmin voitto tulee, sen parempi, Madsen arvioi.
Susijengi on saalistanut EM-kotikisalohkoon valmistavissa maaotteluissaan kolme voittoa yhtä monesta ottelusta. Kun Tampereen EM-huumaan on enää yhden harjoitusviikon ja toisen Puola-maaottelun verran matkaa, arvioi Susijengin monitoimikone Elias Valtonen, 26, ryhmänsä tekemisen olevan kautta linjan hyvässä mallissa.
Susijengissä kesällä 2021 debytoinut ja vuosi vuodelta yhä suurempaa roolia joukkueessa ottanut Jacob Grandison, 27, arvioi kesän harjoitusviikkojen ja kahden Belgia-pelin lupaavan hyvää. Sen lisäksi, että tunnelma joukkueen sisällä on erinomainen, kokee Grandison päässeensä henkilökohtaisella tasolla sinuiksi FIBA-koripallon kanssa vuosien myötä.
Pitkän koripalloilijanpolun HBA-Märskyn ja Yhdysvaltain NCAA-liigan kautta kulkenut Andre Gustavson, 26, löi itsensä läpi Susijengin rotaatioon vuoden takaisissa olympiakarsinnoissa Valenciassa. Toisen EM-kisaleiritysviikon alussa Gustavson kertoo saaneensa ensimmäisestä ammattilaiskaudestaan mukaansa entistä paremmat valmiudet pelata huipputasolla.
Susijengin isojen pelien mieheksi profiloitunut Ilari Seppälä, 32, on saapunut EM-kotikisaleiritykseen uransa parhaan ammattilaiskauden jäljiltä. Erinomainen kausi, sitä edeltänyt onnistunut kuntoutus ja perhearki muodostavat lapualaislähtöiselle pelinrakentajalle erinomaiset lähtökohdat tavoitella paikkaa EM-kotikisajoukkueessa.
Korisliigan mestaruutta Helsinki Seagullsin kanssa keväällä juhlinut Henri Kantonen, 198 cm ja 27 vuotta, toivoo, ettei suomalainen koripalloväki ole jättänyt häntä laskuista puhuttaessa paikoista EM-kotikisajoukkueesta. Jo edellisissä EM- ja MM-kisoissa kykynsä kansainvälisessä pelissä osoittanut Kantonen kertoo olevansa parhaassa iskussaan koskaan.
Perttu Blomgrenille, 23, lankesi viime kesänä Susijengin pahanonnensankarin rooli, kun loukkaantuminen pakotti hänet syrjään juuri Valencian olympiakarsintojen kynnyksellä. Lapuan Korikobrien kasvatti kuitenkin uskoo olevansa Latviassa pelatun läpimurtokevään jälkeen valmiimpi Susijengi-rooliinsa kuin koskaan.
Mustapha Amzilin ohella toinen ensimmäistä miesten maaotteluaan kärkkyvä pelaaja Susijengin EM-kisakesän avaavalla Kisakallion leirityksellä on viime vuodet Drive Basketballissa pelannut Tampereen Pyrinnön kasvatti Aaron Ekwere, 196 cm ja 18 v., joka on väläytellyt kansainvälisen tason potentiaaliaan Suomi-paidassa kahtena perättäisenä kesänä.