22.10.2022 21:04 Miesten Korisliigassa sarjapisteet menivät tänään Kouvoille, Kauhajoelle ja Korihaille.

Joel Mäntynen oli liekeissä illan voitossa. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga
Kouvot nosti voittotilinsä kolmeen kukistamalla Pyrinnön Tampereella. Isännät kärsivät kouvolalaisten käsissä varsin selkeän 79–98-tappion. Pyrinnöllä on yhä kauden alkutaipaleelta koossa vain kaksi voittoa.
Pienintäkään epäselvyyttä ei jäänyt myöskään Kouvojen kovimmasta korintekijästä. 20-vuotias laituri Joel Mäntynen laittoi kaikkensa peliin ja asetti uuden lukeman omaksi piste-ennätyksekseen. Hänen 27 pistettään syntyivät muun muassa upottamalla viisi koria seitsemällä yrityksellä kaaren takaa.
– Ensimmäinen puoliaika oli tiukkaa pelaamista. Molemmat joukkueet tekivät paljon koreja, emmekä saaneet stoppeja riittävästi. Toisen puoliajan puolustimme paremmin ja heitimme joukkueena todella hyvin. Siinä olivat syyt voittoon. Pelaan tällä hetkellä hyvällä itseluottamuksella, kertoi Mäntynen pelin jälkeen.
Pyrinnön paras tilastonikkari puolestaan oli LJ Thorpe 14 pisteellä, kahdeksalla levypallolla ja kahdeksalla koriin johtavaa syötöllä.
Kahta sarjaa pelannut Kauhajoki on käynnistänyt Korisliiga-kautensa vaimeammin kuin hallitsevalta mestarilta olisi voinut odottaa. Tänään kuitenkin tilille kertyi kolmas voitto, kun kotikentällään pelannut Kauhajoki kaatoi KTP-Basketin luvuin 100–95. Ottelu oli kauttaaltaan juuri niin tiukka kuin tuloskin antaa ymmärtää.
Kauhajoen suurimmat onnistujat voitossa olivat Cameron Jones 24 pisteellä ja Severi Kaukiainen 18 pisteellä. Kummallekin merkittiin pisteiden lisäksi myös kiitettävät yhdeksän syöttöä.
KTP:n korinteosta huolehti pääasiassa Brandon Tabb 36 pisteellään. KTP on yhä sarjataulukossa Kauhajokea korkeammalla yhteensä neljällä voitollaan.
Korihait kohensi tänään voittotilinsä kahteen, kun uusikaupunkilaiset kaatoivat kotonaan Kataja Basketin 70–63. Kataja on tähän mennessä ehtinyt voittaa viidestä ottelustaan kolme.
Korihaiden ehdoton sankari ottelussa oli paikallissankari Bojan Sarcevic, joka nakutteli taululle 24 pistettä, kuusi levypalloa ja viisi syöttöä. Joni Herrala komppasi kuudella pisteellä ja kahdeksalla levypallolla.
Katajan paras pistemies oli Rahlir Hollis-Jefferson 19 pisteellä ja seitsemällä levypallolla.
Itsenäisyyspäivän Korisliiga-voittajia olivat KTP-Basket, Korihait ja Kauhajoki.
Sarjanousija on nyt vienyt runkosarjan molemmat kohtaamisensa hallitsevaa mestaria vastaan. Tuore kuukauden pelaaja Riku Korhonen pelasi jälleen erinomaisen pelin Espoossa.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Kauden toinen valinta on Tapiolan Hongan Riku Korhonen.
Susijengin EM-mitalipelijoukkueeseen viime kesänä kuulunut ja marraskuussa Karhu Basketia Korisliigassa edustanut helsinkiläislähtöinen Wartti Basketin kasvatti Andre Gustavson, 196 cm ja 26 vuotta, on solminut loppukauden kattavan sopimuksen Belgian suurseuran Filou Oostenden kanssa.
Toista kautta Tampereen Pyrinnön pelinjohtajan paikalla pelaava Valtteri Mervola kertoo saaneensa Pyynikin palloiluhallin yleisöltä paljon lämmintä palautetta. Parin vuoden takainen lyhyt Saksan-kokemus kuitenkin laittaa edelleen miettimään toisen ulkomaanmatkan mahdollisuutta.
Hiljattain pitkän tappioputken kärsinyt Korhait sai alle toisen peräkkäisen voiton, joka oli kaikkiaan kauden viides. Vaikeasta alkukaudesta kärsinyt Kataja Basket puolestaan sai tililleen kauden kolmannen onnistumisen.
Kauhajoki kipuaa ahkerasti Korisliigan sijoja ylöspäin. Tämän illan vierasvoitolla se ohitti Seagullsin ja on toisella sijalla tasoissa Hongan kanssa, joka otti niin ikään vierasvoiton omasta ottelustaan Loimaalla. Illan kolmannen vierasvoiton vienyt Vilpas jatkaa edelleen sarjan kärjessä.
Mikael Aalto, Jalen Brooks ja Ty Berry olivat joukkueidensa pistekuninkaat illassa, jonka aikana Korisliigan paalupaikka vaihtoi hallitsijaa ja kauden upeasti aloittanut Korihait sai vihdoin tappioputkensa katki.
Miesten Korisliigassa sarjapisteitä keräsivät Bisons Loimaa, KTP-Basket ja Tapiolan Honka.
Pitkän ja menestyksekkään valmentajauran Korisliigassa tehnyt entinen huippupelaaja ja Äänekosken Huiman kasvatti Jyri Lehtonen, 51, on Viroon siirtyneen Anton Mirolybovin seuraaja Helsinki Basketball Academyn Divari A:ssa pelaavan poikien edustusjoukkueen päävalmentajana sekä nuorten olympiavalmentajana.