Kouvot ja BC Nokia lunastivat kotivoitot perjantai-illassa

29.11.2019 20:41 BC Nokia latasi Kobria vastaan yhden neljänneksen kauden ennätyslukemat, 40 pistettä.

Kouvojen Teemu Knihtinen on ollut viime otteluissa ahnas hyökkäyslevypalloissa. Kuva: Matti O. Koskinen

Kouvolan Kouvot sysäsi Kaarinan Ura Basket eGameStarsin viiden ottelun tappioputkeen koriluvuin 97–82 (50–43).

Kouvoille voitto oli kauden kahdeksas 15 ottelun jälkeen. Uralla voittoja on neljä 15 koitoksesta.

Kouvot oli Uraa vastaan parempi tasaisesti lähes kaikessa. Kahden pisteen heitot kouvolalaiset upottivat peräti 70 prosentin tarkkuudella.

– Tulosta pitää tietenkin kunnioittaa. Voittoa tästä haettiin, se on se, mitä huippu-urheiluissa halutaan. Mutta on meillä vielä paljon tekemistä. Vastustaja teki 25 pistettä meidän menetyksistämme. Se on sellainen luku, jolla ei usein ottelua voiteta. Tietyllä tavalla ehkä aavistuksen onnekkaita olimme, Kouvojen päävalmentaja Tuomas Oja sanoi Elisa Viihteen haastattelussa.

Kouvojen ykköstähti oli Silas Melson (29/4). Koko aloitusviisikko ylsi kaksinumeroisille pisteille. Severi Kaukiainen (16/3/9s) ja Derrick Barden (17/10/3s) loistivat omalta osaltaan.

Kouvojen vaihtopenkki teki Uraa vastaan ainoastaan kuusi pistettä. Muutoinkin aloitusviisikosta jokainen pelasi yli 30 minuuttia. Onko tämä Kouvoille pitkässä juoksussa ongelma, päävalmentaja Oja?

– Olemme koko ajan asiaa miettineet. Tänään otan omaan piikkiin, tuli muutamia virheitä. Ainakin lopussa pelasimme aika väsyneenä. Pitää katsoa peli ja miettiä, miten olisi voinut paremmin operoida sillä saralla.

Uran paras oli Stephaun Branch (28/5/6s). Dustin Thomas (18/11/3s) ja Miikka Luosmaa (13/7) taistelivat sisäpelaajina kiitettävästi.

Kouvot isännöi keskiviikkona Lahti Basketballia. Ura saa itsenäisyyspäivänä vieraita Joensuusta.

Ottelutilasto

BC Nokia ei antanut Kobrille mahdollisuuksia

BC Nokia otti neljännen peräkkäisen kotivoittonsa kaatamalla Lapuan Kobrat selvin lukemin 98–69 (46–34).  

Kobrat pysyi kotijoukkueen kelkassa ainoastaan avausneljänneksen. Vielä puoliajalla ero oli vierasjoukkueen kannalta siedettävä, 12 pistettä.

BC Nokia varmisti kotivoiton viimeistään vahvalla neljännellä jaksollaan, joka päättyi peräti 40–18. Samalla 40 pistettä on Korisliiga-kauden ennätyslukema yhdelle neljännekselle.

– Jätkät pelasivat todella hienosti kolmannella neljänneksellä. Meillä on takana hyvä viikko, josta on jäänyt fiilis, että olemme menneet eteenpäin. Jätkät alkavat hiljalleen tajuta, että jos tuo parketille energiaa, niin saa palkinnon, BC Nokian päävalmentaja Greg Gibson kertoi.

BC Nokian tehokkaimmat pelaajat olivat Stacy Davis (21/6) ja Niko Mattila (14/2/4s). Vaihtopenkiltä Lassi Nikkarinen (8/3/3s) ja Michael Besselink (8/3) toivat rutkasti energiaa.

Kobrien parhaimmisto löytyi kotimaiselta osastolta. Jussi Turja (16/3/2s), Antto Nikkarinen (8/6/6s) ja Juho Lehtoranta (11/3/4s) vastasivat komeimmista tilastoriveistä. Myös 15-vuotias Tuukka Härsilä (5/2) osoitti ennakkoluulottomuuttaan.

– Jos ei tulla valmiina pelaamaan, ei ole halua tai energiaa, niin lopputulos on tämä. Jos tilaa putkimiehen kotiin, niin hän tulee ja hoitaa työnsä. Tänään ne jätkät, joiden olisi pitänyt tehdä töitä, ei tehnyt. Hommat jäi tekemättä. En ymmärrä, miten voi jättää noin vähän kentälle itsestään, Kobrien päävalmentaja Ville Turja totesi.

BC Nokian kausi jatkuu vasta ensi viikon lauantaina Salossa. Kobrat ehtii sitä ennen pelaamaan kaksi kotiottelua, kun keskiviikkona vieraaksi saapuu Pyrintö ja itsenäisyyspäivänä Kouvot.

Ottelutilasto

 
28.1.2020 21:20 Korisliiga

Illan otteluissa kunnioitettiin Kobe Bryantin muistoa – KTP kiilasi Pyrinnön edelle murskavoitolla

Joensuussa ja Kotkassa kunnioitettiin Kobe Bryantin muistoa NBA:sta lainatulla eleellä. Illan otteluiden voittajiksi selvisivät Kataja, KTP ja Vilpas.

28.1.2020 12:00 Pääjuttu

Tuore cup-mestari Timo Heinonen: ”Kiva välietappi matkalla kevääseen”

Lähes neljällä vuosikymmenellä Korisliigaa pelannut Pussihukkien kasvatti ja Helsinki Seagulls-ikoni Timo Heinonen, 38, sai lauantaina kaulaansa pitkän uransa ensimmäisen kultamitalin, kun Seagulls peittosi Suomen cupin finaalissa Salon Vilppaan 94-93. Kolmesti SM-hopeaa hakeneen Heinosen katse on nyt vahvasti kevään 2020 tosipeleissä.

27.1.2020 11:28 Korisliiga

Jeremiah Wood palaa Korisliigaan – osoitteena vajaalukuinen Vilpas

Aiemmin Joensuun Katajaa ja Kauhajoen Karhu Basketia edustanut Jeremiah Wood tekee paluun Korisliigaan.

27.1.2020 08:56 Korisliiga

Korismaanantai: Kobrat hakee Kouvolasta toista perättäistä voittoa Kouvoja vastaan

Elisa Viihteen Korismaanantaissa nähdään illan otteluna Kouvot–Kobrat ja jälkiruokana Alba Berlin–Crailsheim Merlins.

25.1.2020 22:05 Suomen Cup

Suomen Cupin finaali tarjosi huiman jatkoaikatrillerin, Seagullsille seurahistorian ensimmäinen mestaruus

Helsinki Seagulls ja Vilpas Vikings taistelivat Suomen Cupin mestaruudesta pitkän kaavan mukaan Töölön Kisahallissa. Kotijoukkue vei trillerin nimiinsä jatkoajan jälkeen 94-93 huiman koripalloillan pääteeksi.

24.1.2020 13:20 Suomen Cup

Ennakko: Kaksi parasta taistelee mestaruudesta, Vilpas lähtee kiusaamaan Seagullsia cup-finaaliin

Lauantaina pelattavassa Suomen Cupin finaalissa kohtaavat Korisliigan kaksi parasta joukkuetta, kun sarjakärki Helsinki Seagulls isännöi viime vuoden cup-mestari Vilpas Vikingsiä.

22.1.2020 21:21 Korisliiga

Pyrintö murskasi Lahden lähes 40 pisteen erolla – Vilpas vahvisti kakkossijaansa sarjassa

Illan murskavoittaja oli Tampereen Pyrintö, joka kaatoi Lahti Basketballin 101–65. Salon Vilpas puolestaan vahvisti kakkossijaansa voittamalla niskaan hengittävän Kauhajoen. Illan muita voittajia olivat BC Nokia, Ura Basket eGame Stars ja sarjakärki Helsinki Seagulls.

21.1.2020 09:17 Korisliiga

Korisliiga Tough Calls #2: heittäjän häiritsemistä huutamalla ja vääriä päätöksiä sattuu tuomareillekin

Erotuomariyksikkö analysoi viikoittain Korisliigan ottelut ja julkaisee niistä joitakin yksittäisiä tilanteita ja perustelee päätökset videoiden avulla, jotta erotuomareiden ratkaisut olisi parempi ymmärtää.

20.1.2020 10:59 Korisliiga

Korismaanantai: Kataja vierailee Uudessakaupungissa

Edellisestä ottelustaan voiton napannut liigajumbo Korihait saa vieraakseen Katajan Joensuusta ja yrittää nostaa itseään putoamisvaarasta.

17.1.2020 20:39 Korisliiga

Korihait katkaisi kymmenen ottelua kestäneen tappioputkensa

Kouvot taipui kotikentällään Korisliiga-jumbo Korihaille 86–88.

16.1.2020 16:21 Korisliiga

Tobin Carberry tekee paluun Vilppaan paitaan

Teemu Rannikon loukkaantumisesta toipuva Salon Vilpas saa takakentälleen tutun vahvistuksen, kun Tobin Carberry palaa Venäjältä takaisin Korisliigaan.

14.1.2020 12:30 Korisliiga

Korisliiga Tough Calls #1: askelrike ja epäurheilijamaisia virheitä

Erotuomariyksikkö analysoi viikoittain Korisliigan ottelut ja julkaisee niistä joitakin yksittäisiä tilanteita ja perustelee päätökset videoiden avulla, jotta erotuomareiden ratkaisut olisi parempi ymmärtää.

13.1.2020 20:37 Korisliiga

Kobrat ei päässyt yllättämään Etelä-Pohjanmaan derbyssä

Ennakkosuosikki Kauhajoki otti odotetun voiton Kobrien vieraana Lapualla. Illan ottelu päättyi 71–89.

13.1.2020 10:26 Korisliiga

Korismaanantai: Kobrat isännöi Kauhajokea Etelä-Pohjanmaan derbyssä

Elisa Viihteen Korismaanantai-lähetyksessä seurataan tänään, kuinka Kobrat haastaa Korisliigan kolmatta paikkaa pitävän Kauhajoen, ja nähdään videoterveiset Vilma Kesäseltä.

12.1.2020 21:08 Korisliiga

Lahti yllätti sarjakärki Seagullsin – altavastaajat ottivat roiman voiton

Miesten Korisliigassa pelattiin tänään kaksi ottelua, joissa voittajiksi selvisivät Lahti Basketball ja BC Nokia.

6.1.2020 20:51 Korisliiga

Pyrintö katkaisi Uran kotivoittoputken jännitysnäytelmän päätteeksi

Tampereen Pyrintö vei pisteet Ura Basket eGame Starsin nenän edestä Kupittaalla 82–85 päättyneessä ottelussa.

6.1.2020 10:00 Korisliiga

Korismaanantai: Piristyneen Ura Basketin tähtäimessä Pyrinnön kaataminen

Elisa Viihteen vuosikymmenen ensimmäinen Korismaanantai-lähetys tulee tänään Kupittaan Palloiluhallista, jossa Ura Basket eGameStars isännöi Tampereen Pyrintöä.

5.1.2020 21:58 Korisliiga

Ennätystäydessä Salohallissa juhlittiin tiukan väännön päätteeksi kotivoittoa – Rannikko poistui kentältä loukattuaan polvensa

Salon Vilpas otti kotonaan ennätysyleisön edessä 93–82-voiton Kouvoja vastaan, vaikka tunnelmaa latisti Teemu Rannikon poistuminen kentältä loukkaantumisen takia. Illan toisessa ottelussa voittoa juhli Kauhajoen Karhu.

3.1.2020 21:52 Korisliiga

Seagulls vahvisti sarjajohtoaan – joulukuun pelaaja Elijah Stewart jatkoi näyttäviä otteita

Korisliigassa kuukauden pelaajan palkinnon juuri napannut Elijah Stewart oli tehokkaalla tuulella Helsinki Seagullsin kotivoitossa. Muita voittajia illan kierroksella olivat BC Nokia, KTP ja Pyrintö.

2.1.2020 08:44 Korisliiga

Korisliigan joulukuun kuukauden pelaajaksi Seagullsin Elijah Stewart

Joulukuun parhaaksi pelaajaksi valittiin helsinkiläisjoukkueen 196-senttinen Elijah Stewart, joka oli johdattamassa Helsinki Seagullsin kuuteen voittoon kuukauden aikana.

Näytä lisää vastaavia