12.11.2005 Kouvolan Kouvot esiintyi tylynä vieraana Helsingissä Korisliigan ainoassa perjantain pelissä. Kouvot haki vasta kauden toisen vierasvoittonsa, kun ToPo kaatui selkeällä erolla 75-58 (43-27) -tuloksella.
ToPo sai keskiviikkona Korihait-voitollaan poikki kuuden pelin
tappioputkensa, mutta Kouvoja vastaan helsinkiläisillä ei ollut
kotikentästäänkään riittävää etua. Voittajien tehomiehiksi kohosivat 25 pistettä heittänyt John Allen ja 17:stä pisteestään 16 kolmen pisteen kaaren takaa nakannut Jukka Toijala.
Kaksikko vei huimilla ratkaisullaan Kouvot karkuun toisen neljänneksen alussa, jolloin vierasjohto kasvoi jo 19 pisteeseen. ToPon kiri kantoi parhaimmillaan kymmenen pisteen päähän, mutta todelliseen voitontavoitteluun ei isäntäjoukkueesta enää ollut.
Kamppailu yltyi ajoittain varsin kovaotteiseksi, mutta ilmitappelulta
sentään vältyttiin.
- Saimme todella arvokkaat pisteet Kisahallista. Tänään lähti mopo käsistä molemmilta joukkueilta. Peli oli liian kovaa. Se ei ollut vain tuomareiden, mutta ei yksin pelaajienkaan vika. Toivottavasti tällaista ei enää nähdä, kommentoi Kouvojen kapteeni Jukka Toijala.
Heikolla prosentilla kotikoreihin osuneesta ToPosta virolainen Leho Kraav sekä uusi yhdysvaltalaistakamies John Thomas keräsivät kumpikin 19 pistettä. Kraav heitti hyvällä tarkkuudella, vain hieman yli 170-senttinen Thomas heikommalla sihdillä.
(STT)
Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.
Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.
Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.
Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.
19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.
Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.
Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.
Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.
Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.
Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.