Kouvottaret ja Aliyah Collier vuoden mittaiseen sopimukseen

6.7.2020 08:04 175-senttinen takapelaaja pelasi viime kaudella ensimmäisen ammattilaiskautensa Portugalin pääsarjassa.

Aliyah Collier, 22, pelasi koko yliopistouransa Clemsonissa. Neljän kauden aikana pelejä kertyi yhteensä 95 tehoilla 9,0/6,7/1,3/1,7r.

Collier aloitti ammattilaisuransa viime kaudella Portugalin pääsarjassa. Hän viimeisteli 19 ottelussa keskimäärin 19,4 pistettä, 9,9 levypalloa, 4,7 syöttöä ja 3,1 riistoa. Kolmoset tarkkakätinen takapelaaja upotti kovalla 42%:n tarkkuudella.

Collierin edustama Uniao Sportiva oli keskeytyshetkellä 12 joukkueen sarjassa toisena voitettuaan 19 ottelustaan 16. Collier ei ole ainoa Portugalista Kouvottariin siirtynyt pelaaja: naisten Korisliigassa kovaa jälkeä parin viime vuoden aikana tehnyt Claire Lamunu siirtyi niin ikään Portugalista Kouvolaan.

- Olen innoissani liittyessäni Kouvottarien joukkueeseen ja odotan malttamattomana mitä uusi kausi tuo tullessaan. Toiveena on tietysti, että voittaisimme mestaruuden ja onnistuisimme kauden aikana joukkueena monella osa-alueella. Henkilökohtaisena tavoitteena on myös oppia enemmän koripallosta, saada lisättyä peliini uusia elementtejä ja samalla monipuolistaa peliäni millä tahansa pelipaikalla, Collier avaa Kouvottarien tiedotteessa.

Myös Kouvottarien päävalmentaja Joonas Frimodig odottaa innolla Collierin saapumista joukkueeseen:

- Aliyah sopi ominaisuuksien ja taitojensa puolesta parhaiten siihen mitä haettiin. Hän on isokokoinen combo guard, joka pituutensa ja hyvän fysiikan ansiosta pystyy puolustamaan pelipaikkoja 1-4 sekä vaihtamaan palloskriineissä. Tämä oli viime kaudella meillä selkeä vahvuus Amerystin (Alston) kanssa ja haimme tätä samaa elementtiä alkavallekin kaudelle. Hyökkäykseen Aliyah tuo paljon tulivoimaa, erittäin hyvä kolmen pisteen heittäjä ja heitto osuu myös suoraan kuljetuksesta. Urheilullisena pelaajana hän ajaa kovaa kovarille ja on hyvä viimeistelemään.

- Palloskriinipelaaminen oli videoilla hyvää ja tässä hän pääsee meillä parhaaseen oppii, kun Reetta (Piipari, apuvalmentaja) opettaa vielä lisää palloskriinin saloja kauden mittaan. Hieno viime kausi 

Portugalissa kovilla tehoilla antaa luottoa siihen, että Aliyah ottaa vielä ainakin yhden askeleen kehityksessä kohti Euroopan kovimpia sarjoja. Olen tyytyväinen, että hän valitsi eri vaihtoehdoista meidät, Frimodig näkee.

Kouvottaret 2020-2021: Henriikka Vähäuski, Yasmine Blomfelt, Sarah Toeaina (USA), Roberta Björnman ja Aliyah Collier (USA).

 

 
10.8.2020 14:37 Naisten Korisliiga

Reetta-Sofia Tulkki ja Anna Peltola siirtyvät Pyrintöön

Naisten Korisliiga-kauteen valmistautuva Tampereen Pyrintö on tehnyt pelaajasopimuksen kahden paluumuuttajan kanssa, kun Reetta-Sofia Tulkki sekä Anna Peltola vetävät Pyrinnön punaisen pelipaidan päällensä.

10.8.2020 12:10 Naisten Korisliiga

Mariah Miller Vimpelin Vetoon

Vimpelin Veto on tehnyt sopimuksen 21-vuotiaan amerikkalaispelaaja Mariah Millerin kanssa. Miller valmistui viime kaudella Clevelandin Staten yliopistosta.

7.8.2020 09:21 Naisten Korisliiga

Kaisa Kuisma siirtyy Kouvottariin

Naisten Korisliiga-kauteen valmistautuva Kouvottaret vahvistuu viime kaudella Portugalin pääsarjassa pelanneella Kaisa Kuismalla.

6.8.2020 14:08 Naisten Korisliiga

Aliyah Jeune Vimpelin Vedon pelipaitaan

Naisten Korisliigaan valmistautuva Vimpelin Veto on kiinnittänyt ensimmäinen vahvistuspalasen ensi kauden joukkueeseensa.

5.8.2020 08:59 Susiladies

Magdalene Agyei: Rautoja hipova atleettinen laituri

Päävalmentaja Pekka Salmisen mukaan maajoukkuekesän 2020 versio Susiladiesista on urheilullinen, liikkuva ja aktiivinen. Malliesimerkki näistä kolmesta ominaisuudesta on rautoja hipova 21-vuotias Magdalene Agyei.

4.8.2020 15:06 Naisten Korisliiga

Tampereen Pyrintö luottaa nousun arkkitehteihin naisten Korisliigassa

Tampereen Pyrintö on tehnyt jatkosopimuksen kaudelle 2020-21 Emilia Anttilan, Jemina Vidgrenin, Heli Poikelan, Iina Mäkelän, Emma Törnblomin sekä Liisa Taposen kanssa.

3.8.2020 14:23 Naisten Korisliiga

Kujalan sisarukset jatkosopimukseen Vimpelin Vedon kanssa

Naisten Korisliigaan valmistautuva Vimpelin Veto on tehnyt pelaajasopimukset seuran omien kasvattien Anni ja Riikka Kujalan kanssa.

3.8.2020 10:00 Korisliiga

Ruudusta pääsarjakoriksen uusi koti – Koripalloliitto ja Nelonen Media solmivat mittavan mediakumppanuuden

Korisliiga ja kaikki muut suomalaisen aikuiskoripallon pääsarjat siirtyvät Nelonen Median omistamaan Ruutuun monivuotisella sopimuksella.

3.8.2020 08:32 Naisten Korisliiga

Petra Noponen jatkaa Forssan Alussa

Viime kaudella naisten Korisliigan yleisöäänestyksessä parhaimmaksi kuudenneksi pelaajaksi äänestetty Noponen jatkaa forssalaisseurassa.

31.7.2020 12:44 Naisten Korisliiga

Catz kiinnitti kolme omaa kasvattia

Naisten Korisliigaan valmistautuva lappeenrantalainen Catz on solminut sopimuksen Sara Behmin, Mari Kihlströmin ja Iiris Muhosen kanssa.

29.7.2020 09:07 Naisten Korisliiga

Yhdysvaltalainen Alana Gilmer EBT:hen suoraan yliopistosta

Yhdysvaltalaispelaaja Alana Gilmer, 23, aloittaa ammattilaisuransa naisten Korisliigan Espoo Basket Teamissa yksivuotisella sopimuksella.

27.7.2020 10:00 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan sekä miesten ja naisten I divisioonien otteluohjelmat julkaistu kaudelle 2020-21

Naisten Korisliigan ja naisten sekä miesten I divisioonien otteluohjelmat kaudelle 2020-21 on julkaistu. Naisten Korisliiga käynnistyy 8.10. Sekä naisten että miesten divisioonat starttaavat lokakuun puolessa välissä.

27.7.2020 08:16 Naisten Korisliiga

Taru Timo isosiskonsa jalanjäljissä Catziin

Naisten Korisliigaan valmistuva lappeenrantalainen Catz on solminut sopimuksen Vimpelin Vedon kasvatin, Taru Timon, kanssa.

23.7.2020 08:16 Naisten Korisliiga

Tuulia Timo jatkaa Catzissa

Naisten Korisliigaan valmistautuva lappeenrantalaisseura on solminut jatkosopimuksen viime kaudeksi joukkueeseen saapuneen Tuulia Timon kanssa.

22.7.2020 09:26 Naisten Korisliiga

Roosa Frimodig ja Elli Salovaara jatkavat Kouvottarissa

Frimodigille kausi on viides ja Salovaaralle toinen kouvolalaisjoukkueessa. Frimodig on edustanut Kouvottaria koko joukkueen pääsarjahistorian ajan aina kaudesta 2016-17.

21.7.2020 15:27 Susiladies

Susiladiesin Veera Pirttinen palaa Catzin vahvuuteen

Edelliskaudella islantilaista Snæfellia edustanut Veera Pirttinen, 23, palaa Suomeen ja Catz Lappeenrantaan. Kauden 2017/18 naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja edusti Catzia viiden kauden verran ennen siirtymistään ulkomaille.

20.7.2020 13:23 Naisten Korisliiga

ToPon naisten Korisliiga-joukkueelle kasa uusia sopimuksia

Torpan Poikien naiset valmistautuvat tulevaan kauteen viime kaudella tutulla rungolla, mutta myös uusia kasvoa nähdään Munkassa.

17.7.2020 19:48 Naisten Korisliiga

EBT:n naisten Korisliiga-joukkueelle tukku sopimuksia

Espoo Basket Team solmi jatkosopimukset Venla Salaterän, 23, ja Amanda Niinikosken, 18, kanssa. Uutena pelaajana joukkueeseen liittyy Salon Vilppaan kasvatti ja pitkään Turun Riennossa pelannut 19-vuotias Venla Määttänen.

16.7.2020 17:46 Naisten Korisliiga

Kapteeni Roosa Kosonen jatkaa Catzissa

Catz on kiinnittänyt tulevan kauden joukkueensa ensimmäisen pelaajan, kun seuran junioripolun läpikäynyt ja viime kaudella joukkueen kapteenina toiminut Roosa Kosonen on solminut vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

16.7.2020 08:59 Susiladies

Susiladiesin Anni Mäkitalo jatkaa Forssassa, Alulle tukku pelaajasopimuksia

Susiladiesin luottopelinrakentaja Anni Mäkitalo, 28, on tehnyt jatkosopimuksen Forssan Alun kanssa. Mäkitalon lisäksi Alku julkaisi pelaajasopimukset Jenna Toivosen, Emilia Kilpisen, Fiia Hellstenin ja Olivia Latvan kanssa.

Näytä lisää vastaavia