KTP Basketin johto uusiksi, Smith jatkaa Kotkassa

1.4.2008 Korisliigan paikkansa säilyttäneen, mutta pudotuspelipaikkaa vaille jääneen KTP Basketin taustoilla on tapahtunut. Tiistaina kotkalaisseura tiedotti uuden hallituksen kokoonpanon sekä Jouni Enegrenin pestin päätoimisena toiminnanjohtajana. KTP ilmoitti myös solmineensa jatkosopimuksen joukkueen tehomiehenä tällä kaudella esiintyneen Steve Smithin kanssa.

Toista kauttaan Suomessa pelannut Smith oli KTP:n tehokkain pelaaja ja koko Korisliigan kolmanneksi paras korintekijä 21,7 pisteen keskiarvollaan. Lisäksi parimetrinen Smith haali huomaansa 8,7 levypalloa.

– Halusin tulla takaisin Kotkaan tämän seuran kulttuurin takia. Loukkaannuin syksyllä heti tänne tullessani ollessani vielä koeajalla. Tiedän, että monet muut joukkueet olisivat lähettäneet minut kotiin samassa tilanteessa. Sain jäädä kuitenkin tänne hoitamaan käteni kuntoon ja sain uuden mahdollisuuden joukkueessa. Olen siitä kiitollinen ja ensi kaudella tulen olemaan entistä parempi pelaaja, kertoi Italiassa pelaavan veljensä luona lomaileva Smith.

- Minulla oli itselläni hyvä kausi, mutta olen pettynyt joukkueemme kauteen. Meillä oli hyviä pelaajia ja meidän pitäisi olla nyt taistelemassa playoffeissa, eikä kesälomalla. Toivottavasti ensi kaudella kaikki pelaajat lähtevät tosissaan taistelemaan mestaruudesta, niin saamme palautettua KTP:n takaisin Suomen huipulle, Smith jatkaa.

Aiemmin KTP on solminut ensi kaudesta sopimukset Toni Ilmosen sekä Pasi Heinosen kanssa.

Enegren aloittaa 1.5.

KTP Basketin päätoimisena toiminnanjohtajana aloittaa 1. toukokuuta Jouni Enegren. Enegren on toiminut aikaisemmin koripallon parissa useassa tehtävässä, viimeksi Kouvojen ja KTP:n valmentajana.

Uudessa tehtävässään Enegrenin päävastuualueina ovat seuran toiminnan pyörittäminen, markkinointi ja yhteistyökumppanit. Teemu Loikkanen jatkaa toistaiseksi joukkueen managerina Enegrenin apuna operatiivisessa toiminnassa.

KTP Basket ry:n hallitukseen tulevat uusina jäseninä Jyrki Lindström, Janne Perheenmies, Jari Autio, Pasi Mäkelä, Jouni Enegren ja Lasse Mustonen. Puheenjohtajana toimii Jyrki Lindström. Vanhasta kokoonpanosta Jyrki Vekkilä jatkaa hallituksessa.

- Hallitus kokoontuu ensimmäisen kerran ensi viikolla, jolloin tehdään tarkempia suunnitelmia ja mietitään työnjakoa. Tarkoituksena on palauttaa joukkue ja seura sille kuuluvalle tasolle, kertoi uusi puheenjohtaja Lindström.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
26.1.2026 18:00 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjojen ohjelma vahvistettu

Korisliigan jatkosarjat käynnistyvät perjantaina 30. tammikuuta viiden ottelun kattauksella. Joukkueet pelaavat jatkosarjoissa kaksinkertaisen sarjan, jossa joukkueet kohtaavat samassa jatkosarjassa pelaavat joukkueet kertaalleen kotikentällä ja kerran vieraskentällä.

25.1.2026 19:00 Korisliiga

KTP ja Korihait ratkoivat paremmuusjärjestystä vielä jatkoajallakin – Bisons yllätti sarjan huippua hätyyttelevän Hongan

KTP-Basket voitti kohtaamisen Korihaiden kanssa mutta jäi silti korierojen myötä runkosarjasijoituksissa alemmas. Molemmat joukkueet jatkavat ylemmässä jatkosarjassa. Bisonsin voitto Hongasta ei enää vaikuttanut sarjasijoituksiin.

24.1.2026 19:42 Korisliiga

Lahden voitto varmisti: Korihait ja KTP ovat ylemmässä jatkosarjassa, vaikka kumpikaan ei pelannut tänään – runkosarjan ykkössija varmistui seitsemän miehen voimin pelanneelle Kauhajoelle

Tänään ratkottiin miesten Korisliigan runkosarjasijoituksia urakalla. Kauhajoki sinetöi paalupaikan. Muut ylempään jatkosarjaan pääsijät ovat Tapiolan Honka, Salon Vilpas, Helsinki Seagulls, Korihait ja KTP-Basket.

23.1.2026 08:51 Korisliiga

Korisliigan päätöskierroksella riittää panosta: viimeisestä kahta ylemmän jatkosarjan paikkaa hamuaa kolme joukkuetta

Korisliigan runkosarja päättyy viikonloppuna. Lauantaina ohjelmassa on neljä ottelua ja sunnuntaina kaksi. Sunnuntaina ratkeaa viimeiset joukkueet ylempään ja alempaan jatkosarjaan. Kauhajoen ja Seagullsin ottelu on vapaasti katsottavissa Jimiltä.

21.1.2026 20:31 Korisliiga

Kobrat vierasvoittoon Efton Reidin järjettömän tehoillan avulla – Kataja yllätti sarjakärjen Joensuussa

Miesten Korisliigan viimeistä sijaa pitävä Kobrat repi Loimaalta kauden kolmannen voittonsa. Huomio kiinnittyi sentteri Efton Reidiin, joka kirjautti 26 pistettä, 21 levypalloa ja tehokkuuslukeman 47.

20.1.2026 20:49 Korisliiga

Seagulls pyrkii takaisin kärkikahinoihin – Honka ylettyi taas kiinni jaettuun paalupaikkaan

Miesten Korisliigan kolmen ottelun ilta päättyi Helsinki Seagullsin, Tapiolan Hongan ja Kouvojen voittoihin. KTP-Basket puolestaan kärsi tappion Hannes Pöllän huikeasta tehoilusta huolimatta.

16.1.2026 20:30 Korisliiga

KTP voittoon Kobrista Pöllän johdolla – kotkalaiset pysyvät edelleen kiinni ylemmän jatkosarjan paikassa

Kotijoukkueen vahva kolmas jakso oli avainroolissa KTP-Basketin otteluvoitossa. KTP on nyt miesten Korisliigan kuudennella sijalla ja Kobrat viimeisellä.

16.1.2026 14:27 Korisliiga

De’Vion Harmonin kulttuurishokki Joensuussa kääntyi voitoksi – ”Ensimmäisen viikon aikana perheessämme itkettiin paljon, mutta nyt otamme jo ilon irti pulkkamäessä”

Kataja Basketin yhdysvaltalaistakamies De’Vion Harmon palkittiin joulukuun urotöistään Korisliigan kuukauden pelaajana. Joukkue kamppailee tasaväkisessä tilanteessa paikasta ylemmässä jatkosarjassa.

15.1.2026 21:10 Korisliiga

Pisteet pk-seudun derbystä Hongan nimiin – Bisons otti vierasvoiton Tampereella

Miesten Korisliigassa otteluvoitot menivät sarjan toista sijaa pitävälle Tapiolan Hongalle ja kymmenenneksi valahtaneelle Bisons Loimaalle.

14.1.2026 20:48 Korisliiga

Katajalle arvokas vierasvoitto Vilppaasta – Kauhajoki väsytti Korihait jatkoajalla ja kasvatti sarjajohtoaan

Nousua ylempään jatkosarjaan yrittävä Kataja sai tärkeät sarjapisteet Salosta kuukauden pelaajaksi valitun De'Vion Harmonin 37 pisteen avulla. Sarjakärki Kauhajoki puolestaan kasvatti eroaan Vilppaaseen omalla jatkoaikavoitollaan.

Näytä lisää vastaavia