Kurtis Rice siirtyy Tampereelta Lahteen

29.1.2009 Amerikkalaislaituri Kurtis Rice vahvistaa Namika Lahden joukkuetta ainakin seuraavan kolmen viikon ajan. Rice siirtyy lahtelaisjoukkueeseen Tampereen Pyrinnöstä.

Rice tulee Namikan kokoonpanoon pääasiallisesti paikkaamaan polvivammasta kärsivää Sami Pekkolaa. Pekkolan vamma pitää miehen sivussa juuri tuon kolme viikkoa.

198-senttinen Rice on pelannut Korisliigaa Pyrinnössä tällä kaudella 25 ottelua tehden 16,6 pistettä ja kahmien 6,0 levypalloa ottelua kohden.

- Saimme tutun pelaajan, joka tuo varmasti syvyyttä sekä korintekouhkaa kolmospaikalle. Rice auttaa meitä varmasti myös levypalloissa, Namika Lahden päävalmentaja Sami Toiviainen sanoo.

Ricen pelaaminen Namika Lahdessa kauden loppuun on myös mahdollista. Seura tekee ratkaisun miehen jatkamisesta kolmen viikon kuluttua.

Namika Lahden paidassa erittäin tasaisesti ja hyvin esiintynyt Ray Nixon sai maanantaisessa Kouvot-ottelussa pienen kolhun ja vääntymän polveensa. Mies pelannee kuitenkin lauantaina Lappeenrantaa vastaan.

- Ricen tulo joukkueeseemme tuo varmuuden myös siitä, että pelaajat eivät lopu kesken. Nixonin tilanne ratkeaa perjantain iltaharjoituksen jälkeen, Toiviainen kertoo.

Namikan joukkueeseen Bilal Abdullahin tilalle tulleen amerikkalaispelaaja Chris Rodgersin otteet kentällä eivät ainakaan toistaiseksi ole vakuuttaneet. Miehen koeaika päättyy lauantaina LrNMKY-ottelun jälkeen. Seura tekee päätöksen miehen jatkosta heti lauantai-iltana. Namika Lahti kertoo tiedotteessaan Rodgersin näyttävän ulospäin potentiaaliselta pelaajalta, mutta etenkin hyökkäyspäässä miehen tulisi tehdä hurja parannus aikaisempiin otteluihin verrattuna.


- Rodgersilla on yksi peli aikaa toimia. Paljon pitää tapahtua, mutta totta kai annamme hänelle loppuun asti mahdollisuuden. Lauantaina meillä taitaa olla kolme ulkomaalaispelaajaa kokoonpanossa. Jos ei muuten, niin Laitisen Jarkin (LrNMKY:n valmentaja) kiusaksi, Toiviainen virnistää.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

4.6.2026 09:26 Korisliiga

Tyeree Bryan Kauhajoelle, Cedric Latimer joukkueen valmennukseen

Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.

3.6.2026 09:59 Korisliiga

Korisliiga-legenda René Rougeau ja Seagulls jatkosopimukseen

Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.

2.6.2026 09:05 Korisliiga

Max Besselink jatkaa Kataja Basketissa

Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

1.6.2026 12:15 Korisliiga

Simeon Stefanovic Vilppaan takakentälle

Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.

1.6.2026 12:11 Korisliiga

Kehittyneimpänä palkittu Riku Korhonen Lahti Basketballiin

Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Riku Korhonen siirtyy Lahteen kasvattajaseura Hongasta. Lahti Basketball ja Korhonen solmivat 1+1 mallisen sopimuksen, jossa molemmilla osapuolilla on optio toisesta kaudesta.

29.5.2026 10:04 Korisliiga

Trey Niemi ja Tommy Murr Korihaiden takakentälle

Ensimmäisen SM-mitalinsa 31 vuoteen voittanut Uudenkaupungin Korihait on aloittanut joukkueen rakentamisen kaudelle 2026–27. Haiparven takakentälle on kiinnitetty vuoden sopimuksilla Korihaissa muutama kausi sitten pelannut Trey Niemi sekä yhdysvaltaIaispelaaja Tommy Murr.

26.5.2026 15:06 Korisliiga

Elias Eerikinharju Hongan miesten takakentälle myös tulevalla kaudella

Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takamies Elias Eerikinharjun kanssa. Eerikinharju pelasi viime kaudella Hongan riveissä Korisliigaa 17 pelissä.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

Näytä lisää vastaavia