Lauri Toivonen USA:n junior college -kentille

2.9.2011 Viime kaudella Korisliigassa Kouvolan Kouvoja edustanut Riihimäen Kolmoskorin kasvatti Lauri Toivonen, 20, siirtyy ensi kaudeksi USA:n NJCAA-sarjaan. Kaksimetrisen Toivosen uusi seura on Ohlone College.

Nuorten maajoukkuekonkari Lauri Toivonen suuntaa ensi kaudeksi USA:n junior college -kentille. Kuva: Tuomas Venhola.

– Olen jo useamman vuoden ajan haaveillut pääsystä pelaamaan ja opiskelemaan USA:an yliopistoon ja nyt haaveeni on toteutumassa, kertoo Toivonen.

 

– Ohlone Collegen päävalmentaja John Peterson on halunnut minut joukkueeseensa jo pitkään, joten peliaikaa on todennäköisesti tarjolla. Nyt on vain omista suorituksistani kiinni, kuinka paljon minuutteja itselleni lunastan.

 

Ohlone kuuluu USA:n junior college -sarja NJCAA:n Coast-konferenssin kestomenestyjiin.

 

– Ennen Petersonin tuloa joukkueen valmentajaksi Ohlone voitti keskimäärin yhden ottelun kaudessa, mutta valmentajanvaihdoksen myötä joukkue on saavuttanut useamman konferenssimestaruuden ja yltänyt joka kausi 20 voittoon, Toivonen taustoittaa.

 

Toivonen urakoi viime kaudella Kouvoissa 3,6 pistettä ja 2,4 levypalloa ottelua kohden. Toivonen on pelannut Korisliigassa neljä kautta, joista 2007–10 Espoon Hongassa. Hänellä on tilillään vuoden 2008 Suomen mestaruus sekä vuoden 2010 Suomen cupin mestaruus. Toivonen solmi kesällä ensi kauden kattavan sopimuksen kotkalaisen KTP-Basketin kanssa, mutta sopimus on purettu yhteisymmärryksessä.

 

Toivonen on Suomen koripallohistorian eniten nuorten maaotteluita (116 kpl) tahkonnut pelaaja. Viimeksi Toivonen edusti Suomea Kiinan Shenzhenissä 12.–23. elokuuta järjestetyissä universiadeissa.

 

USA:n junior college on kaksivuotinen korkeakoulu, jonka päättötutkinto vastaa Suomen alempaa korkeakoulututkintoa. Junior college on ollut myös monelle amerikkalaiselle koripalloilijalle ponnahduslauta yliopistoliiga NCAA:han ja sieltä aina NBA:han asti. Tunnetuimpia junior collegessa pelanneita amerikkalaiskoripalloilijoita ovat Spencer Haywood, Larry Johnson, Latrell Sprewell sekä Stephen Jackson.

 
13.8.2016 13:55 Suomalaiset ulkomailla

Sudenpentujen Tomas Murphy Northeasternin yliopistoon

Heinäkuisissa 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailuissa Helsingissä Suomea edustanut Tomas Murphy, 18, on valinnut joukkueensa USA:n yliopistoliiga NCAA:ssa. High school -seniorivuotensa jälkeen Murphy, 204 cm, aloittaa yliopistotaipaleensa bostonilaisessa Northeastern -yliopistossa.

Fiifi Aidoo viidentenä HBA-pelaajana NCAA:han syksyllä

EM-kotikisoihin valmistautuvan Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen takamies Harold ”Fiifi” Aidoo, 20, siirtyy syksyllä USA:n yliopistoliiga NCAA:han Arizonan Phoenixissa sijaitsevan Grand Canyonin paitaan. Aidoo on jo viides pelaaja, joka siirtyy kaudeksi 2016/17 HBA-Märskystä NCAA:han.

Remu Raitanen NCAA-liigan University of San Franciscoon

Suomalaisten pelaajalupausten rynnistys valtameren taakse jatkuu. 204-senttinen nuorten maajoukkuekasvo ja helsinkiläisen ToPo Juniorien kasvatti Remu Raitanen, 18, on solminut suullisen sopimuksen (verbal commit) USA:n yliopistoliiga NCAA:n San Franciscon kanssa. Raitanen on neljäs ensi syksyksi NCAA:han siirtyvä HBA-Märskyn pelaaja.

Suomen 20-vuotiaiden nousujoukkueen MVP Anton Odabasi siirtyy Turkkiin

20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu Anton Odabasi, 20, siirtyy kaudeksi 2015/2016 Turkin TBL:ssä pelaavaan Denizli Basketiin. Susijengin pelaajarinkiin kuuluva 206-senttinen Odabasi pelasi viime kaudella kasvattajaseuransa Tapiolan Hongan lisäksi Helsinki Seagullsissa.

Julius Rajala NCAA-liigaan Loyolaan

Susijengin 26 pelaajan rinkiin nimetty Julius Rajala, 20, pelaa ensi kaudella USA:n yliopistoliigaa NCAA:ssa. 205-senttisen Malmin Super-Koris -kasvatti Rajalan uusi osoite Yhdysvalloissa on Loyola University Chicago.

Nuorten maajoukkuelaituri Kilian Cato Mainen yliopistoon

USA:n yliopistosarja NCAA:ssa nähdään vuoden tauon jälkeen jälleen suomalaiskasvo, kun 1992 syntyneiden maajoukkueen vakiokalustoon kuuluva laituri Kilian Cato, 19, siirtyy Maine Black Bearsin joukkueeseen. 202-senttinen Tapiolan Hongan kasvatti Cato oli kuluvalla kaudella Hongan A-poikien Suomen mestarijoukkueen toiseksi paras pistemies ja paras levypallopelaaja.

24.3.2018 Haastattelu

Lauri Markkanen: ”Olen vähitellen tottunut tähän rytmiin”

Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.

7.2.2018 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Korisliigan MVP Antto Nikkarinen loppukaudeksi Kotkaan

Kahtena perättäisenä keväänä Korisliigan pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt perinteinen kotkalaisjoukkue KTP-Basket saa riveihinsä huippuvahvistuksen. Hallitseva Korisliigan MVP ja alkukauden Ruotsin liigaa Jämtlandissa pelannut Susijengi-takamies Antto Nikkarinen, 26, on solminut loppukauden kestävän sopimuksen KTP:n kanssa, uutisoi Kymen Sanomat.

24.1.2018 Ajankohtainen

NBA-matkasta unohtumaton startti 6. pelaajien vuodelle – ”Upea kokemus”

NBA-matkan voittajat Matti ja Henri näkivät aitiopaikoilta Lauri Markkasen ennätysillan ja pääsivät tapaamaan suomalaistähteä New Yorkissa.

17.1.2018 12:00 Suomalaiset ulkomailla

Lauri Markkasesta ensimmäistä kertaa vuoden koripalloilija

Vastikään NBA:n ennätyksen taalaliigan historian kaikkien aikojen nopeimmin 100 onnistunutta kolmen pisteen heittoa upottaneena pelaajana kirjauttanut Lauri Markkanen, 20, on nimetty ensimmäistä kertaa urallaan Suomen urheilutoimittajien valinnoissa vuoden koripalloilijaksi. Markkanen katkaisi Petteri Koposen kuusivuotisen putken vuoden koripalloilijana.

17.1.2018 EM-karsinnat

Sudenpentujen maajoukkuekesän EM-lohkoarvonnat suoritettu

FIBA Europe suoritti tiistaina 16. tammikuuta ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. A-divisioonassa Suomen 18-vuotiaat pojat saavat Latviassa pidettävissä EM-kisoissa C-lohkossa vastaansa Espanjan, Ukrainan ja Bosnia-Hertsegovinan.

8.1.2018 20:45 Suomalaiset ulkomailla

Susiladies-kulmakivi Vilma Kesänen palaa Catziin

Syyskauden Espanjan kivenkovassa kakkosliigassa pelannut Orimattilan Jymyn kasvatti ja Susiladiesin pitkäaikainen pelinrakentaja Vilma Kesänen, 29, on solminut loppukauden kestävän sopimuksen 2010-luvun Naisten Korisliigan kestomenestyjän Lappeenrannan Catzin kanssa. Kesänen edusti Catzia viimeksi vuosina 2007-2012.

4.1.2018 08:00 Suomalaiset ulkomailla

Tehokas Taru Tuukkanen jatkaa Zaragozassa tammikuun

Hyvinkään Pontevasta yksikuukautisella sopimuksella Espanjan liigan Mann Filter Zaragozaan siirtynyt maajoukkueikoni Taru Tuukkanen, 40, jatkaa Espanjassa vielä tammikuunkin. Tuukkanen on kuulunut voitokkaan joulukuun aikana Zaragozan parhaimmistoon.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

29.12.2017 14:55 Suomalaiset ulkomailla

Carl Lindbomille pesti Kroatian liigaan

Alkukaudella Liettuan liigassa pelannut ja joulukuussa Helsinki Seagullsia edustanut Susijengi-laituri Carl Lindbom, 26, on solminut sopimuksen Kroatian liigaa pelaavan KK Osijekin kanssa. 206-senttinen Tapiolan Hongan kasvatti tekee ensiesiintymisensä uuden joukkueensa paidassa 6. tammikuuta Kroatian cupin kotiottelussa KK Sibenikiä vastaan.

Evita Iiskola ei jatka Italiassa

Syyskauden Italian kakkosliigassa pelaavaa Pallacanestro Femminile Umbertidea edustanut Evita Iiskola, 24, ei jatka italialaisseurassa loukkaantumisen vuoksi. Iiskola oli Umbertiden pisteykkönen pelaamassaan kuudessa ottelussa 17,2 pisteen keskiarvolla.

Erik Murphy ei jatka Nanterressa

Ranskan Pro A -liigan kärkikahinoissa pelaavaa Nanterre-92:a syyskaudella edustanut Susijengi-laituri Erik Murphy, 27, ei jatka ranskalaisjoukkueessa uuteen vuoteen. 208-senttinen Murphy pelasi viimeisen ottelunsa Nanterren paidassa viikonloppuna, kun joukkue voitti kotikentällään Chalon/Saonen.

Taru Tuukkanen siirtyy Espanjaan Zaragozaan

Susiladiesin ja Hyvinkään Pontevan Taru Tuukkanen, 39, on allekirjoittanut määräaikaisen sopimuksen Espanjan pääsarjan Liga Femeninan huippujoukkue Mann Filter Zaragozan kanssa. Tuukkanen on ollut Naisten Korisliigan parhaimpia pelaajia kuluvalla kaudella 17,8 pisteen, 12,4 levypallon ja 4,3 syötön keskiarvoilla.

5.12.2017 EM-karsinnat

FIBA varmisti kesän 2018 nuorisomaajoukkuekisojen isännät

FIBA Europe teki viikonlopun aikana päätöksen ensi maajoukkuekesän 2018 turnausisännistä. Sudenpennut matkustavat ensi kesänä Bulgariaan, Latviaan, Bosnia-Hertsegovinaan, Itävaltaan ja Montenegroon.

2.12.2017 15:00 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisoissa menestynyt Susijengi ja Lauri Markkanen ehdolla vuoden urheiluilmiöksi, Markkanen kisaa myös vuoden läpimurrosta

Vuoden 2017 EM-kotikisoissa voittoja kerännyt ja ennätysyleisöjä hurmannut Susijengi nuoren tähtensä Lauri Markkasen johdolla kisaa vuoden 2017 urheiluilmiön palkinnosta Suomen Urheilugaalassa. Markkanen nimettiin lauantaisessa ehdokkaiden julkistamistilaisuudessa myös kisaamaan vuoden läpimurrosta.

Näytä lisää vastaavia