Leellä huippuilta Romaniassa, Koivistolla tehokas paluu

23.11.2014 Susijengin sentteri Gerald Lee juniorilla oli likimain täydellinen lauantai-ilta Romanian liigassa: Uudenkaupungin Korihaiden kasvatti upotti hurjat 13 kahden pisteen heittoa ja keräsi 34 pistettä, kun Ploiesti upotti Mediasin kotonaan. Saksassa Mikko Koivisto palasi tositoimiin ja myllytti 14 pistettä Frankfurtin nujertaessa Tübingenin.

Junnu Lee upotti CS Gaz Metan Mediasin 31 pisteellään.

Mikko Koivisto palasi pelikentille tehokkaana.

Shawn Huff upotti Ludwigsburgille neljä kolmosta.

Samuel Haanpää pussitti kaikki 12 vapaaheittoyritystään. Kuvat: Ville Vuorinen.

Leen Ploiesti oli antaa voiton karata käsistään, kun CS Gaz Metan Medias nousi kymmenen pisteen tappioasemasta kolmen pisteen päähän neljännen jakson lopulla. Kentän tehomies Gerald Lee junior kuitenkin lopetti Mediasin pyristelyt onnistuneella kakkosellaan ja petasi Ploiestille 81–77 (48–34)-voiton.

Kentän sankari Lee oli uskomattomassa vireessä. 208-senttiseltä Susijengi-sentteriltä upposi yhtä yritystä lukuun ottamatta kaikki kahden pisteen heitot (13/14). Lee upotti kauden ennätyksensä, 31 pistettä, haali yhdeksän levypalloa ja jakoi kaksi syöttöä.

Ploiesti on voittanut Romanian Divizia A:ssa kahdeksasta pelaamastaan ottelusta kuusi.

Ottelutilastot: Ploiesti – Medias

Koivisto pelipäällä Frankfurtissa

Kuukauden päivät keskivartalovamman vuoksi sivussa ollut Mikko Koivisto palasi pelikentille Saksan Bundesliigan sunnuntaikierroksella ja johdatti arastelematta Frankfurt Skylinersin 79–63 (45–32)-voittoon Tübingenista.

Gordon Herbertin valmentaman joukkueen aloitusviisikkoon kuulunut Koivisto urakoi 24 minuuttia ja oli 14 pisteellään joukkueensa kakkostykki Quantez Robertsonin (20/6/5 syöttöä) jälkeen. Koivisto haki myös kaksi levypalloa ja antoi kaksi syöttöä.

Viime viikolla Shawn Huffin korilla trillerivoiton hakenut Ludwigsburg puolestaan nujertui kotonaan Hagenille 85–87 (52–43). Frederick Nixon tahditti vierasvoittoa 21 pisteellä.

Neljä kolmosta pussittanut Shawn Huff oli 12 pisteellään, viidellä levypallollaan, yhdellä syötöllä ja yhdellä riistolla Ludwigsburgin parhaimmistoa.

Ludwigsburg tipahti Bundesliigan yhdeksänneksi neljällä voitollaan yhdeksästä ottelusta. Koiviston ja Herbertin Frankfurtilla on tilillään kolme voittoa kymmenestä ottelusta.

Ottelutilastot: Frankfurt – Tübingen
Ottelutilastot: Ludwigsburg – Hagen

Haanpää täydellinen vapaaheittoviivalta

Samuel Haanpään Borås Basket haki entistä vahvemman jalansijan Ruotsin Basketliganissa kukistamalla KFUM Nässjön vieraskentällä lukemin 62–78 (33–44).

Boråsin parhaimmistoon kuului suomalaistykki Samuel Haanpää, joka latoi 29 minuutissa 19 pistettä. Erityisen tarkkana keravalaiskasvatti oli vapaaheittoviivalta, jolla Haanpää sivalsi sukkaan kaikki 12 heittoaan. Lisäksi Haanpää haki kahdeksan levypalloa.

Haanpään lisäksi Boråsin tähdistöön kuului James Miller (21/3/5 syöttöä).

Ray Ailuksen ja Janne Koskimiehen valmentama Solna Vikings onnistui myös lisäämään voittoja sarakkeeseensa kaatamalla Uppsalan 82–74 (35–36). Vikings vei pelin neljännen jakson 30–14.

Borås jatkaa Basketliganin jaetulla kärkisijalla voitettuaan 11 ottelusta yhdeksän. Solna pysyttelee Basketliganin kahdeksantena neljällä voitolla 11 ottelusta.

Ottelutilastot: Nässjö – Borås
Ottelutilastot: Solna – Uppsala

Salin sivussa, Olimpijalle tappio

Nilkkavaivastaan vähitellen toipunut Sasu Salin joutui vielä katsomaan vaihtopenkiltä, kuinka Union Olimpija Ljubljana kärsi 76–61 (43–36)-tappion montenegrolaisen KK Buducnost Podgorican vieraana.

Olimpija jatkaa Adrianmeren liigan jaetulla neljännellä sijalla voitettuaan yhdeksästä pelaamastaan ottelusta viisi. Olimpijan kanssa tasapisteissä ovat Krka Novo Mesto, Mega Vizura ja Szolnoki Olaj.

Ottelutilastot: Buducnost – Olimpija
 
6.5.2024 09:12 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball sivusi Ranskan ennätystä

Paris Basketballin voittoputki venyi jo 24 ottelun mittaiseksi viikonloppuna ja se sivuaa samalla Ranskan ennätystä. Sloveniassa Perttu Blomgren aloitti pudotuspelit vahvasti.

2.5.2024 09:05 Suomalaiset ulkomailla

Linda-Lotta Lehtorannalle ja Elina Koskimiehelle hopeaa Saksassa

Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Stars Keltern voitti Saksan Bundesliigan hopeaa. Awak Kuierin Reyer Venezia eteni välieriin Italiassa.

2.5.2024 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketballin voittoputki venyi – ennätys jo lähellä

Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball venytti voittoputkensa jo 23 ottelun mittaiseksi. Espanjassa Teneriffa sai revanssin Malagasta.

29.4.2024 11:31 Suomalaiset ulkomailla

Saksan mestaruustaistelu viidenteen otteluun – Kalinin ja Äijäsen Ferrol lähellä jättiyllätystä

Saksan Bundesliigan mestaruustaistelu huipentuu viidenteen otteluun, Awak Kuierin Reyer Venezia on lähellä välieräpaikkaa Italiassa ja Espanjassa Marianne Kalinin sekä Anniina Äijäsen Ferrol taisteli upeasti huippujoukkue Avenidaa vastaan.

29.4.2024 09:37 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Teneriffa taipui Mestarien liigan finaalissa

Teneriffa ei onnistunut uusimaan kahden vuoden takaista Mestarien liigan voittoa, kun Malaga oli vahvempi finaalissa. Alexander Madsenin Andorra varmisti sarjapaikkansa Espanjassa ja Edon Maxhuni heitti Le Portelin pudotuspeleihin Ranskassa.

27.4.2024 10:48 Susijengi

Touko Tainamo seniorikaudeksi Wyomingiin

Erinomaiset kolme kautta Denverin yliopistossa pelannut Susijengin ison pään lupaus Touko Tainamo, 205 cm ja 23 vuotta, vaihtaa joukkuetta seniorikaudekseen. Munkkiniemen Kisapoikien kasvatin uusi joukkue on Wyoming, joka sijoittui NCAA-liigan Mountain West -konferenssin keskivaiheille päättyneellä kaudella.

27.4.2024 08:04 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Teneriffa eteni Mestarien liigan finaaliin

Teneriffa pääsee taistelemaan Mestarien liigan voitosta, kun se eteni finaaliin kaatamalla kreikkalaisen Peristerin.

26.4.2024 09:24 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin jahtaa Mestarien liigan voittoa – ”Meillä on kaikki mahdollisuudet”

Mestarien liigan Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Belgradissa. Kilpailun kaikkien aikojen paras kolmen pisteen heittäjä Sasu Salin jahtaa toista Mestarien liigan voittoaan.

22.4.2024 15:36 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalosta Belgian mestari

Elina Aarnisalosta tuli Belgian mestari, kun Kangoeroes Mechelen pelasi kotimaisen kauden läpi ilman ainuttakaan tappiota. Finaalit ovat käynnistyneet myös Saksassa ja runkosarjat päättyivät Espanjassa sekä Italiassa.

18.4.2024 08:58 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin johdatti Teneriffan Mestarien liigan Final Fouriin

Sasu Salin pääsee taas jahtaamaan Mestarien liigan voittoa Teneriffan raivattua tiensä Final Four -lopputurnaukseen. Severi Kaukiainen pääsee puolestaan kokemaan Viron ja Latvian yhteisliigan finaalitunnelman.

Näytä lisää vastaavia