16.2.2010 Gerald Lee Jr.:n Old Dominion haki 21. perättäisen kotivoittonsa siirtyen samalla CAA-konferenssin jaetulle ykkössijalle Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa. Yliopistokenttien muista suomalaisvoitoista viikon aikana vastasivat Cedric Latimer, Erica Tukiainen, Riikka Terävä ja Kira Kojola.

Gerald Lee Jr.:n Old Dominionin kotivoittoputki on NCAA:n kaikkien aikojen 5. pisin.

Cedric Latimerin St. Francis Pennsylvania ylsi kahteen voittoon.

Mikko Koivisto nakutti 13 pistettä tappio-ottelussa.

Monipuolinen Riikka Terävä kunnostautui voitto-otteluissa. Kuvat: ODU Athletics, Tuomas Venhola ja Tomi Kaminen.
Viime viikolla pieniin pistemääriin jäänyt Gerald Lee Jr. karisteli kipsiä heittokädestään heittämällä joukkueensa korkeimman pistemäärän, 18, vierasvoitossa James Madisonia vastaan. Old Dominion kuritti kotijoukkuetta murskaluvuin 44-64 (21-40).
Lee repi 18 pisteensä (kakkoset 7/13, vapaaheitot 4/7) lisäksi kuusi levypalloa ja riisti pallon kahdesti. Voitto oli 11. ottelu, jonka aikana Old Dominion on pitänyt vastustajansa alle 50 pisteen.
Lauantaina Old Dominion kohtasi loppuunmyydyn, 8,424-päisen kotiyleisönsä edessä George Masonin ja hemmotteli kotiyleisöään ryntäämällä heti avausminuuteilla 17-1-johtoon matkallaan 76-60 (34-21)-voittoon. Old Dominionin ryntäystä johti Ben Finney, joka tykitti 19 pistettä, repi seitsemän levypalloa ja jakoi seitsemän korisyöttöä. Kotivoitto oli Old Dominionille 21. perättäinen, joka on NCAA:n historiassa kaikkien aikojen viidenneksi pisin.
Lee osallistui George Masonin kaatotalkoisiin nostelemalla 29 minuutissa 16 pistettä (kakkoset 4/10, kolmoset 1/1, vapaaheitot 5/6), kiskomalla neljä levypalloa ja jakamalla yhden korisyötön. Leelle merkittiin myös kolme pallonmenetystä.
Old Dominion nousi voitollaan CAA-konferenssin jaetulle ykkössijalle Northeasternin kanssa. Old Dominion on voittanut 27 ottelustaan 20 ja 15 konferenssin sisäisestä ottelustaan 12.
208-senttinen maajoukkuelaituri Lee on pelannut kauden aikana 27 ottelua, ja kuulunut joukkueensa jokaisessa ottelussa avausviisikkoon. Lee on saanut peliaikaa 28,6 minuuttia ottelua kohden ja viimeistellyt ottelukeskiarvoikseen 14,0 pistettä, 5,2 levypalloa ja 1,4 korisyöttöä. Lee on upottanut pelitilanneheittonsa 52,4%, kolmosensa 57,1% ja vapaaheittonsa 75,6% tarkkuudella.
Suomalaislaituri Cedric Latimerin St. Francis Pennsylvania on käynnistämässä kiriä parantaakseen sijoituksiaan maaliskuisiin konferenssin lopputurnauksiin. Torstaina St. Francis päihitti vieraskentällä Bryantin 34-60 (14-30) ja haki lauantaina trillerivoiton Central Connecticut Statea vastaan 59-57 (30-21).
Torstain ottelussa St. Francis sai tasaisesti onnistumisia koko miehistöltään kauden kaikki 24 otteluaan hävinnyttä Bryantia vastaan. Joukkueen parhaaksi pistemieheksi nousi ruotsalaistakamies Sorena Orandi 13 pisteellään. Vaihdosta kentälle saapunut Latimer nakkeli 21 minuutissa kolme pistettä (kakkoset 0/2, kolmoset 1/2), repi viisi levypalloa ja riisti kahdesti.
Lauantaina St. Francisin ratkaisijaksi nousi tulokaslaituri Will Felder, joka upotti kaksi tärkeää kolmen pisteen heittoa viimeisen minuutin aikana. Latimer jäi ottelussa 12 peliminuuttiin, jonka aikana hän nosti kaksi pistettä (kakkoset 1/3, kolmoset 0/1), haki yhden levypallon ja sai virhetilinsä täyteen.
St. Francis on voittanut 25 ottelustaan yhdeksän sekä NEC-konferenssin 14 ottelustaan seitsemän.
Mikko Koiviston UNC-Greensboro kävi väliviikon jälkeen tositoimiin maanantaina häviämällä kotikentällään Western Carolinalle 70-75 (23-29). Päätöslukemat mairittelevat kotijoukkuetta, joka ei päässyt koko toisen puoliajan aikana iskuetäisyydelle vastustajastaan.
Koivisto säkitti 32 peliminuutissa mukavat 13 pistettä (kakkoset 2/4, kolmoset 3/8), jakoi neljä korisyöttöä sekä merkitsi tilastoihin yhden levypallon, yhden riiston sekä kolme virhettä. Kyle Randall johti UNC-Greensboroa 20 pisteellä ja yhdeksällä levypallolla, mutta kentän hahmo oli Western Carolinan Brandon Giles (20/7).
UNC-Greensboro on voittanut 25 ottelustaan viisi ja Southern-konferenssin 14 ottelustaan neljä.
Erica Tukiaisen UCLA kohtasi lauantaina 8,006-päisen kotiyleisönsä edessä Southern Californian. UCLA aloitti ottelun vauhdilla jyräten 14-4-johtoon ja kävi parhaimmillaan 27 pisteen johdossa matkallaan 74-56 (37-18)-voittoon.
Tukiainen kuului ottelussa joukkueensa parhaimmistoon nakellen 30 minuutissa 13 pistettä (kakkoset 4/8, kolmoset 1/3, vapaaheitot 2/3). Tukiainen kunnostautui myös pelin muilla osa-alueilla repien seitsemän levypalloa, jakaen kaksi korisyöttöä ja riistäen pallon kahdesti, jonka lisäksi Tukiaiselle merkittiin kaksi pallonmenetystä ja kaksi virhettä.
Tukiaisen lisäksi UCLA:n tehonelikkoon kuuluivat Markel Walker (13/7/6 syöttöä), Jasmine Dixon (13/8/3 riistoa) sekä Darxia Morris (10/5 syöttöä). UCLA on voittanut 25 ottelustaan 17 ja Pac-10-konferenssin 12 ottelustaan yhdeksän.
Riikka Terävän Oakland Grizzlies pelasi runkosarjakauden viimeiset vierasottelunsa. Oakland tukahdutti vahvan puolustuspelinsä turvin lauantaina UMKC:n 73-53 (41-28) ja maanantaina Southern Utahin 68-52 (35-26). Oakland on hakenut kauden 26 ottelustaan 14 voittoa, mutta Summit-konferenssin 15 ottelustaan peräti 11 voittoa.
Oaklandin hyökkäyspään kulmakivi viikon otteluissa oli Melissa Jeltema, joka nosteli UMKC:ta vastaan 16 pistettä ja haki yhdeksän levypalloa, mutta vertyi Southern Utahia vastaan peräti 26 pisteen ja 10 levypallon saldoon.
Suomalaispelinrakentaja Terävä kuului molemmissa otteluissa joukkueensa parhaimmistoon. UMKC:ta vastaan Terävä upotti kahdeksan pistettä (kakkoset 0/2, kolmoset 2/2, vapaaheitot 2/2), sekä täytti muita tilastosarakkeita ansiokkaasti keräten neljä levypalloa, neljä syöttöä, yhden riiston ja yhden blokin. Southern Utahia vastaan Terävä kääri 35 minuutissa kokoon viisi pistettä (kakkoset 2/5, vapaaheitot 1/2), viisi syöttöä, kolme levypalloa sekä yhden riiston.
Kira Kojolan St. Mary's Gaels avasi koripalloviikon torstaina häviämällä konferenssinsa ennakkosuosikki Gonzagalle kotonaan 75-88 (38-40). Jontelle Smith piti St. Mary'sia pelissä mukana 24 pisteellään, mutta joukkue ei löytänyt vastausta Gonzagan tehokaksikolle Courtney Vandersloot (18/11 syöttöä)-Katelan Redmon (20/4).
Kojola sai ottelussa peliaikaa viisi minuuttia, jona aikana hänelle merkittiin yksi virhe sekä yksi ohi heitetty kakkonen.
Lauantaina St. Mary's palasi voittokantaan päihittämällä Portlandin kotonaan 67-64 (36-30). St. Mary'sin voiton pääarkkitehti oli tuttuun tapaan sentteri Louella Tomlinson, joka heitti 15 pistettä ja kahmi 14 levypalloa. Kojola heitti kuudessa minuutissa kaksi kolmosta ohi, haki yhden levypallon ja jakoi yhden korisyötön.
St. Mary's on voittanut 27 ottelustaan 18 ja West Coast -konferenssin 11 ottelustaan yhdeksän.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.