Liput myynnissä Susijengin puolivälierän fanikatsomoon tämän päivän ajan

12.9.2022 10:50 Susijengi kohtaa Espanjan tiistaina klo 17.15 paikallista aikaa Berliinissä pelattavassa EM-kisojen puolivälierässä. Suomalaiskannattajille on varattu kaksi katsomolohkoa, johon voi ostaa lippuja maanantain ajan.

Susijengi on saanut nauttia huimasta kannustuksesta koko EM-kisojen ajan. Kuva: Ville Vuorinen

Susijengi kaatoi Kroatian sunnuntaina neljännesvälierässä ja eteni kahdeksan parhaan joukkoon 55 vuoden tauon jälkeen. Susijengi seuraavaksi kohtaa Espanjan tiistaina pelattavassa puolivälierässä.  

Liput fanikatsomoihin myynnissä

Susijengin kannattajien katsomolohkoina toimivat katsomo 201 (päätykatsomo) ja 218 (kulmassa). Kun seuraat yo. linkkiä, valitse aluksi Berliinin liput ja Session-paketti. Valitse tämän jälkeen Espanjan ja Suomen välinen ottelu, jonka jälkeen Sonderaktion auswählen -alasvetovalikosta valitse ”Fanblock – FIN”.

Lipunmyynti Susijengin katsomolohkoinen on voimassa vain maanantaina 12.9. - normaali lipunmyynti on avoinna otteluun alkamiseen asti. Pääset siihen tästä linkistä. 

 
6.10.2022 09:46 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin loisti Mestarien liigan avauksessa – Valtosen ja Tuovin joukkueet myös voittoihin

Mestarien liigan lohkovaiheet saatiin käyntiin suomalaisten osalta tiistaina ja keskiviikkona. Sasu Salin, Elias Valtonen ja Lassi Tuovi pääsivät heti voiton makuun.

4.10.2022 17:06 Susijengi

Susijengin MM-jatkokarsintaottelut marraskuussa siirtyvät päivällä eteenpäin

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on tehnyt päätöksen siirtää MM-jatkokarsintalohkojen I ja J otteluita tulevassa karsintaikkunassa päivällä eteenpäin. Susijengi kohtaa uuden aikataulun mukaan Saksan vieraskentällä perjantaina 11.11. ja Viron kotikentällä Espoo Metro Areenalla maanantaina 14.11.

4.10.2022 10:48 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigan lohkovaiheessa vahva suomalaisedustus

Mestarien liigan lohkovaiheen ottelut käynnistyivät maanantaina ja suomalaisten osalta pelit starttaavat tiistaina. Tänä vuonna Mestarien liigassa nähdään yhteensä kolme suomalaispelaajaa ja kaksi päävalmentajaa.

3.10.2022 19:00 Susijengi

Susijengin Game Worn -pelipaidat EM-kisoista huutokaupataan vähävaraisten tueksi

Lauantaihin asti käynnissä olevassa huutokaupassa on myynnissä Susijengin EM-kisojen viralliset pelipaidat. Huutokaupan tuotto käytetään lyhentämättömänä vähävaraisten perheiden koripalloharrastusta tukevaan We deliver -rahastoon.

3.10.2022 09:48 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin vahva alkukausi sai jatkoa – sarjoja käyntiin Euroopassa ja Japanissa

Sasu Salin on aloittanut kauden vahvasti, kun hän oli Teneriffan pistetykki. Italiassa Mikael Jantunen aloitti hienosti ja kaudet starttasivat myös Saksassa ja Japanissa.

1.10.2022 10:19 Suomalaiset ulkomailla

Palmin ja Hopkinsin Craiova FIBA Europe Cupiin – Mirolybovin Swans Supercupin voittoon

Topias Palmin ja Shawn Hopkinsin Craiova eteni FIBA Europe Cupin lohkovaiheeseen. Espanjan liigassa nähtiin avauskierroksella Sasu Salinin ja Elias Valtosen kohtaaminen ja Anton Mirolybov johdatti Swans Gmundenin Itävallan Supercupin voittoon.

28.9.2022 22:21 Suomalaiset ulkomailla

Katajan taival FIBA Europe Cupissa katkesi - Hopkinsin ja Palmin Craiova finaaliin

FIBA Europe Cupin karsintaturnaukset pelataan viikolla ja suomalaisedustusta on Joensuun Kataja Basketin sekä Shawn Hopkinsin ja Topias Palmin muodossa. Katajan urakka päättyi, mutta Susijengi-kaksikon jatkuu.

26.9.2022 19:37 Suomalaiset ulkomailla

Topias Palmi ja Shawn Hopkins yhdessä Romaniassa – ”Tämä auttaa kumpaakin”

Tampereen murre tulee tällä kaudella tutuksi romanialaisen SCMU Craiovan pukukopissa, kun Topias Palmi ja Shawn Hopkins tekivät kesällä joukkueen kanssa sopimukset. Ystävykset pääsevät tositoimiin jo tiistaina alkavissa FIBA Europe Cupin karsinnoissa.

26.9.2022 12:37 Susijengi

Susijengillä roima nousu FIBA:n rankingissa

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on julkaissut ensimmäisen miesten maajoukkueiden power rankingin viikko sitten päättyneiden EM-kisojen jälkeen. Susijengi harppasi rankingissa ison loikan ylöspäin 34. sijalta yhdeksän sijan verran 25. sijalle.

23.9.2022 20:18 Susijengi

Edon Maxhunin ura jatkuu Saksan Bundesliigassa

Päättyneenä kesänä Susijengin paidassa MM-karsinnoissa ja EM-kisoissa säväyttänyt Hyvinkään Pontevan kasvatti Edon Maxhuni, 24, jatkaa uraansa Saksan korkeimmalla sarjatasolla. Viime kaudella Hollannin mestarina palkitun Maxhunin on kiinnittänyt riveihinsä Crailsheim Merlins, joka ylsi viime kaudella Saksan cupin hopeasijalle.

22.9.2022 10:37 Susijengi

Topias Palmi Romaniaan Shawn Hopkinsin joukkuetoveriksi

Romanian liigassa ja FIBA Europe Cupissa nähdään tulevalla kaudella ”suomalaisjoukkue”, kun Tampereen Pyrinnön kasvatti ja historiallisissa Prahan ja Berliinin EM-kisoissa pelannut Topias Palmi, 196 cm ja 28 vuotta, siirtyy SCMU Craiovaan jo aiemmin seuraan sopimuksen tehneen Shawn Hopkinsin joukkuetoveriksi.

19.9.2022 08:10 Susijengi

Susijengin päihittänyt Espanja juhlii Euroopan mestaruutta, Susijengi EM-kisojen 7. sijalle

Susijengin EM-puolivälierissä kukistanut Espanja seppelöitiin Euroopan mestarina myöhään sunnuntai-iltana, kun joukkue päihitti EM-finaalissa Ranskan 88–76 (47–37). Pronssiottelussa Saksa nujersi Puolan, joka jäi puolestaan alkulohkossa Susijengin jalkoihin. Susijengi sijoittui EM-kisoissa lopulta seitsemänneksi, joka on kaikkien aikojen toiseksi korkein suomalaissijoitus.

18.9.2022 14:24 Susijengi

Puola nimetty vuoden 2025 EM-kisojen neljänneksi isännäksi

Suomen, Kyproksen ja Latvian kumppani vuoden 2025 koripallon EM-kisojen neljäntenä isäntämaana on valittu. FIBA Euroopan hallitus vahvisti lauantaina, että kisojen neljännen alkulohkon isäntämaaksi on nimetty Puola, jonka maajoukkue pelaa paraikaa EM-mitalipeleissä ensimmäistä kertaa 51 vuoteen.

16.9.2022 09:33 Susijengi

Elä uudelleen ikimuistoinen susikesä 2022!

Lauri Markkasen paluu maajoukkuepaitaan, Shawn Huffin ja Petteri Koposen viimeinen susikesä, Miro Littlen debyytti. Lassi Tuovin paikka uutena päävalmentajana. Neljä perättäistä MM-karsintavoittoa, ikimuistoinen EM-alkulohko Prahassa ja riemukas neljännesvälierävoitto Berliinissä. Elä ikimuistoinen susikesä 2022 kuvin, tekstein ja videopätkin uudelleen!

15.9.2022 12:57 Susijengi

Päävalmentaja Lassi Tuovi: ”Joukkue kasvoi ja oppi läpi kesän”

Vuoden 2022 EM-kisat huipentuvat tulevana viikonloppuna, kun Saksa, Ranska, Espanja ja yllätysjoukkue Puola jakavat himoitut EM-mitalit keskenään. Suomi-koriksen historiaa puolivälieräpaikallaan tehnyt Susijengi sai tuoreen päävalmentajansa Lassi Tuovin mukaan merkittävää pääomaa pitkästä, yhtenäisestä ja monivaiheisesta maajoukkuekesästä.

15.9.2022 12:27 Susijengi

Osallistu Prahan Sudenpesän kyselyyn – voita kaksi lippua Susijengin marraskuun MM-karsintaan

Susijengi sai Prahassa huiman tuen yli 5000-päiseltä fanijoukolta. Koripalloliitto ja Elämysmatkat toteuttivat Prahassa suuren suosion saaneen Sudenpesän, joka toimi fanien ”olohuoneena”. Nyt on sinun vuorosi kertoa, miten onnistuimme siinä.

14.9.2022 11:48 Susijengi

Shawn Huff ja Petteri Koponen: ”Päällimmäinen tunne on kiitollisuus”

Susijengin tiistai-illan EM-puolivälieräottelussa Espanjaa vastaan kirjoitettiin viimeiset lauseet merkittävään lukuun suomalaisen koripallon historiaa, kun kapteeni Shawn Huff, 38, ja kenraali Petteri Koponen, 34, pelasivat uransa viimeiset maaottelut. Pelikentiltä vetäytyvä voimakaksikko näkee suomalaisen koripallon tulevaisuuden valoisana.

14.9.2022 08:32 Susijengi

Susijengi palaa EM-kisoista kotiin – lento laskeutuu Helsinki-Vantaalle klo 16.05

Kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa selviytynyt Susijengi palaa Suomeen keskiviikkona. Niukasti puolivälieränsä Espanjalle hävinnyt susilauma on niin median kuin fanien tavattavissa Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

13.9.2022 21:28 Susijengi

Susijengi kynnen päässä mitalipelipaikasta, Espanja kiilasi rutiinilla ohi

Susijengin paikka miesten koripallohistorian ensimmäisissä EM-mitalipeleissä oli omissa käsissä. Susijengi vei tiistain puolivälierän avauspuoliskolla Espanjaa mielin määrin, mutta joutui toisella puoliskolla myöntämään Hernangomezin veljesten johtaman ja puolustuksensa intensiteettiä parantaneen Espanjan paremmakseen 100–90 (43–52).

13.9.2022 11:41 Susijengi

Muistoja Espanjasta: Kotikisavoitto 1967, Koposen crossover ja Laurin voittokori

Susijengi ja Espanja ovat historian saatossa kohdanneet miesten maaotteluissa 17 kertaa, joista kaksi ottelua on päättynyt suomalaisvoittoon – viimeksi Helsingin EM-kotikisoissa 1967. Nykyjengiläisillä on jäänyt ennen kaikkea mieleen EM-jatkosarjakohtaaminen Ljubljanassa 2013 sekä 20-vuotiaiden miesten vuoden 2016 EM-kisojen jatkoaikavoitto Helsingissä.

Näytä lisää vastaavia