9.11.2018 10:28 208-senttinen sentteri on hallinnut Korisliigan korinalustoja mielin määrin.
Ammattilaisuransa vauhdilla aloittanut BC Nokian sentteri Sean O'Mara valittiin lokakuun pelaajaksi. Kuva: Ville Vuorinen
Ei käynyt kateeksi Korisliigan sisäpelaajia lokakuussa. Sen verran väkevästi rähisi ammattilaisuransa BC Nokian paidassa aloittanut sentteri Sean O'Mara parkettien maalatuilla alueilla.
208-senttinen ja 110-kiloinen O'Mara valittiinkin ansaitusti Korisliigan lokakuun pelaajaksi. O’Mara tilastoi lokakuussa keskiarvoikseen 21,5 pistettä ja 8,3 levypalloa. Kahden pisteen heittonsa hän upotti komealla 67,1 prosentilla.
– Henkilökohtaisesti kaikki on mennyt todella hyvin. Myös joukkueena olemme löytäneet yhteisen rytmin. Roolit ovat löytyneet. Joukkuetoverini ymmärtävät, että jos minä pärjään hyvin, he pärjäävät hyvin. Ja toisinpäin, O'Mara korostaa.
Omien tilastojensa kokoamisen lisäksi O'Mara toimi koko kuukauden nokialaisten pelaamisen perustana molemmissa päissä kenttää.
– Kaikki on ollut vielä oppimista, mutta olemme päässeet pitkälle siitä, kun saavuin tänne noin kaksi kuukautta sitten.
Ennen Nokialle saapumistaan O'Mara viihtyi Xavierin yliopistossa täydet neljä vuotta. O'Mara oli olennaisessa osassa myös Lauri Markkasen yliopistouran viimeisessä ottelussa, kun pitkälti O'Maran viime hetkien korilla Xavier tiputti Arizonan jatkopeleistä.
Jo yliopistossa O'Maran vahvuus oli selkä korille päin pelaamisessa. Sama on jatkunut Korisliigassa. O'Mara pystyy viimeistelemään monipuolisesti saadessaan pallon hyvään asemaan.
– Olen aina ollut iso, myös yliopistossa olin aina kentän fyysisimpiä. Tykkään viedä puolustajani korin läheisyyteen. Minulla on siellä omat liikkeeni, se on ollut aina osa pelaamistani. Olen ollut onnekas, kun minulla on ollut urallani hyviä sisäpelivalmentajia.
– Muutenkin aina olen ollut hyvien valmentajien ympäröimä. Ville (Tuominen) on siihen jatkumoa. Hän on saanut hyökkäyksemme toimimaan niin, että kykyni tulevat esille. Se tekee työni helpoksi. Ei tarvitse kuin ottaa pallo haltuun ja viimeistellä, O'Mara vähätteli rooliaan.
Suurimman kunnian pelitaidoistaan Sean O'Mara antaa äidilleen, joka on myös pelannut aikanaan yliopistossa.
– Äiti on se, joka opetti minut pelaamaan: miten käytän kyynärpäitäni, miten lonkkaani ja niin edelleen. Äiti pelasi juuri samalla tavalla kuin minä, aggressiivisesti ja äärimmäisen fyysisesti.
– Äiti on aina seurannut paljon pelejäni ja antanut palautetta, samoin kuin isäni. Perheeni on tukenut ja antanut vinkkejä pelaamiseeni. Arvostan sitä paljon.
208-senttisen O'Maran on helppo kuvitella tekevän pitkä ja menestyksekäs ura kansainvälisillä parketeilla. Hänen pelityylinsä on hyvin "eurooppalainen".
– Suunnitelmissa on pelata pitkään ja päästä mahdollisimman korkealle tasolle. Haluan nyt vain nauttia ja tehdä vähän rahaa pelaamalla lajia, jota rakastan.
Millaisia tavoitteita O'Mara uskaltaa asettaa tälle kaudelle?
– En osaa sanoa tavoitteistamme. Jos suoriudun kentällä tasollani, niin tilastot ja levypallot kyllä tulevat kuin itsestään. Joukkuetoverini tuntuvat pitävän pelaamisesta kanssani, se auttaa aina.
– Sentteri ei voi olla joukkueessa musta aukko, johon pallot aina hyökkäyksissä katoavat. En ole mielestäni sellainen ollutkaan. Niin kauan kuin pystyn tekemään kentällä omia juttujani, vain taivas on tulevaisuudessa rajana.
Korisliigan kotimaisten kärkipelaajien joukkoon viime vuosina rymistellyt Susijengin sentteri Hannes Pöllä, 211 cm ja 27 vuotta, vaihtaa seuraa. Viimeisellä kahdella liigakaudella Kataja Basketia vahvistanut Pöllä on solminut yksikautisen sopimuksen perinteikkään kotkalaisjoukkue KTP-Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.
Kauhajoki on solminut vuoden sopimuksen takamies Fiifi Aidoon kanssa. 189-senttinen Visa-Basketin kasvatti siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa hän on pelannut kaksi edellistä kautta ja oli voittamassa BC Nokian kanssa mestaruutta keväällä 2024.
Salon Vilppaan Samu Adler voitti päättyneellä Korisliiga-kaudella sekä Vuoden tulokkaan että Vuoden kuudennen pelaajan palkinnot. Miten saavutus oikein onnistui nuorukaiselta, joka ei ole vielä ehtinyt edes täysi-ikäiseksi?
Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen etsii uransa huipulla seuraavaa ammattilaissopimusta mutta valmistautuu samalla myös urheilu-uran jälkeiseen elämään. Aloittelevaa oikeustieteiden opiskelijaa kiinnostavat edelleen ulkomaiden koripalloparketit.
Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.
Helsinki Seagullsin Shawn Hopkins kävi pohjalla ja kuluneen vuoden aikana syntyi uudelleen. Nyt hän pääsi juhlimaan mestaruutta Kauhajoella, josta kehityksen polku sai alkunsa.
"Ei tämä ole ihan niin helppoa ollut kuin miltä se on saattanut näyttää", totesi kultamitalin pokannut pelinjohtaja Lassi Nikkarinen, kun Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen finaalisarja ratkesi otteluvoitoin 4–0.
Kauhajoki isännöi Helsinki Seagullsia tiistaina kotikentällään IKH Areenalla. Helsinkiläiset johtavat ottelusarjaa 3–0 ja ovat voiton päässä seurahistorian toisesta Suomen mestaruudesta.
Helsinki Seagulls otti Korisliiga-finaaleissa 3–0-johtoaseman. Seuraava, mahdollisesti ratkaiseva, ottelu pelataan tiistaina Kauhajoella.