Lotta-Maj Lahtinen johdatti Georgia Techin kahteen voittoon, Elina Arikelle uusi piste-ennätys

11.1.2021 08:49 Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa Lotta-Maj Lahtinen heitti 15 ja 17 pistettä, kun Georgia Tech nappasi kaksi voittoa ACC:ssä. Tulokaskauttaan pelaava Elina Arike taas heitti uudeksi piste-ennätyksekseen 15 pistettä.

Elina Arike on kauden aikana sementoinut paikkansa UTEP:n aloitusviisikossa. Kuva: Ville Vuorinen.

ACC:ssa Georgia Tech paranteli asemiaan kohoten neljänneksi kahdella voitolla päättyneen viikon kunniaksi. Torstaina Georgia Tech voitti Clemsonin 67-55 (39-30). Lotta-Maj Lahtinen oli Georgia Techin pistekärki vääntäen reilussa 32 minuutissa 15 pistettä, neljä levypalloa, kolme syöttöä ja yhden riiston ennen virhetilinsä täyttymistä.

> Ottelutilastot

Sunnuntaina Georgia Tech nousi päätösneljänneksellä kymmenen pisteen takaa-ajoasemasta 54-56 (24-22) -voittoon Virginia Techiä vastaan. Suuressa roolissa kirissä oli Lahtinen, joka tehtaili kahdeksan pistettä päätösneljänneksellä.

Lahtisen kokonaissaldo oli 17 pistettä, viisi levypalloa, kaksi syöttöä ja yksi riisto vajaassa 35 minuutissa. Pistelukema oli jälleen Georgia Techin suurin.

> Ottelutilastot

C-USA:ssa Elina Ariken edustama UTEP hävisi kahdesti viikonloppuna konferenssin hallitsevalle mestarille Ricelle. Perjantaina Rice osoittautui paremmaksi numeroin 68-74 (34-41). Arike oli joukkueensa pistekärki 15 pisteellä, kahdeksalla levypallolla, yhdellä syötöllä, riistolla ja torjunnalla 28 minuutissa.

Arike on tulokaskaudellaan ollut joukkueensa aloitusviisikossa kaikissa muissa otteluissa paitsi ensimmäisessä.

> Ottelutilastot

Lauantaina Rice oli toistamiseen etevämpi lukemin 43-55 (20-22). Arike pelasi tällä kertaa 25 minuuttia tilastoiden nimiinsä kaksi pistettä, neljä levypalloa, kaksi riistoa ja yhden torjunnan.

> Ottelutilastot

Marika Korpinen jatkaa pistetehtailuaan

Atlantic 10 -konferenssin ottelussa Marika Korpisen edustama George Mason hävisi selkeästi Daytonille 59-37 (26-19). Seniorikauttaan pelaava Korpinen oli tuttuun tapaan viisikossa tilastoiden joukkueensa parhaan pistelukeman 12 pisteen oheen kaksi levypalloa ja yhden riiston 29 minuutissa.

> Ottelutilastot

Sini Mäkelä ja Manhattan College kärsivät kaksi tappiota Metro Atlantic Athletic -konferenssin otteluissa Maristille viikonloppuna. Lauantaina Marist oli parempi loppulukemin 44-52 (19-24). Mäkelä pelasi vaihdosta peräti 33 minuuttia, joiden aikana hän keräsi kolme pistettä, kuusi levypalloa ja yhden riiston.

> Ottelutilastot

Sunnuntain ottelussa Mäkelä nostettiin aloitusviisikkoon, mutta Manhattan College hävisi niukemmin 46-50 (13-28). Mäkelä pelasi 22 minuuttia, joiden aikana hän heitti viisi pistettä, keräsi kolme levypalloa sekä riisti ja torjui kerran.

> Ottelutilastot

West Coast -konferenssissa Kia Vaalavirta ja San Francisco hävisivät torstaina, mutta voittivat lauantaina. Torstain ottelussa San Francisco joutui toteamaan Pacificin paremmakseen 63-83 (23-33). Vaalavirta jäi pisteittä kuudessa peliminuutissa.

> Ottelutilastot

Lauantaina San Francisco pääsi maistamaan voittoa, kun Saint Mary’s (CA) kaatui lukemin 73-56 (39-34). Vaalavirta pelasi tällä kertaa 16 minuuttia saalistaen kuusi pistettä, yhden levypallon ja riiston.

> Ottelutilastot

Nenna Lindströmin edustama Liberty voitti viikonloppuna Kennesaw Staten ja venytti voittoputkensa seitsemään. Lindström pelasi pelkästään lauantain ottelussa, kun Liberty voitti 76-59 (38-22). Lindström tilastoi yhden levypallon, syötön ja torjunnan 13 minuutissa.

> Ottelutilastot

 
25.1.2021 08:44 NCAA

Georgia Techin voittoputki venyi neljään, Lotta-Maj Lahtinen 17 pistettä

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa Lotta-Maj Lahtinen tilastoi 17 pistettä ja kahdeksan levypalloa, kun Georgia Tech venytti voittoputkensa neljään Atlantic Coast -konferenssissa. Elina Arike viiletti aloitusviisikossa, kun UTEP voitti kahdesti Louisiana Techin.

22.1.2021 08:48 NCAA

Mikael Jantunen ja Utah helpottavaan vierasvoittoon konferenssiotteluissa

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa Mikael Jantusen edustama Utah voitti ensimmäisen vierasottelunsa Pac-12-konferenssissa miltei vuoteen, kun Utah kaatoi Washington Staten. Jantunen oli yksi viidestä Utah-pelaajasta, joka ylsi kaksinumeroisiin pistelukemiin.

22.1.2021 08:23 NCAA

Lotta-Maj Lahtinen parketin ykkönen Georgia Techin voitossa

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa Lotta-Maj Lahtisen edustama Georgia Tech kohenteli asemiaan Atlantic Coast -konferenssin runkosarjassa voittamalla Wake Forestin. Lahtinen oli 17 pisteellä joukkueensa pistekärki.

15.1.2021 07:59 NCAA

Jantunen, Amzil ja Suokas kukin 11 pistettä voitto-otteluissa

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa kuluvan viikon suomalaisonnistujiin kuuluivat Mikael Jantunen. Mustapha Amzil ja Teemu Suokas, joista jokainen heitti 11 pistettä mieheen yliopistojensa voitto-otteluissa.

12.1.2021 08:51 NCAA

Jantunen 20 pistettä Utahille, Amzil neljättä kertaa kaksinumeroisille

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:n viikonlopun konferenssiotteluissa Mikael Jantunen säkitti 20 pistettä, kun Utah hävisi Pac-12-konferenssissa Oregonille. Tulokaskauttaan Daytonissa pelaava Mustapha Amzil taas jatkoi erinomaisia otteitaan heittäen neljännessä ottelussaan neljättä kertaa kymmenen pistettä tai enemmän.

7.1.2021 08:39 NCAA

Korpiselle uusi piste-ennätys, Varis ja Lahtinen vireessä NCAA-kentillä

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa Marika Korpinen säkitti uudeksi piste-ennätyksekseen 21 pistettä Atlantic 10 -konferenssin ottelussa. Korpisen lisäksi myös Lotta-Maj Lahtinen ja Venla Varis olivat pelipäällä.

4.1.2021 08:54 NCAA

Mustapha Amzil aloitti väkevästi Daytonissa

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa Daytonin yliopistoa edustava Mustapha Amzil aloitti yliopistouransa väkevästi pussittamalla debyyttiottelussaan 22 pistettä ja toisessa 15, kun Dayton aloitti Atlantic 10 -konferenssin ottelunsa.

3.1.2021 08:31 NCAA

Lotta-Maj Lahtiselta uskomattomat 30 pistettä ja 11 levypalloa NC Statea vastaan

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa häkellyttävää kautta pelaava Lotta-Maj Lahtinen oli jälleen liekeissä, kun Georgia Tech haastoi valtakunnallisesti kolmanneksi rankatun NC Staten. Lahtinen säkitti uudeksi piste-ennätyksekseen 30 pistettä ja keräsi 11 levypalloa.

22.12.2020 08:02 NCAA

Ville Tahvanainen 10 pistettä Bradleyn kirivoitossa

Viikonlopun suomalaisonnistujiin Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa kuului Ville Tahvanainen, joka upotti kymmenen pistettä, kun Bradley kiri voiton Miamista. Olivier Nkamhoua ja Tennessee taas ovat viiden ottelun voittoputkessa.

18.12.2020 08:32 NCAA

Ville Tahvanainen säkitti uudeksi yliopistoennätyksekseen 19 pistettä

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa kuluvan viikon suomalaisonnistujiin kuului toista kauttaan pelaava Ville Tahvanainen, joka johdatti 19 pisteellään Bradleyn selkeään voittoon Jackson Statesta.

17.12.2020 08:25 NCAA

Lotta-Maj Lahtinen valittiin ACC:n viikon pelaajaksi

Georgia Techiä edustava Lotta-Maj Lahtinen valittiin ACC:n (Atlantic Coast Conference) viikon naispelaajaksi edellisviikolta. Lahtinen johdatti Georgia Techin kahteen voittoon lappeenrantalaisen asettaessa uudet ennätykset pisteissä, syötöissä ja riistoissa.

14.12.2020 08:44 NCAA

Lotta-Maj Lahtinen uusi syöttöennätyksensä Georgia Techin kolmannessa peräkkäisessä voitossa

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa viikonlopun ehdottomiin naisonnistujiin lukeutui Lotta-Maj Lahtinen, joka johdatti 19 pisteellä ja kahdeksalla syötöllä Georgia Techin voittoon Notre Damesta. Syöttömäärä on Lahtisen henkilökohtainen ennätyslukema.

11.12.2020 08:33 NCAA

Jantusella jälleen 10 pisteen ilta, Nkamhoua avasi kautensa

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa Utah voitti kauden toisen ottelunsa, kun Mikael Jantunen heitti toistamiseen kymmenen pistettä. Olivier Nkamhoua pelasi taas kauden ensimmäisen ottelunsa Tennesseen avausottelussa.

10.12.2020 08:29 NCAA

Lotta-Maj Lahtinen liekitti 27 pistettä ja 8 riistoa Georgia Techin voitossa

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa kuluvan viikon ehdoton naispelaaja on ollut Lotta-Maj Lahtinen, joka oli pysäyttämätön 27 pisteellä ja kahdeksalla riistolla Georgia Techin voittaessa Boston Collegen.

8.12.2020 08:28 NCAA

Mikael Jantunen 10 pistettä Utahin kauden avauksessa

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa Mikael Jantunen ja Utah avasivat kautensa päihittämällä Washingtonin. Ville Tahvanainen taas heitti viime yönä 14 pistettä upottaen neljä kolmosta.

7.12.2020 08:38 NCAA

Marika Korpinen neljättä kertaa kaksinumeroisille NCAA:ssa

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa Marika Korpinen jatkaa hienoja otteitaan George Masonin riveissä 15 pisteen illalla. Lotta-Maj Lahtisen Georgia Tech nappasi kauden toisen voittonsa, kun taas Venla Varis ja Grand Canyon ovat voittoputkessa.

4.12.2020 07:38 NCAA

Tahvanainen 12 pistettä rökälevoitossa, Pöllän kausi käyntiin tuplajatkoajalla

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa kuluvalla viikolla Ville Tahvanainen säkitti 12 pistettä, kun Bradley voitti historiallisin lukemin Judsonin. Hannes Pöllä ja UT Martin aloittivat kautensa tuplajatkoaikavoitolla.

3.12.2020 08:22 NCAA

Korpiselle komea tupla-tupla, Vehka-aho avasi NCAA-kautensa 14 pisteellä

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa alkuviikon suomalaisten naispelaajien onnistujiin kuuluivat tupla-tuplan kerännyt Marika Korpinen, kauden ensimmäisen ottelunsa pelannut Lotta Vehka-aho sekä Venla Varis.

1.12.2020 08:20 NCAA

Jaakkola, Gustavson ja Granlund aloittivat NCAA-kautensa

Yhdysvaltojen yliopistokentillä nähtiin suomalaisten miespelaajien kauden aloituksia, kun viikonlopun aikana tulikasteensa kauteen 2020/21 saivat Tuukka Jaakkola, Andre Gustavson ja Jesper Grandlund.

30.11.2020 08:19 NCAA

Korpinen ja Lahtinen monipuolisina NCAA-kentillä

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa suomalaisista naispelaajista viikonloppuna vauhdissa olivat Marika Korpinen ja Lotta-Maj Lahtinen, jotka molemmat keräsivät nimiinsä monipuoliset tilastorivit.

Näytä lisää vastaavia