Mäkäläinen ja Hirvikoski uusille tasaluvuille

19.12.2012 Nilan Bisonsin Ville Mäkäläinen ja Kauhajoen Karhun Henri Hirvikoski ponnistivat uusille tasaluvuille keskiviikkoillan liigakierroksella. Mäkäläinen pelasi uransa 300. runkosarjaottelun Bisonsin kohdatessa LrNMKY:n ja Hirvikoski puolestaan nousi 200 runkosarjaottelun rajalle Karhun hakiessa vierasvoiton Vilppaasta.

Ville Mäkäläinen pelasi kekiviikkona uransa 300. runkosarjaottelun..

..ja Henri Hirvikoski nousi 200 ottelun rajalle. Kuvat: Tytti Nuoramo & Francois Perthuis.

194-senttisen, 27-vuotiaan Lahden NMKY:n kasvatin Ville Mäkäläisen nimi kirjattiin liigakokoonpanoon ensimmäisen kerran 22. lokakuuta 2001 Namika Lahden kohdatessaan kotonaan Forssan Koripojat. Mäkäläinen on kerännyt 300 runkosarjaottelunsa aikana kaikkiaan 2439 pistettä (8,1/ottelu) sekä 1108 levypalloa (3,7/ottelu).

 

Mäkäläinen on pelannut Korisliigaa Namika Lahden (2001-08, 2011-12) lisäksi KTP:ssa (2008/09), Espoon Hongassa (2010/11) sekä Bisonsissa (2012-). Suomen mestaruutta Mäkäläinen pääsi juhlimaan ensimmäisen kerran viime keväänä Bisonsin paidassa. Mäkäläinen on pelannut ammatikseen myös Iso-Britannian pääsarjassa BBL:ssa Worthing Thunderin riveissä.

 

Miesten maaotteluita Mäkäläisellä on tilillään 10 ja nuorten maaotteluita 36.

 

193-senttinen, 26-vuotias BC Nokian kasvatti Henri Hirvikoski puolestaan esiintyi liigassa ensi kerran 20. syyskuuta 2006 Namika Lahden kohdatessa vierasottelussa ToPon. Hirvikoski on upottanut 200 runkosarjaottelussaan 980 pistettä (4,9/ottelu).

 

Liigauransa aikana Hirvikoski on pelannut Namika Lahden (2006–07), Porvoon Tarmon (2007–09) sekä Kauhajoen Karhun (2010-) väreissä. Nuorten maaotteluita Hirvikoski on pelannut 12 kappaletta.

 

Lisätietoja: Ville Mäkäläinen

 
Lisätietoja: Henri Hirvikoski
 
8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

Näytä lisää vastaavia