Mäki-Tulokas Keravan naisten SM-sarjajoukkueen päävalmentajaksi

16.5.2012 Keravan naisten mestaruussarjajoukkuetta valmentaa tulevalla kaudella Esa Mäki-Tulokas, 29. Keravan Kori-80 ry ja Mäki-Tulokas ovat sopineet kauden 2012-13 kattavasta päävalmentajapestistä, joka pitää sisällään myös seuran A-tyttöjoukkueen ensi kauden vastuuvalmentajan tehtävät.

Peliuran valmentamiseen vaihtanut Esa Mäki-Tulokas siirtyy Keravalle. Kuvassa Mäki-Tulokas pelaa vielä Porvoon Tarmon paidassa. Kuva: Francois Perthuis.

Ennen valmennukseen keskittymistään Esa Mäki-Tulokas ehti tekemään pitkän ja kansainvälisenkin pelaajauran. Forssan Koripoikien kasvatti muutti kahden Korisliiga-kauden jälkeen New Yorkiin pelaten vuosina 2003-07 NCAA-yliopistosarjassa Long Islandin joukkueessa. Syksyllä 2007 Mäki-Tulokas palasi Suomen Korisliigaan ja Porvoon Tarmoon.

Esa Mäki-Tulokas esiintyi Korisliigassa yhteensä kuudella kaudella pelaten kaikkiaan 188 liigaottelua. Lisäksi Mäki-Tulokas on pelannut yksitoista miesten ja 25 nuorten maaottelua. Ennen Keravalle siirtymistään liikuntatieteiden opintojaan viimeistelevä Mäki-Tulokas valmensi oman pelaamisensa ohella kolme kautta Porvoon Tarmon naisten III divisioonajoukkuetta sekä seuran tyttöjunioreita.

- Tulen Keravalle ennen kaikkea kehittämään junioreita enkä välttämättä haluaisikaan valmentaa joukkuetta, joka on jo lähtökohtaisesti valmis voittamaan mestaruuksia, kuvailee Mäki-Tulokas uutta valmennustehtäväänsä. 

Henkilöt

 
19.7.2025 10:18 Naisten Korisliiga

Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson Peli-Karhuihin

Naisten Korisliigan hallitseva mestarijoukkue Peli-Karhut jatkaa joukkueensa rakentamista tulevaksi kaudeksi. Peli-Karhujen tuorein kiinnitys on Euroliiga-kokemustakin omaava Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson, 188 cm ja 32 vuotta, joka saapuu Kotkaan yksivuotisella sopimuksella.

17.7.2025 14:14 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut vahvistuu Veera Mäntykivellä

Naisten Korisliigan hallitseva mestarijoukkue, kotkalainen Peli-Karhut, vahvistuu Lappeenrannan Catzista Kotkaan siirtyvällä 175-senttisellä ja 19-vuotiaalla Veera Mäntykivellä.

16.7.2025 15:34 Naisten Korisliiga

Lotta Vesiluoma palaa Naisten Korisliigaan ToPon paidassa

ToPon Naisten Korisliiga-joukkueen pelinjohtajaosasto vahvistuu nimekkäällä paluumuuttajalla, kun Lotta Vesiluoma palaa kotimaan pääsarjatasolle liittyen ToPon joukkueeseen. Viimeiset kolme vuotta Ruotsissa pelannut Vesiluoma pelasi Naisten Korisliigaa edellisen kerran kaudella 2021-22 kasvattajaseurassaan EBT:ssä.

15.7.2025 09:11 Naisten Korisliiga

Raiana Brown Kouvottarien toinen ulkomaalaisvahvistus

Kouvottaret on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen 183-senttisen amerikkalaisen sisäpelaaja Raiana Brownin kanssa. Tuleva kausi tulee olemaan Brownin ensimmäinen Euroopassa.

14.7.2025 21:57 Naisten Korisliiga

Jasmina Jones uutena kasvona Kouvottarien riveihin

Kouvottaret on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen 175-senttisen ja 26-vuotiaan lahtelaisen SB-Girls kasvatin Jasmina Jonesin kanssa. Tuleva kausi tulee olemaan Jonesille ensimmäinen Naisten Korisliigassa.

11.7.2025 08:18 Naisten Korisliiga

Johanna Räty jatkosopimukseen Kouvottarien kanssa

Kouvottaret on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen 23-vuotiaan PuHu Junioreiden kasvatti Johanna Rädyn kanssa. Tuleva kausi tulee olemaan Rädylle viides Naisten Korisliigassa Kouvottarien paidassa

11.7.2025 08:14 Naisten Korisliiga

Peppi Lohko Hongan naisiin tulevalle kaudelle

Peppi Lohko, 20, on palannut Sienan yliopistosta takaisin Suomeen ja liittyy Tapiolan Hongan naisten korisliigajoukkueeseen kaudelle 2025-26. SB-Girlsin lahtelaiskasvatti on pelannut viimeisen kahden kauden aikana liigatasolla Espoo Basket Teamissa ja HBA-Märskyssä. Lohko on myös tuttu kasvo nuorten maajoukkueista menneiltä kausilta, joissa hän edusti Suomea 42 nuorten maaottelussa.

8.7.2025 12:18 Naisten Korisliiga

Tayanna Jones Bell Kouvottarien ensimmäinen ulkomaalaisvahvistus

Naisten Korisliigaa pelaava Kouvottaret on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen aiemmin Tapiolan Hongasta tutun 185-senttisen amerikkalaispelaajan Tayanna Jones Bellin kanssa.

30.6.2025 18:07 Naisten Korisliiga

Sarah Gates ja ToPo jatkosopimukseen

Naisten Korisliigan hopeaa keväällä voittanut joukkue saa jatkuvuutta myös ulkomaalaispelaajiinsa, kun Sarah Gates on solminut vuoden jatkosopimuksen ToPon kanssa.

30.6.2025 09:26 Naisten Korisliiga

ToPolle tärkeitä jatkosopimuksia

ToPo on solminut vuoden sopimukset kolmen jo viime kaudelta tutun pelaajan kanssa: takapelaajat Meri Damoiseaux ja Sini Luukkonen sekä sentteri Anni Mujunen jatkavat tähtipaidassa myös tulevalla kaudella.

Näytä lisää vastaavia