Manganon paluu johdatti Karhu Basketin voittoon Kobrista – ”Kauhajoesta on tullut minulle kuin toinen koti”

19.12.2018 21:11 Sekä Seagulls että BC Nokia ottivat kotivoitot keskiviikkoiltana.

Karhu Basketin riveihin palannut Greg Mangano otti vastaan kotiyleisön suosionosoitukset. Kuva: Ville Vuorinen

Kauhajoen Karhu Basket nousi toisella puoliajalla kotivoittoon paikallisvastustaja Lapuan Kobrista 83–74 (36–37). Samalla Karhu Basket tasoitti paikalliskamppailuiden voitot tälle kautta 1–1:een.

Kobrat oli ottelun alussa erinomainen. Parhaimmillaan lapualaisjoukkue johti Panu Peltokankaan (10/7/3s) johdolla yhdeksällä pisteellä.

Samalla Karhu Basketin hyökkääminen sakkasi pahemman kerran. Karhu Basket jäi ensimmäisellä puoliajalla 36 pisteeseen kotiluolassaan, kun joukkue ei onnistunut ainoassakaan kolmosessa. Lapulaiskatsojien harmiksi eroa oli tulostaululla kuitenkin vain yhden vieraspisteen verran.

Mestaruussankari Greg Manganon paluuottelu ei ollut kuitenkaan vierasjoukkueen voitettavissa. Toisella puoliajalla Manganon (17/8), Bojan Sarcevicin (13/1/4s) ja Rene Rougeaun (14/2) korit hilasivat kotijoukkueen hiljalleen etumatkalle. Lopulta Karhu Basket otti omansa yhdeksän pisteen erolla.

– Mahtavaa olla takaisin. Kauhajoesta on tullut minulle kuin toinen koti, Greg Mangano hehkutti.

– Ottelu oli niin tasainen ja vaikea kuin nämä paikallispelit aina ovat. Tiesin, että edellinen kohtaaminen päättyi Lapuan voittoon. Vaikka en ole vielä päässyt joukkueen kanssa paljon harjoittelemaan, oli joukkueen tuttuun konseptiin melko helppo heittäytyä.

Karhu Basket katkaisi voitollaan kahden ottelun tappioputkensa.

– Emme osuneet ensimmäisellä puoliajalla mistään. Kobrat pääsi toteuttamaan omaa nopeaa pelaamistaan. Toisella puoliajalla teimme asioita paremmin ja heitotkin osuivat. Se auttaa aina kummasti, Karhu Basketin päävalmentaja Jussi Laakso hymyili.

Tappio oli Kobrille jo peräti kahdeksas peräkkäinen. Kobrien parhaat pistemiehet olivat Jaron Hopkins (20/7) ja Larry Anderson (18/8).

– Aloitimme pelin hyvin. Toisella puoliajalla menimme liikaa yksi vastaan yksi -pelaamiseen, se tuotti meille aivan liikaa menetyksiä. Ottelu oli meidän peliksi poikkeuksellisen vähäkorinen, Kobrien kapteeni Lauri Toivonen mietti.

Kobrien kausi jatkuu vielä ennen joulua perjantaina kotiottelulla BC Nokiaa vastaan. Karhu Basketilla sen sijaan alkoi joululoma derbyvoiton maku suussa.

Ottelutilasto

 

BC Nokia kaatoi taistelleen Uran

BC Nokia väänsi kotivoiton pahasti vajavaisella kokoonpanolla pelannutta Kaarinan Ura Basketia vastaan. BC Nokian kolmas peräkkäinen voitto irtosi lopulta lukemin 100–86 (45–39).

Ura roikkui taistellen ottelussa mukana miltei loppuminuuteille asti. Isokokoisempi kotijoukkue oli kuitenkin alati ottelun hallitseva osapuoli.

Uralta puuttui kokoonpanosta muun muassa Aleksi Akpaso, Pyry Rainamaa ja Stephen Croone. Kun vielä sentteri Malik Dime jätti hiljan joukkueen ja Chris McNealy loukkaantui loppukaudeksi, jäi kaarinalaisten rosteri turhan köykäiseksi.

Uralta tehokkaimmin esiintyivät Avery Woodson (26/12) ja Korisliiga-ennätyspisteensä takonut Trey Niemi (20/3).

Niin ikään loukkaantumisista kärsivän BC Nokian aloitusviisikko teki kolmea pistettä vaille kaikki joukkueensa pisteet. Peräti kolme pelaajaa ylsi tupla-tuplaan: Aapeli Alanen (14/10), Juan Davis Jr. (20/11) ja Sean O’Mara (21/13). Parhaiten korisukkaa kulutti Dragan Labovic 24 pisteen edestä.

BC Nokian kausi jatkuu perjantaina Lapualla. Ura Basket sen sijaan isännöi lauantaina Uudenkaupungin Korihaita.

Ottelutilasto

Seagulls kukisti Kisahallissa Pyrinnön

Helsinki Seagulls voitti kotiparketillaan Tampereen Pyrinnön 87–82 (44–37). Tappio oli Pyrinnölle kolmas peräkkäinen, kun taas Seagullsille voitto oli toinen putkeen.

Seagulls hallitsi ottelussa etenkin toista ja kolmatta neljännestä. Niiden turvin Seagullsia ei haitannut edes Pyrinnön vahva päätösjakso (20–29).

Seagullsin tehopelaaja oli vaihtopenkiltä aloittanut Jalen Jackson (21/2). Aloitusviisikosta Chris Ortiz (15/3) pelasi pisteiden valossa parhaiten. Takuuvarma Tuukka Kotti heitti 12 pistettä, nappasi yhdeksän levypalloa ja jakoi viisi syöttöä.

Pyrinnön ehdoton ykkönen Helsingissä oli Kenneth Manigault. Manigault tulitti tarkasti 31 pistettä.

Seagullsin ottelut jatkuvat perjantaina kovalla haasteella Salon Vilppaan vieraana. Pyrintö aloitti puolestaan Kisahallissa joululoman.

Ottelutilasto

 
29.6.2020 08:03 Korisliiga

Veteraanilaituri Matias Ojala liittyy BC Nokian vahvuuteen

Kokenut laituri Matias Ojala, 30, liittyy tulevaksi kaudeksi BC Nokian riveihin. Ojala pelasi edelliset kaksi kautta joensuulaisessa Kataja Basketissa.

27.6.2020 10:25 Korisliiga

Kevin Bracy-Davis tekee paluun Korisliigaan Uran paidassa

Kaarinalainen Ura Basket on tehnyt ensimmäisen sopimuksensa ulkomaalaisvahvistuksen kanssa, kun joukkueeseen saapuu tulevaksi kaudeksi aiemmin Kataja Basketia ja Korihaita edustanut Kevin Bracy-Davis.

27.6.2020 09:48 Korisliiga

Korisliigan finaalit 2019: Karhu karjuu Kouvot kumoon

Hallitseva mestari Karhu Basket paransi juoksuaan Korisliigan kevätkauden 2019 edetessä ja selviytyi puolivälierien ja välierien kautta finaaliin vailla tappiota. Kolmen vuoden takainen Suomen mestari Kouvot puolestaan peittosi Salon Vilppaan pitkän kaavan mukaan. Kouvot antoi kaikkensa, mutta Karhu Basket oli finaaleissa kerta kaikkiaan liian vahva.

25.6.2020 15:41 Korisliiga

Damion Dantzler palaa Ura Basketin päävalmentajaksi – Airenne jatkaa, Tuomala uutena kasvona

Korisliigassa kolmatta perättäistä kauttaan valmisteleva Ura Basket on solminut valmentajasopimuksen Damion Dantzlerin, 44, kanssa. Lisäksi Joona Airenne ja Joona Tuomala ovat tehneet Uran kanssa pelaajasopimukset.

23.6.2020 08:36 Korisliiga

Susijengi-taituri Jamar Wilson kaksivuotiseen sopimukseen Kataja Basketin kanssa

Helmikuussa Ranskasta Korisliigan Kataja Basketiin siirtynyt Jamar Wilson, 36, on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen joensuulaisseuran kanssa.

20.6.2020 11:04 Korisliiga

Korisliigan finaalit 2018: Karhu Basket karjahtelee mestariksi

Edelliskevään hopeamitalinsa karaisema Salon Vilpas jyräsi näytöstyyliin runkosarjaykköseksi pelikaudella 2017-18 ja pelinjohtajansa Teemu Rannikon loukkaantumisesta huolimatta lunasti toisen perättäisen finaalipaikan. Kauden huipennuksessa voittajana selvisi kuitenkin Bojan Sarcevicin orkestroima Karhu Basket, joka toi Kauhajoelle ensimmäisen mestaruutensa.

19.6.2020 11:55 Korisliiga

Hienon tulokaskauden pelannut Shawn Hopkins Tampereen Pyrintöön

Korisliiga-debyyttinsä kaudella 2019-20 tehnyt Shawn Hopkins, 25, siirtyy kasvattajaseuransa BC Nokian edustusjoukkueen riveistä Tampereen Pyrinnön punapaitaan.

17.6.2020 16:21 Korisliiga

Nikula jatkaa Korihaiden päävalmentajana – omille kasvateille sopimuksia

Korisliigassa ensi kaudella jatkava Uudenkaupungin Korihait solmi jatkosopimukset päävalmentaja Jarno Nikulan sekä pelaaja Tommi Lehtonen kanssa. 17-vuotias Aamos Nikula liittyy Korihaiden liigavahvuuteen

16.6.2020 18:45 Korisliiga

Korisliigojen sarjalisenssit kaudelle 2020-21 myönnetty

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2020-21. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Suurin muutos nähdään miesten I divisioona B:ssä sekä naisten I divisioonassa, joiden joukkuemäärät kasvavat.

13.6.2020 11:45 Korisliiga

Korisliigan finaalit 2017: Kataja Basketin taidonnäyte runkosarjavoittaja Vilpasta vastaan

Fantastisen kevätkauden 2016 seurauksena Salon Vilpas kohosi kertaheitolla Korisliigan kermaan runkosarjakauden 2016-17 aikana. Finaaleissa pidemmän korren vei kuitenkin edelliskevään puolivälieräkarahtamisesta sisuuntunut Kataja Basket, joka viime sekunnilla viemänsä avausottelun momentumin turvin ratsasti suvereeniin mestaruuteen.

10.6.2020 10:05 Korisliiga

Heittäjä-ässä Osku Heinonen jatkaa Pyrinnössä

Laituri Osku Heinonen on allekirjoittanut vuoden jatkosopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.

8.6.2020 09:56 Korisliiga

David Gonzalvez Pyrinnön ensimmäinen amerikkalaisvahvistus

Tampereen Pyrintö ja David Gonzalvez ovat solmineet yksivuotisen sopimuksen. Tuleva kausi on Gonzalvezille viides Korisliigassa.

6.6.2020 10:08 Korisliiga

Korisliigan finaalit 2016: Kouvot hurmoksessa mestaruuteen

Kouvot taipui siltaan Korisliigan kevään 2016 puolivälierien ratkaisevassa ottelussa Salon Vilpasta vastaan, mutta kaivautui tahdolla ja taidolla väkisin mitalipeleihin. Puolivälieristä ammennettu itseluottamus siivitti Kouvot hurmokseen, jonka turvin joukkue marssi ensimmäiseen mestaruuteensa kahteentoista vuoteen.

5.6.2020 14:10 Korisliiga

Roope Suonio on tyytyväinen Lahti Basketballin kesän hankintoihin – ”Haluamme palauttaa lahtelaisen koripalloidentiteetin”

Lahti Basketball on hankkinut riveihinsä kuluvalla kesätauolla sekä lupaavia pelaajia että mestarivalmentajan. Toiminnanjohtaja Roope Suonio kertoo, että kaikille pelaajille on kerrottu selkeästi, mitä heiltä nyt odotetaan.

2.6.2020 08:26 Korisliiga

BC Nokialle jättikaappaus - Antero Lehto kaksivuotisella sopimuksella Nokialle

BC Nokian Korisliiga-joukkue naarasi siirtomarkkinoilta ison vonkaleen, kun Antero Lehto, 36, vaihtaa Tampereen naapurikunta Nokiaan.

1.6.2020 12:43 Korisliiga

Ricky Waxlax siirtyy Lahti Basketballin riveihin

Lahti Basketball on solminut 2+1-mallisen sopimuksen Ricky Waxlaxin kanssa. Waxlax siirtyy Lahteen Helsinki Seagullsin riveistä.

30.5.2020 11:58 Korisliiga

Korisliigan finaalit 2015: Vihdoinkin, Kataja!

Saavutettuaan kolmentoista kauden aikana kuusi SM-hopeaa ja neljä SM-pronssia osui Kataja Basket viimein kultasuoneen kevään 2015 finaaleissa. Vaikka pudotuspelit venyivät pitkän kaavan mukaisiksi ja loukkaantumisetkin hiersivät, vapautunut Kataja sai vuodattaa pitkään patoutuneita voitonkyyneliä päihitettyään Bisonsin finaaleissa viidennessä osaottelussa.

29.5.2020 08:44 Haastattelu

Aatu Kivimäki: Minun valmentajani

Vilppaan takapelaaja Aatu Kivimäen, 22, koripallouran taival on vienyt hänet tähän mennessä kotiseuduiltaan Karkkilasta ja divaripeleistä Salon Korisliiga-kentille. Kivimäen uran merkittävimmät valmentajat ovatkin molemmista kaupungeista: Kimmo Tolvanen, Joonas Iisalo ja Ville Tuominen.

28.5.2020 08:29 Korisliiga

Niko Mattila ja Tomi Lommi siirtyvät Kataja Basketin takakentälle

Joensuulaisseura on solminut kahden kauden mittaisen sopimuksen edelliset viisi kautta BC Nokiaa edustaneen Niko Mattilan kanssa. Tomi Lommi siirtyy Katajaan Kouvoista, jossa hän pelasi viime kaudella ensimmäisen Korisliiga-kautensa.

26.5.2020 16:49 Korisliiga

Korisliigan parhaaksi äänestetty Henri Kantonen siirtyy Vilppaasta Ranskaan

22-vuotias takamies on allekirjoittanut pelaajasopimuksen Ranskan ProB-liigassa pelaavan Aix-Maurienne Savoie Basketin kanssa. Viime kaudella samassa seurassa pelasi Susijengin takamies Ilari Seppälä.

Näytä lisää vastaavia