Markku Larkio takaisin Saksaan

18.6.1999 Akillesjännevaivoistaan toipunut Markku Larkio palaa takaisin Saksan ammattilaiskentille yhden Namika Lahti -vuoden jälkeen. Nyt osoitteena on Bayer Leverkusen ja pesti on kaksivuotinen.

Larkiosta tulee perinteikkään Leverkusenin toinen suomalaisvahvistus, sillä jo kolmatta kauttaan joukkueessa on aloittamassa maajoukkuetakamies Maurizio Pratesi. Bayer Leverkusen pelaa Saksan pääsarjassa Bundesliigassa. 201-senttinen Larkio on aiemmin pelannut Bundesliigaa TTL Bambergin paidassa.

Keväällä 1998 Markku Larkio loukkaantui pahoin ja joutui akillesjänneleikkaukseen, josta toipuminen vei puolisen vuotta. Pelikentille Larkio palasi syksyllä ja hän ennätti pelata SM-runkosarjassa 16 ottelua. Niissä Larkio pelasi itseään säästelemättä keskimäärin 32,5 minuuttia ja teki tilastolukemikseen 12,4 pistettä, 3,4 levypalloa sekä 2,0 syöttöä ja riistoa.

Maaotteluita Larkiolla on tilillään 80 ja hän kuului mm. vuoden 1995 EM-lopputurnaukseen selviytyneeseen maajoukkueeseen. Lisäksi Larkio, 26, on valittu miesten SM-sarjan Vuoden pelaajaksi vuonna 1996 ja Vuoden kehittyneimmäksi pelaajaksi 1993.

 
19.5.2019 20:33 Susijengi

Koponen ja Salin auttoivat joukkueensa voittoihin

Petteri Koponen oli Bayern Münchenin toiseksi paras pistemies pudotuspelien avausottelussa. Erik Murphyn Manresa otti tärkeän voiton Espanjassa ja Sasu Salinin vahva peli siivitti Malagan voittoon. Ranskassa runkosarja saatiin päätökseen.

17.5.2019 18:37 Susijengi

Petteri Koponen mestaruus mielessä pudotuspeleihin – ”Hyvät mahdollisuudet mestaruuteen”

Saksan Bundesliiga on edennyt pudotuspelivaiheeseen. Petteri Koposen Bayern München voitti runkosarjan ja aloittaa mestaruuden tavoittelun lauantaina kohtaamalla pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Braunschweigin.

17.5.2019 09:41 Susijengi

Susijengi-kapteeni Shawn Huff Seagullsiin kolmivuotisella sopimuksella

Korisliigaa edellisen kerran pelikaudella 2003-04 pelannut Susijengi-kapteeni Shawn Huff, 35, on solminut kolmivuotisen sopimuksen Helsinki Seagullsin kanssa. 198-senttinen Torpan Poikien kasvatti palaa Suomeen pelattuaan yli vuosikymmenen Saksan, Italian ja Kreikan ammattilaisparketeilla.

17.5.2019 09:40 Susijengi

Wilsonin Lietkabelis Liettuan liigan välieriin - Ahosen kausi päättyi pettymykseen

Jamar Wilsonin Lietkabelis eteni Liettuan liigan välieriin suoraan kahdella voitolla. Roope Ahosen kausi Espanjan LEB Orossa päättyi sen sijaan pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.

14.5.2019 09:54 Susijengi

Jamar Wilson aloittaa pudotuspelit Liettuassa – ”Olen valmis jättämään kaiken kentälle”

Liettuan liigan runkosarja päättyi viikonloppuna ja pudotuspelit starttaavat tiistaina. Runkosarjassa neljänneksi sijoittunut Jamar Wilsonin Lietkabelis kohtaa puolivälierissä Pieno zvaigzdesin.

12.5.2019 22:02 Susijengi

Bundesliigan runkosarja päätökseen - Iisalon ja Vertion Crailsheim säilytti sarjapaikkansa

Tuomas Iisalon ja Vesa Vertion valmentama Crailsheim nousi sillasta ja säilytti paikkansa Saksan Bundesliigassa jännittävien vaiheiden jälkeen.

11.5.2019 06:58 Susijengi

Salin tehokkaana tärkeässä voitossa – Wilsonin runkosarja päätökseen

Sasu Salin lukeutui Malagan tehokkaimpiin pelaajiin, kun Malaga nappasi tärkeän voiton Espanjan liigassa. Roope Ahosen huippuilta oli laiha lohtu LEB Oron pudotuspelien avauksessa ja Jamar Wilsonin runkosarja päättyi voitollisesti Liettuassa.

10.5.2019 11:05 Suomalaiset ulkomailla

Suomalaiskolmikko viihtyi Jr. NBA World -leirillä Italiassa

Euroopan Jr. NBA World -leirillä Bolognassa Suomea edustivat toukokuun alussa Hongan Elsa Lemmilä, BC Nokian Elias Sauramo sekä HNMKY-valmentaja Teijo Sandvik.

9.5.2019 14:09 Susijengi

Carl Lindbom nautti saamastaan vastuusta Puolassa – ”Pystyin vastaamaan siihen”

Carl Lindbom, 27, pelasi menneen kauden Puolan pääsarjassa Radomin joukkueessa. Kausi oli joukkueelle monin tavoin vaikea, mutta Lindbomille kausi oli menestys.

8.5.2019 12:29 Susijengi

Roope Ahonen aloittaa taistelun noususta Espanjan pääsarjaan

Espanjan kakkossarjan, LEB Oron, pudotuspelit pyörähtävät käyntiin torstaina. Roope Ahosen ja Matti Nuutisen joukkue Oviedo lähtee pudotuspeleihin hyvistä asetelmista.

6.5.2019 09:40 Susijengi

Roope Ahosen runkosarja päätökseen Espanjassa

Roope Ahosen runkosarja Espanjan LEB Orossa päättyi viikonloppuna ja seuraavaksi alkavat nousutaistelut. Saksassa vahvasti suomalaisvetoinen Frankfurt piti pudotuspelihaaveensa elossa.

2.5.2019 11:20 Susiladies

Anniina Äijänen tietää nyt mitä huipulle pääseminen vaatii

Neljän USA:n yliopistossa vietetyn kauden jälkeen Anniina Äijänen, 23, otti viime kesänä ensimmäisen askeleen ammattilaisena, kun hän pelasi menneen kauden Espanjan liigassa Sedis Basquetin joukkueessa. Kausi oli joukkueelle menestyksekäs, sillä se selvitti tiensä aina välieriin saakka ja samalla Äijänen sai vyölleen arvokasta kokemusta tulevaisuutta ajatellen.

1.5.2019 21:24 Susijengi

Koposen Bayern München varmisti runkosarjan voiton

Petteri Koposen Bayern München varmisti Saksan Bundesliigan runkosarjan voiton jo kolme kierrosta ennen loppua.

29.4.2019 13:38 Susijengi

Välierätappio jätti karvaan maun Kanervon kauteen

Antti Kanervon, 30, kausi päättyi pettymykseen, kun Islannin liigan runkosarjan voittanut Stjarnan taipui välierissä IR:lle otteluvoitoin 2-3. Vaikka joukkueen kanssa kirkkain tavoite jäi saavuttamatta, niin Kanervon kausi henkilökohtaisella tasolla oli onnistunut.

29.4.2019 10:37 Susijengi

Edon Maxhuni Yhdysvalloista ammattilaisuralle

Viimeiset kaksi kautta Long Beach Statea Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa edustanut Hyvinkään Pontevan kasvatti Edon Maxhuni, 186 cm ja 21, päättää yliopistovuotensa aloittaakseen ammattilaisuransa. Maxhuni ilmoitti päätöksestään Instagram-päivityksessään myöhään sunnuntai-iltana Suomen aikaa.

28.4.2019 21:33 Susijengi

Carl Lindbom päätti kauden 32 pisteen peliin - Salin ja Koponen tehokkaina voitoissa

Carl Lindbom päätti kautensa Puolan liigassa upealla tavalla, kun hän upotti peräti 32 pistettä kauden viimeisessä pelissä. Sasu Salin ja Petteri Koponen olivat niin ikään vahvalla pelipäällä auttaessaan joukkueensa voittoihin.

27.4.2019 08:55 Susijengi

Susijengiläisillä voitot tiukassa alkuviikosta

Susijengin pelaajilla oli tiukkaa alkuviikosta, kun voitot karttoivat suomalaisten joukkueita.

26.4.2019 08:11 Susiladies

Anniina Äijäsen kausi päättyi kirvelevään tappioon

Anniina Äijäsen ja Sedis Basquetin kausi Espanjan liigassa päättyi niukkaan välierätappioon Gironalle.

25.4.2019 12:02 Susiladies

Kausi Islannissa oli Vilma Kesäselle hieno kokemus

Vilma Kesäsellä, 30, oli vahva kausi Islannin liigassa KR:n riveissä. Joukkueen taival päättyi välierissä, mutta Kesäselle kausi oli menestyksekäs ja hieno kokemus.

22.4.2019 09:48 Susiladies

Äijäsen Sedis Basquet taipui ensimmäisessä välierässä

Anniina Äijäsen edustama Sedis Basquet aloitti Espanjan liigan välierät selvällä tappiolla Gironalle.

Näytä lisää vastaavia