28.6.2012 Kauhajoen Karhu saa kaivattua kokoa liigajoukkueeseensa, kun viidettä liigakauttaan aloittava 197-senttinen, 23-vuotias Matias Ojala siirtyy Kauhajoelle LrNMKY:sta. Ojala on Järvenpään Koripalloseuran kasvatti.

Matias Ojala pussittaa ensi kaudella Kauhajoen Karhun paidassa. Kuva: Francois Perthuis.
Ojala on edustanut liigatasolla aiemmin LrNMKY:n lisäksi Joensuun Katajaa sekä Porvoon Tarmoa. Viime kaudella Ojala pelasi lappeenrantalaisten riveissä 40 ottelua noin 20 minuutin ottelukohtaisella peliajalla keräten joukkueelleen 5,8 pistettä ja 2,4 levypalloa ottelussa.
– Harjoitteluolosuhteet ovat Kauhajoella huippuluokkaa ja joukkueessa on paljon hyviä pelaajia. Uskon tämän olevan oikea askel kehitykseni kannalta, toteaa liiketalouden opintojaan viimeistelevä Ojala.
– Matias on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut liigapelaaja. Viime kaudella Lappeenrannassa vastuuta tuli jo mukavasti ja ensi kaudella hänellä on mahdollisuus ottaa vielä lisäaskelia uralla. Pelityylimme rakentuu energisten pelaajien varaan ja Matias sopii hyvin palettiin, iloitsee Karhun päävalmentaja Ari Tammivaara.
Ojala juhli keväällä 2008 A-poikien Suomen mestaruutta kasvattajaseuransa JKS:n paidassa. Ojala on pelannut myös 31 nuorten maaottelua 7,5 pisteen keskiarvolla.
Kauhajoen Karhulla on voimassa sopimukset ensi kaudesta Matias Ojalan, Ilkka Vuoren, Jussi Eskolan, Henri Hirvikosken, Niko Mattilan, Kristofer Clementin ja Marcel Liukon kanssa.
Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.
Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.
Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Riku Korhonen siirtyy Lahteen kasvattajaseura Hongasta. Lahti Basketball ja Korhonen solmivat 1+1 mallisen sopimuksen, jossa molemmilla osapuolilla on optio toisesta kaudesta.
Ensimmäisen SM-mitalinsa 31 vuoteen voittanut Uudenkaupungin Korihait on aloittanut joukkueen rakentamisen kaudelle 2026–27. Haiparven takakentälle on kiinnitetty vuoden sopimuksilla Korihaissa muutama kausi sitten pelannut Trey Niemi sekä yhdysvaltaIaispelaaja Tommy Murr.
Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takamies Elias Eerikinharjun kanssa. Eerikinharju pelasi viime kaudella Hongan riveissä Korisliigaa 17 pelissä.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Lahti Basketballin uusi päävalmentaja on juuri Korisliigassa hopeaa Kataja Basketin kanssa voittanut Teemu Turunen, 32. Turunen siirtyy Lahteen Joensuusta, jossa vietti viimeiset neljä kautta Petri Virtasen apuvalmentajana. Turusen sopimus lahtelaisseuran kanssa on kolmivuotinen.