24.1.2009 Koripallon hallitsevan Suomen mestarin Espoon Hongan kapteeni Jukka Matinen, 30, palaa kolmen kuukauden tauon jälkeen liigakentille. Selkäänsä kuntouttaneen 203-senttisen maajoukkuemiehen paluu osuu lauantaina Tapiolan Urheiluhallissa pelattavaan kotiotteluun Namika Lahtea vastaan.
Pohjevammasta alkukaudella kärsineen Matisen selässä todettiin syksyllä välilevykudoksen repeämä.
- Sillä selällä ei ollut tosiaankaan asiaa koripallokentälle.
Hongassa ei otettu pienintäkään riskiä Matisen toipumisajan osalta.
- Nyt selkä on taas sellaisessa kunnossa, että sillä pystyy pelaamaan. Kuntoutimme selkää näin pitkään, koska halusimme olla aivan varmoja sen parantumisesta, kertoo Matinen.
Matinen käynnisti paluunsa heittoharjoittelulla liittyen sen jälkeen päävalmentaja Mihailo Pavicevicin harjoitusvahvuuteen.
- Olen harjoitellut nyt muutaman viikon joukkueen kanssa ja olen valmis pelaamaan Lahtea vastaan, vahvistaa Matinen.
Kevätkaudelle kääntyneessä liigassa kuudentena oleva Honka on pelannut 24 ottelua, joissa Matinen oli mukana viidessä ensimmäisessä. Matinen pelasi viimeisimmän liigaottelunsa 22. lokakuuta Kisahallissa ToPoa vastaan.
Cummingsin polvi kaipaa leikkausta
Hongan Monte Cummingsin kautta ovat puolestaan varjostaneet monet pikkuvammat. Viime keskiviikon vierasottelussa Lappeenrannassa häneltä vääntyi vuorostaan polvi.
- Cummings yrittää pelata sisukkaasti lauantaina Namika Lahtea vastaan, vaikka polvi ei ole todellakaan hyvä. Lahti-ottelu ja tuleva viikko ovat ratkaisevia hänen osaltaan, toteaa Hongan toimitusjohtaja Mika Sohlberg.
Sohlbergin mukaan Cummingsia odottaa jossain vaiheessa leikkaus uran jatkumisen turvaamiseksi.
- Polvessa on vamma, joka paranee vain tähystysleikkauksella. Ensi viikko näyttää, milloin sen aika koittaa. Cummings ehtii kuntoutua hyvin pudotuspeleihin, jos polvi joudutaan operoimaan lähiaikoina.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.