Melsahn Basabe viimeistelemään Seagullsin kokoonpanoa

1.10.2014 Korisliiga-tulokas Helsinki Seagulls on kiinnittänyt amerikkalaispelaaja Melsahn Basaben 15 päivän tryout-sopimuksella. Vasta 22-vuotias Basabe pelasi edelliset neljä kautta Iowan yliopistossa.

Basabe pelasi Iowassa yliopistouransa aikana 136 peliä. Pelatuissa otteluissa Basaben nimi kirjautuu historiaan toiseksi eniten otteluita koulun historiassa pelanneena pelaajana. Hiljattain yliopistosta valmistunut 203-senttinen ja 102-kiloinen laituri liittyy lokkiparveen vain päivää ennen kauden avausottelua. 

- Etsimme liikkuvaa sisäpelaajaa joka pystyy puolustamaan pelaajia myös kaarella. Lisäksi kriteereissä oli myös se, että meille tulevan pelaajan pitää olla hyvä levypallopelaaja. Kun agentti ehdotti Melsahn Basabea, innostuimme heti. Huolta aiheutti lähinnä Basaben kokemattomuus europeleistä. Keskustelu Iowan päävalmentajan Fran McCafferyn sekä pelaajan itsensä kanssa vakuuttivat meidät pelaajan kypsyydestä, asenteesta koripalloon sekä motivaatiosta aloittaa ammattilaisura, kertoo Gullsien päävalmentaja Mikko Larkas.

Viime kaudella Basabe tehtaili Iowa-paidassa keskimäärin 7,2 pistettä ja poimi 5,7 levypalloa pelattuaan vajaat 18 minuuttia ottelua kohden.

Larkas uskoo Basaben olevan erinomainen täydennys joukkueeseen.

- Hän tulee varmasti vahvistamaan joukkuettamme niillä osa-alueilla, joilla sitä eniten kaipasimme. Nyt joukkue on kasassa ja olemme valmiita aloittamaan kauden. Kauden avauksessa vastaan tulee erinomainen joukkue, kaikilla pelin osa-alueilla. Se on meille hyvä testi siitä mitä Korisliigassa pelaaminen vaatii.

Seagulls kohtaa keskiviikon liiga-avauksessaan Töölön Kisahallissa Kauhajoen Karhun. Ottelu käynnistyy klo 18:30.

Henkilöt

Asiat

 
26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

18.4.2026 20:53 Korisliiga

Kataja kavensi Seagullsin johtoa Kantosen ja Harmonin säkenöivällä pelillä – Vilpas yli 50 pisteen voittoon Korihaista

Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.

15.4.2026 21:51 Korisliiga

Korihait tasoitti välierät Vilpasta vastaan – Katajakin kävi lähellä, mutta Seagulls pääsi lopussa ohi

Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.

15.4.2026 12:13 Korisliiga

Greg Gibson on KTP-Basketin uusi päävalmentaja

KTP-Basket on tehnyt merkittävän valmentajakiinnityksen solmimalla 2+1-vuotisen sopimuksen kokeneen Greg Gibsonin kanssa.

15.4.2026 12:08 Korisliiga

Riku Laine palaa Vilppaaseen

Riku Laine palaa kahden vuoden tauon jälkeen takaisin Vilppaaseen. 28-vuotias Laine tulee antamaan vahvan panoksen myös seuran junioripuolelle, sillä hän aloittaa pelaamisen ohella työt Vilppaan junioritoiminnan koordinaattorina.

13.4.2026 21:38 Korisliiga

Vilpas vei voiton välieräavauksesta Korihaiden vahvasta pelistä huolimatta

Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.

13.4.2026 10:12 Korisliiga

Kalle Mattila ja Pyrintö kahden vuoden sopimukseen

Tampereen Pyrintö on tehnyt kahden vuoden mittaisen sopimuksen Kalle Mattilan, 21, kanssa. Mattila on pelannut Pyrinnön akatemiajoukkueessa syksystä 2024. Opiskeluiden perässä tuolloin Tampereelle muuttanut Mattila nousi kuluneena kautena osaksi Korisliiga-joukkuetta.

12.4.2026 18:59 Korisliiga

Korisliiga-välierät käynnistyivät: Seagulls avasi kotivoitolla

Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.

Näytä lisää vastaavia