Menestymään tottuneet Peli-Karhut ja Forssan Alku vastakkain välieräsarjassa

31.3.2021 15:00 PeKa lähtee ennakkosuosikkina välieräsarjaan Forssan Alkua vastaan. Sarjassa pallo nousee ilmaan torstaina klo 18:30 ja kaikki ottelut ovat nähtävissä Ruutu-palvelun kautta.

PeKan Linda-Lotta Lehtoranta metsästää uransa neljättä Suomen mestaruutta tänä keväänä. Kuva: Ville Vuorinen/Naisten Korisliiga

Vastakkain on kaksi joukkuetta, jotka ovat tottuneet menestymään. Peli-Karhuilla on kasassa viisi Suomen mestaruutta, josta viimeisin on kaudelta 2018–19. Alulla Suomen mestaruuksia on kasassa puolestaan kahdeksan, joista viimeisin kaudelta 1998–99.

Peli-Karhut kärsi runkosarjassa vain yhden tappion ja on ehkä sarjan suurin mestarisuosikki. Joukkue nauttii Linda-Lotta Lehtorannan mukaan pudotuspeleistä todella paljon, vaikka yleisöä ei hallissa tänä vuonna nähdäkään.

- Mahtavaa pelata pudotuspelejä pitkästä aikaa, totta kai yleisön puuttumisen takia ei tunnu ihan samalta, mutta pitää olla iloinen, että pelaaminen on edes mahdollista. Kyllä siellä fiilistä saa oman jengin kanssa luotua, hän sanoo.

PeKa eteni jatkoon kaatamalla Lappeenrannan Catzin suoraan kahdessa ottelussa. Paikoitellen joukkue oli kuitenkin ongelmissa lappeenrantalaisten kanssa. Välieräsarjaan on siis parannettavaa.

- Meidän pitää pystyä pelaamaan omalla tasollamme koko 40 minuuttia. Pyrkiä juoksemaan ja liikuttamaan palloa. Catz onnistui hidastamaan hyökkäyksiämme ja otti meiltä tiettyjä asioita pois, jotka hieman herpaannuttivat tekemistämme. Puolustus oli meiltä todella hyvää, Lehtoranta sanoo.

Monien papereissa Peli-Karhut on sarjassa ennakkosuosikki. Se ei kuitenkaan kotkalaisen tähtipelaajan mukaan vaikuta joukkueen tekemiseen.

- Saatamme olla ennakkosuosikki mutta sillä ei pidä olla vaikutusta meidän tekemiseen. Omiin juttuihin keskittyminen on ainoa asia mikä merkitsee. Forssa tulee varmasti kovaa ja siihen on oltava valmis.

Runkosarjassa joukkueet kohtasivat kolmesti. Kotkalaisjoukkue vei nimiinsä kaikki kohtaamiset, mutta he tiedostavat millainen joukkue on vastassa eivätkä lähde aliarvioimaan heitä.

- Forssa on meille paha vastus. Heillä on hyvä henki päällä puolivälieristä, heiltä löytyy yksilötaitoa ja heittovoimaa. Loyd on ollut meille paha pideltävä, joten hänen pysäyttämisensä on avainasemassa, Lehtoranta kertaa.

Puolustuspelaaminen tulee olemaan isossa roolissa pudotuspelisarjassa. Kumpikaan joukkue ei tule saamaan mitään ilmaiseksi.

- Välieräsarja tulee varmasti olemaan tiukka, molemmat haluavat voittaa yhtä paljon. Uskon että puolustaminen, onnistumisten laajuus joukkueessa ja omien asioiden toteuttaminen ovat ratkaisevia tekijöitä tässä sarjassa, Lehtoranta päättää.

Anni Mäkitalo otti puolivälieräsarjassa Kouvottaria vastaan joukkueensa reppuselkään. Kuva: Ville Vuorinen/Naisten Korisliiga
Anni Mäkitalo otti puolivälieräsarjassa Kouvottaria vastaan joukkueensa reppuselkään. Kuva: Ville Vuorinen/Naisten Korisliiga

Myös Forssassa ollaan innoissaan pudotuspeleistä. Joukkueen tähti Anni Mäkitalo lähettää kiitokset myös liiton ja ottelujärjestäjien suuntaan.

- Tuntuu mahtavalta ja aika etuoikeutetultakin näissä vielä vallitsevissa olosuhteissa. Olen kiitollinen siitä, että liitto ja kaikki muutkin tähän kilpaurheiluun liittyvät tahot aina pelaajista ottelujärjestäjiin on toimineet fiksusti ja ohjeistuksia noudattaen, ja tähän asti ollaan päästy pelaamaan lähes koko kausi suunnitelmien mukaan. Yleisöä ja sitä tuttua pudotuspelifiilistä, jonka katsomon mukana eläminen mahdollistaa, on tietysti tosi kova ikävä, mutta tiedän että tukijat ovat hengessä mukana myös etänä, hän sanoo.

Puolivälierissä Kouvottaria vastaan Alku joutui urakoimaan peräti 11 jakson verran, sillä molemmat ottelut venyivät jatkoajalle. Mia Loyd ja Mäkitalo olivat isosti esillä molemmissa otteluissa. 29-vuotiaasta takapelaajasta kuoriutui sarjan aikana loistava heittäjä. Syykin tälle on selvä.

- Heittovire johtuu varmaan siitä, että vihaan häviämistä. Täytyy kuitenkin muistaa, että voittoihin vaikutti heittojeni lisäksi muiden pelaajien tekemä duuni ja venyminen, hän kertaa.

FoA lähtee välieräsarjaan haastajan asemasta. Joukkue pystyi myös runkosarjan aikana kiusaamaan Peli-Karhuja. Peli-Karhujen vahvuudet ovat Mäkitalon mukaan hyökkäyspäässä, jossa joukkueelta löytyy jokaiselle pelipaikalle kotimaan huippupelaajia.

- Vastassa on taitava ja kokenut joukkue. Heillä on paljon pelaajia, jotka ovat tottuneet pelaamaan isoja pelejä. Kokemuksen merkitys korostuu näin pudotuspeleissä. Myös valmennus on sarjan eliittiä, Mäkitalo pohtii.

Välieräsarjassa tullaan näkemään kovatasoista koripalloa. Ratkaisu tullaan näkemään perusasioissa.

-  Välieräsarja tulee ratkeamaan siihen, kumpi pystyy toteuttamaan omaa pelisuunnitelmaansa paremmin eli pakottamaan vastustajan pois tutusta ja turvallisesta tekemisestä sekä mukavuusalueelta. Haastaaksemme Peli-Karhut, meidän täytyy pystyä pitämään vauhtia yllä sekä joukkuepuolustuksella tekemään heidän heittonsa astetta haastavimmiksi, Mäkitalo päättää.

Otteluohjelma >

Finaalipaikka aukeaa kolmella voitolla. Peli-Karhut ja Forssan Alku aloittavat oman sarjansa torstaina 18.30. Tapiolan Hongan ja EBT:n välieräsarja käynnistyy pitkäperjantaina. Ruutu lähettää kaikki pudotuspeliottelut suorana kanavillaan.

 
17.4.2024 20:26 Naisten Korisliiga

ToPo avasi finaalisarjan murskavoitolla

ToPo siirtyi Naisten Korisliigan finaaleissa johtoon. Töölön Kisahallissa Peli-Karhut jäi joukkueen jalkoihin 98-52.

17.4.2024 12:14 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan finaalit monikameratuotantona ja selostettuna Ruudussa

Taistelu naisten Suomen mestaruudesta käynnistyy keskiviikkona Torpan Poikien kotikentällä Helsingissä. Kaikki finaaliottelut ovat katsottavissa Ruutu-palvelusta. Ottelut tuotetaan monikameratuotantona ja selostettuna.

16.4.2024 19:00 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peli-Karhut taistelevat Suomen mestaruudesta

Viime kaudella mestaruuden ratkaisseet ToPo ja PeKa kohtaavat tänäkin vuonna Naisten Korisliigan finaaleissa. Finaalit alkavat keskiviikkona ja mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

12.4.2024 20:37 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peka pelaavat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan finalistit ovat selvillä. Finaalipaikat ratkesivat, kun ToPo ja PeKa hakivat voitot illan otteluissa vieraskentiltä.

9.4.2024 21:29 Naisten Korisliiga

ToPo ja PeKa voiton päässä finaaleista

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin kolmannet ottelut. Illan voittajilla ToPo:lla ja Peli-Karhuilla on mahdollisuus edetä finaaleihin perjantaina.

6.4.2024 20:19 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA tasoittivat välieräsarjat

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin toiset ottelut. Kotijoukkueet olivat jälleen vahvempia, kun Kouvottaret ja FoA avasivat voittotilinsä välierissä.

3.4.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kotijoukkueille voitot välieräavauksissa

Naisten Korisliigan välierät käynnistyivät kotijoukkueiden voitoilla. ToPo ja PeKa siirtyivät ottelusarjoissaan johtoon.

3.4.2024 12:35 Naisten Korisliiga

Kouvottaret hienoon kevätlentoon johdattanut Shaiquel McGruder maaliskuun kuukauden pelaaja

Upeaa kevättä pelaavan Kouvottarien Shaiquel McGruder on valittu naisten Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 09:14 Naisten Korisliiga

ToPo saa vastaansa Kouvottaret – PeKa ja FoA taistelevat toisesta finaalipaikasta

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Helsingissä ja Kotkassa. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

1.4.2024 19:12 Naisten Korisliiga

FoA nappasi välieräpaikan huimalla heittopelillä

Naisten Korisliigan neljä parasta joukkuetta on selvillä. Viimeisenä joukkueena välieriin paineli FoA, joka kaatoi vieraskentällä Pyrinnön 104-80 ja vei ottelusarjan 3-2.

Näytä lisää vastaavia