Meritoitunut serbijätti BC Nokian vahvuuteen

3.12.2015 Serbialainen Dragan Labovic on liittynyt Korisliiga-joukkue BC Nokian vahvuuteen, kertoo seura Facebook-sivuillaan. Labovic on 207-senttinen ja 115-kiloinen jätti, jonka meriittilista on poikkeuksellisen komeaa luettavaa.

Urallaan mm. venäläisjoukkueissa Krasnoyarskissa, Krasnie Krylia Samarassa ja Nizhny Novgorodissa pelannut Dragan Labovic on nyt Nokialla. Kuva: FIBA Europe.

Labovic, 28, on urallaan pelannut kotimaansa ulkopuolella mm. Kreikan, Saksan, Turkin liigoissa sekä Venäjän huippujoukkueissa. Viime kaudella hän pelasi Susijengi-sentteri Gerald Lee Juniorin joukkuekaverina Ploiestissa, Romaniassa.

Kuluvalla kaudella Labovic piipahti Turkin liigassa Istanbul BBSK:n joukkueessa, jossa hän kirjautti neljässä liigaottelussaa 9,8 pisteen ja 13,8 peliminuutin keskiarvot.

Serbian maajoukkueessa Labovic pelasi miesten EM-lopputurnauksessa 2007. Nuorten maajoukkueissa Labovic kuului mitaleita kahmineeseen ikäluokkaan yhdessä pelintekijävirtuoosi Milos Teodocin kanssa. Labovic oli voittamassa 16-vuotaiden EM-kultaa 2003, 18-vuotiaiden EM-kultaa 2005 sekä 20-vuotiaiden Euroopan mestaruuksia 2006 ja 2007.

Kaudella 2008-09 Labovic voitti ennen ulkomaan-kiertuettaan FMP Belgradin paidassa Balkanin alueen yhteissarjan Adriatic-liigan korikuninkuuden säkittäen kauden aikana keskimäärin 18,0 pistettä ottelua kohden.

Henkilöt

 
6.4.2021 20:52 Korisliiga

Vesa Mäkäläisen upea pelaajaura päätökseen – näin entiset joukkuelaiset ja vastustajat häntä muistelevat

Lahden NMKY:n kasvatti Vesa Mäkäläinen, 34, on päättänyt lopettaa ansiokkaan uransa. Kaksi Suomen mestaruutta voittanut Mäkäläinen oli Susijengin EM-joukkueessa Liettuan kisoissa 2011.

5.4.2021 20:10 Korisliiga

Kauhajoki haki voiton Tampereelta – Anthony Hilliard johti taidokasta ryöstöretkeä

Kauhajoki otti välierissä Tampereen Pyrintöä vastaan 2–1-johdon illan tiukan taisteluvoiton seurauksena.

4.4.2021 20:15 Korisliiga

Vilpas näytti Seagullsille kaapin paikan palaamalla takaisin sarjajohtoon

Helsinki Seagullsin ja Salon Vilppaan kolmas välierävääntö venyi jatkoerään, josta vieraat poistuivat voittonsa ansainneina.

3.4.2021 08:50 Susijengi

Aapeli Alanen loppukaudeksi Tshekin pääsarjaan

Vahvan kauden joensuulaisessa Kataja Basketissa pelannut 201-senttinen ja 25-vuotias lahtelaiskasvatti Aapeli Alanen siirtyy loppukaudeksi Tshekin pääsarjaan. Susijengissäkin viisi ottelua pelanneen Alasen kevään työnantaja on Tshekin liigan viidennellä sijalla majaileva Basket Brno.

2.4.2021 19:39 Korisliiga

Kauhajoki löysi lääkkeen Pyrinnön paikkaa vastaan – Okko Järvi sai heittokoneensa käyntiin

Kauhajoki tasoitti välieräsarjan Tampereen Pyrintöä vastaan 1–1:een.

1.4.2021 20:12 Korisliiga

Seagulls tasoitti ottelusarjan loppuhetken trillerissä – Vilppaan takamiesten kaukoheittosade ei riittänyt hoitamaan hommaa kotiin

Korisliigan välierätaisto tiukkeni, kun Helsinki Seagulls tasoitti sarjansa Salon Vilpasta vastaan.

30.3.2021 21:19 Korisliiga

Pyrinnön kuuluisa paikka oli liikaa Kauhajoelle – välieräsarja 1–0 tamperelaisten hyväksi

Miesten Korisliigan toisessa välieräsarjassa Pyrintö isännöi Kauhajokea ja otti ensimmäisen voiton itselleen.

29.3.2021 20:08 Korisliiga

Vilpas ryösti Seagullsin kotiedun välieräavauksessa – kentän tähtinä takamiehet Rannikko ja Kivimäki

Runkosarjavoittaja Helsinki Seagulls joutui yllättäen taipumaan kotikentällään Salon Vilppaalle miesten Korisliigan ensimmäisessä välieräottelussa.

29.3.2021 14:21 Korisliiga

Hallitseva Suomen mestari Kauhajoki yrittää hidastaa Pyrinnön vauhtia

Korisliigan toisessa välieräsarjassa kohtaavat tämän kauden ehdoton valopilkku Tampereen Pyrintö ja kaksi edellistä mestaruutta voittanut Karhu Basket. Ennakossa äänessä joukkueiden tähtipelaajat Shawn Hopkins ja Bojan Sarcevic.

28.3.2021 11:45 Korisliiga

Korisliiga-välierässä kohtaa kaksi joukkuetta, jotka tavoittelevat seurahistorian ensimmäistä Suomen mestaruutta

Sekä Helsinki Seagulls että Salon Vilpas ovat kuuluneet miesten Korisliigan eliittiin jo muutaman vuoden, mutta kummallekaan ei ole tippunut mestaruutta. Nyt he kohtaavat toisensa jo välierissä.

26.3.2021 12:18 Korisliiga

Michael Pounds lopettaa ansiokkaan pelaajauransa

KTP:n kasvatti Michael Pounds, 32, on päättänyt ripustaa koripallokenkänsä naulaan. Päättynyt kausi oli ensiesiintymisensä Korisliigassa 2006–07 tehneelle Poundsille uran 15:s pääsarjassa.

24.3.2021 17:24 Korisliiga

Korisliigan välierien otteluohjelma vahvistettu

Helsinki Seagulls ja Salon Vilpas aloittavat välieräsarjansa maanantaina 29.3. Tampereen Pyrintö ja Karhu Basket päivää myöhemmin. Kaikki välierät ovat katsottavissa Ruutu-palvelun kautta.

23.3.2021 20:46 Korisliiga

Korisliigan puolivälierät päätökseen – Kauhajoki ja Pyrintö etenevät

Kauhajoki ja Tampereen Pyrintö etenivät miesten Korisliigassa välieriin. Kesälomalle lähtevät Kataja Basket ja BC Nokia.

21.3.2021 18:50 Korisliiga

Kataja perui Pyrinnön voitonjuhlat – pari tuntia myöhemmin Nokia teki saman Kauhajoelle

Korisliigan viimeiset käynnissä olevat puolivälieräsarjat kaventuivat kumpikin 3–1-tilanteeseen.

20.3.2021 19:59 Korisliiga

Korisliigassa ratkesi kaksi puolivälieräsarjaa – jatkoon Seagulls ja Vilpas

Helsinki Seagulls ja Salon Vilpas veivät omat puolivälieräsarjansa voitoin 4–0.

19.3.2021 20:12 Korisliiga

Vieraat kävivät jo niskan päällä, mutta isännät käänsivät suunnan – Korisliigan kaikki puolivälierät nyt 3–0

Sekä Tampereen Pyrintö että Kauhajoki nostivat voittosaldonsa 3–0:aan, vaikka haastajat lähtivät otteluihinsa energisempinä.

18.3.2021 20:39 Korisliiga

Vilpas jatkoerän avulla kolmanteen voittoon – Seagullsin kotimainen kolmikko vireessä

Puolivälierät jatkuvat yhä kotietua nauttivien joukkueiden juhlina. Sekä Vilpas että Seagulls nosti voittosaldonsa kolmeen.

18.3.2021 09:58 Korisliiga

Susijengin teräsmies Tuukka Kotti jatkosopimukseen Seagullsin kanssa

Korisliigan runkosarjan selkeä ykkönen, Helsinki Seagulls on solminut vuoden mittaisen jatkosopimuksen Susijengi-ikoni Tuukka Kotin, 40, kanssa. Forssan Koripoikien on pelannut pitkällä urallaan käsittämättömät 226 miesten maaottelua.

17.3.2021 20:29 Korisliiga

Joonas Lehtoranta loppukaudeksi Hollannin pääsarjaan

27-vuotias KTP-kasvatti on solminut loppukauden mittaisen sopimuksen rotterdamilaisen Feyenoordin kanssa.

16.3.2021 20:11 Korisliiga

Pyrintö ja Kauhajoki pitivät johtonsa vieraskentällä – Korisliigan kaikki puolivälierät nyt tilanteessa 2–0

Miesten Korisliigassa nähtiin tänään kotijoukkueita, jotka taipuivat korkeamman sijan vastustajilleen. Asemaansa vahvistivat Kauhajoki ja Tampereen Pyrintö.

Näytä lisää vastaavia