Mestaruuden NBA:n G-liigassa voittanut Tim Bond Seagullsiin

20.8.2021 10:31 Korisliiga-kauteen valmistautuvan Helsinki Seagullsin ensimmäinen ulkomaalaiskiinnitys tulevalle kaudelle on 201-senttinen Tim Bond.

Baltimoren Marylandista kotoisin oleva 25-vuotias Bond on pelannut aiemmin urallaan kaksi kautta NBA G-Liigassa Rio Grande Valley Vipersissa (2018-19) ja Westchester Knicksissä (2019-20). Tämän lisäksi hän on pelannut Meksikon liigassa Ostioneros de Guaymasin joukkueessa (2018-19). Päättyneellä kaudella hän pelasi Dominikaanisessa tasavallassa El Million Yirehin joukkueessa.

- Olen todella onnellinen ja haluankin kiittää Helsinki Seagullsia saamastani mahdollisuudesta aloittaa urani ensimmäinen Euroopan vuosi Helsingissä. Toivon että saankin lämpimän tervetulotoivotuksen kotiyleisöltä heti ensimmäisessä ottelussamme! Olen valmis tekemään kaikkeni sen eteen, että voimme yhdessä joukkueena voittaa jokaisen ottelumme, Bond kommentoi Seagullsin tiedotteessa.

201-senttinen Eastern Michiganin yliopiston kasvatti on ansainnut NBA G-liiga uransa aikana 82 ottelussa yhteensä 6,3 pisteen, 3 levypallon ja 3,4 koriin johtaneen syötön keskiarvolla.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Yliopistokausillaan hänet valittiin Mid-American Conferencen (MAC) vuoden puolustuspelaajaksi 2018 ja MAC All-Defensive Teamiin Bond valittiin kolmesti (2016-18). Upeiden henkilökohtaisten yliopistosaavutusten lisäksi Tim Bondin uran ehdoton tähtihetki on ollut NBA G-liigan mestaruus Rio Grande Valley Vipersissa vuonna 2019.

- Tim Bond on todellinen monitoimimies. Hän kykenee hyökkäämään kolmella eri pelipaikalla. Tim tuo tukea takapelaajillemme sekä luo heitto- ja ajouhkaa myös kolmospaikalta, Seagullsin päävalmentaja Jussi Laakso kommentoi. 

- Hän on erittäin liikkuva ja omaa ison sylivälin. Nämä asiat kiinnittivät huomioni, koska ne sopivat täydellisesti puolustuskonseptiimme. Hänet palkittiin useaan otteeseen konferenssissaan puolustusansioista ja nämä asiat siirtyivät myös ammattilaiskentille. Odotan mielenkiinnolla hänen ensimmäistä Euroopan vuottaan Seagullsin riveissä.

Korisliiga-joukkueiden kokoonpanot >

Asiat

 
12.4.2026 10:25 Korisliiga

Korisliiga-välierissä mittaa ottavat Vilppaan suomalaistähti Samu Adler ja Korihaiden kaksinkertainen Kuukauden pelaaja Frank Champion – ”Sarja jää kiinni siitä, kuka jaksaa pisimpään, joten minulla on kisassa ikäetu”, toteaa Adler

Tänä keväänä Salon Vilpas voitti ylemmän jatkosarjan reippaalla etumatkalla ja viimeisteli puolivälieräsarjan Tampereen Pyrintöä vastaan voitoin 4–1. Nyt se saa vastaansa Korihait, joka lähti playoffeihin sarjan neljänneltä sijalta ja kaatoi Tapiolan Hongan niin ikään 4–1.

11.4.2026 18:07 Korisliiga

Erotuomarit valittu Korisliigan välieriin

Kauden 2025–2026 Korisliigan välierissä puhaltaa kymmenen erotuomarin joukko.

11.4.2026 09:38 Korisliiga

Korisliiga-välierissä kohtaavat seitsemänneksi ja kuudenneksi sijoittuneet joukkueet: Katajan päävalmentaja Petri Virtanen ja Seagullsin takamies Osku Heinonen avaavat taustat ja analysoivat voimasuhteet

Kataja Basket on rakentanut ja hajottanut läpi koko kauden, ja palaset loksahtivat paikoilleen vasta pudotuspelien koittaessa. Helsinki Seagullsilla puolestaan todellinen valtti, henkinen kovuus, löytyi rajussa takaa-ajoasemassa, kun sitä kipeimmin tarvittiin.

9.4.2026 20:22 Korisliiga

Ottelu numero seitsemän ratkaisi: Seagulls välieriin!

Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.

9.4.2026 12:38 Korisliiga

Pieti Poikola on Korihaiden uusi päävalmentaja ensi kaudesta lähtien

Korisliigan välieriin valmistautuva Uudenkaupungin Korihait tiedottaa tulevien kausien päävalmentajasta. Joukkuetta valmentaa ensi kaudesta lähtien kahden vuoden sopimuksella kolminkertainen Suomen mestari Pieti Poikola.

7.4.2026 20:21 Korisliiga

Seagulls tasoitti – Katajan välierävastus ratkaistaan vasta seitsemännessä pelissä torstai-iltana!

Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.

7.4.2026 14:36 Korisliiga

Frank Champion toistamiseen Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion, joka vei samaisen kunnian myös helmikuussa.

5.4.2026 19:41 Korisliiga

Viimeiset puolivälierät jatkuvat vielä: Seagulls venytti ratkaisua kaventamalla sarjan 3–2:een

Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.

4.4.2026 19:51 Korisliiga

Korihait välieriin roimalla voitolla – saa vastaansa Vilppaan

Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.

3.4.2026 19:17 Korisliiga

Vilpas varmisti paikkansa välierissä

Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.

Näytä lisää vastaavia