22.10.2003 Suomen naisten maajoukkueen luottolaituri Michaela Moua on kaikessa hiljaisuudessa siirtynyt Italian liigasta piirun verran pohjoiseen Sveitsin pääsarjaan. Moua edustaa nykyisin Sveitsissä Martigny-Ovronnaz Basket –nimistä seuraa ja on ollut sarjan valovoimaisimpia tähtiä ensimmäisillä pelikierroksilla.
Mouan Martigny-Ovronnaz on ennättänyt pelata alkaneella kaudella viisi pääsarjaottelua. Joukkue on kärsinyt ainoastaan yhden tappion ja voittanut neljä. Michaela Moua on ollut Martigny-Ovronnazin kantavia voimia. Hän on tehtaillut keskiarvoikseen huikeat 23,2 pistettä, 7,6 levypalloa, 4,6 koriinjohtanutta syöttöä ja 3,6 riistoa.
Yhden ottelun ennätyksikseen Moua on kirjauttanut 38 pistettä, 14 levyriä, seitsemän syöttöä ja kahdeksan riistoa. Kyseiset lukemat toki osin eri otteluissa.
180-senttinen Moua pelasi viime kaudella Italian pääsarjassa Acer Priolon joukkueessa. Hänet on totuttu näkemään enemmänkin puolustusvoittoisissa rooleissa, mutta Sveitsissä vastuuta on sälytetty hänelle myös hyökkäyspäässä.
Michaela Moua, 27, on jo ehtinyt kokea paljon koripallourallaan. Hän opiskeli neljä vuotta Yhdysvalloissa ja valmistui Ohio Staten yliopistosta keväällä 2000. Sittemmin Moua on pelannut kaksi kautta Ranskassa ja yhden Italiassa ennen Sveitsiin siirtymistä.
Urallaan Pussihukkien kasvatti on pelannut myös 52 naisten ja 31 nuorten maaottelua Suomi-paidassa. Ennen Mouan lähteä Yhdysvaltoihin hänet valittiin kahdesti (1994 ja 1995) SM-sarjan vuoden parhaaksi puolustuspelaajaksi.
Korisliigan kotimaisten pistetykkien kärkisijoille viime vuosina noussut ja keväällä Helsinki Seagullsin kanssa Suomen mestaruutta juhlinut Erik Sajantila, 195 cm ja 24 vuotta, on solminut ensimmäisen kotimaan ulkopuolisen ammattilaissopimuksensa. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Sajantilan uusi joukkue on hollantilainen Landstede Hammers.
Susijengin kapteeni Sasu Salin päätti seurajoukkuekautensa riemukkaisiin tunnelmiin, kun hänen edustamansa Cluj-Napoca kukisti Romanian liigan perjantaisessa viidennessä finaaliottelussa Oradean vieraskentällä 67–68 (39–37). Kyseessä on Salinin ensimmäinen kansallisen liigan mestaruus sitten kevään 2008, jolloin hän juhli Espoon Hongan kanssa Suomen mestaruutta.
Roosa Lehtoranta, 28, on tehnyt jatkosopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Saarlouis Royalsin kanssa. Päättyneellä kaudella Royals voitti Saksan cupin ja eteni sarjassa finaaleihin saakka.
Susijengin kapteeni Sasu Salin pelasi yhden kauden parhaista peleistään tärkeimmällä mahdollisella paikalla, kun hän upotti 21 pistettä ja kauhoi yhdeksän levypalloa Cluj-Napocan kaataessa Romanian liigan neljännessä finaaliottelussa Oradean pistein 92–83 (41–40). Romanian mestaruus ratkeaa viidennessä finaalissa perjantai-iltana.
Susiladiesin tähtipelaaja Awak Kuier siirtyy Italiasta Euroopan huippuseura Galatasaray Çağdaş Faktoringiin Turkkiin. Sopimus on mallia 1+1 ja kattaa ainakin kauden 2025–26.
Helmi Tulosen, 26, kausi Italian Serie A1:ssä päättyi ikävästi putoamiseen. Henkilökohtaisella tasolla Tulonen pelasi kuitenkin jälleen hyvän kauden.
Perttu Blomgrenin, 23, toiseen kauteen Euroopan korisparketeilla mahtui paljon. Hän aloitti kauden Sarajevossa, Bosniassa ja päätti sen Latvian liigan finaaleissa Ventspilsin riveissä. Susijengiläisistä Severi Kaukiainen pääsi juhlimaan Viron mestaruutta ja valittiin pudotuspelien MVP:ksi.
Danny Janssonin valmentama Heidelberg kukisti Olivier Nkamhouan edustaman Chemnitzin Saksan Bundesliigan tiistaina puolivälierien neljännessä osaottelussa suurinumeroisesti 92–64 (48–41). Heidelberg eteni näin Bundesliigan välieriin, joissa se kohtaa toisen suomalaisjoukkueen – Gordon ja Daniel Herbertin valmentaman hallitsevan Saksan mestarin Bayern Münchenin.
Sasu Salin huipentaa keväänsä tähtäämällä pitkän uransa ensimmäiseen Suomen ulkopuoliseen kansallisen liigan mestaruuteen. Salinin Cluj-Napoca peittosi Valcean Romanian liigan välierien kolmannessa osaottelussa lunastaen finaalipaikkansa. Perttu Blomgrenin erinomainen kevätkausi Latviassa päätyi puolestaan hopeamitaleihin.
Remu Raitanen pääsi kauden aikana kokemaan Slovakian ja Islannin erilaisen koripallotavat ja -kulttuurit. Vuosi oli Raitaselle kaikkinensa antoisa.