11.7.2025 21:15 Miesten alle 20-vuotiaiden eli MU20-maajoukkueella käynnistyvät EM-kisat Kreikan Iraklionissa. Suomi on valmistautunut hyvin kovatasoisiin peleihin. Ensimmäisenä vastaan tulee Puola 12.7.
Suomen joukkue valmiina koviin peleihin Kreikan EM-kisoissa.
Suomen alle 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen seuraavana koitoksena on EM-kisat, jotka järjestetään Kreikan Iraklionissa 12.-20.7.2025.
Joukkueen päävalmentaja Mikko Tupamäki odottaa EM-kisoista kovia pelejä.
- Nuorille urheilijoille nämä ovat yksi hienoimpia kokemuksia, kun pääsemme mittaamaan itseämme oman ikäluokan parhaita vastaan. EM-kisat ja muut viralliset pelit ovat aina eri tilanne kuin harjoituspelit. Meillä on nuori joukkue näihin kisoihin. Parhaimmillaan olemme hyvä sekoitus urheilullisuutta ja heittotaitoa.
- Suomen joukkue on kerran ollut MU20-ikäluokassa A-divisioonan EM-kilpailussa, ja sijoitus oli tuolloin 15. Suomen historian taustaa vasten olisi hyvä lähteä tavoittelemaan sijoitusten parantamista. Lähtökohtana on aina koripallomaana ottaa askeleita eteenpäin.
- Tärkein tavoitteemme on kehittyä peli peliltä ja kasvaa joukkueena. Pyrimme myös olemaan parhaimmillamme suurimmissa otteluissa eli turnauksen neljännessä pelissä ja siitä eteenpäin. Tärkeä tavoite on pyrkiä olemaan jokaisessa hetkessä parempi.
MU20-maajoukkue on harjoittelut hyvin EM-kisoja varten.
- Olemme pelanneet seitsemän valmistavaa maaottelua ja kohdanneet erilaisia joukkueita. Niistä olemme saaneet kokemusta erityylisistä joukkueista. Pyrimme viemään omaa pelaamistamme siihen suuntaan, mihin parhaimmillaan pystymme.
- Vastaamme tulee muun muassa samassa lohkossa oleva Espanja, joka on maailman rankingin kakkonen. Myös Israel on samassa lohkossa. Lisäksi Puola on totuttu näkemään 10 parhaan joukossa U20-turnauksissa, joten huikea tilanne on päästä Euroopan parhaiden kanssa kamppailemaan. Otamme sen vastaan positiivisena haasteena. Pitää myös osata nauttia kokemuksesta!
> Pelit katsottavissa: FIBAn YouTube -sivut
Öunap Leon | JBA |
Abbey Elmeri | UNIVERSITY OF UTAH |
Ekwere Aaron | DRIVE |
Särkkä Elias | JBA |
Amzil Abdullah | UC DAVIS |
Blomfelt Christian | HBA |
Kaivos Jonas | HBA |
Suutela Olavi | OREGON STATE |
Nieminen Jaakko | PYRINTÖ |
Kuhalampi Kalle | HBA |
Lindberg Rasmus | KOUVOT |
Mattila Kalle | PYRINTÖ |
Päävalmentaja: Mikko Tupamäki
Valmentaja: Aleksi Koskinen
Valmentaja: Jussi Savolainen
Suomen MU20-joukkue eli 20‑vuotiaiden miesten maajoukkue kohtasi jälleen Ukrainan Helsingin Urhea‑hallissa. Tasaisen pelin voitti Ukraina 84-77.
Suomen MU20-joukkue eli 20‑vuotiaiden miesten maajoukkue kohtasi Ukrainan Helsingin Urhea‑hallissa. Suomi hallitsi kenttätapahtumia selvästi ja voitti lukemin 87-70. Samassa paikassa on joukkueiden toinen kohtaaminen jo huomenna 5. 7.
Suomen MU20-koripallojoukkue eli 20‑vuotiaiden miesten maajoukkue pelaa kaksi ottelua Ukrainaa vastaan 4. 7. ja 5. 7. Tapahtumat järjestetään Helsingin Urhea-hallissa.
Suomen 20-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtasi Viron PM-kisojen avauspelissään. Ottelu pelattiin Södertäljessä Ruotsissa.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue eli MU20-joukkue pelasi kolme ystävyysottelua juhannuksen alla Riikassa. Ottelut pelattiin Latviaa, Turkkia ja Georgiaa vastaan.
Suomen MU20 koripallojoukkue eli 20-vuotiaiden miesten maajoukkue Latviaan on nimetty. Joukkue lähti tänään matkaan.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue aloittaa kesänsä Kisakallion Susi Training Centerissä leirillä, joka pidetään 10.-12.6.2025.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi eilen nuorten EM-kisojen alkulohkot Freisingissä, Saksassa. Suomi pelaa A-divisioonan EM-kisoissa neljässä ikäluokassa.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA vahvisti viime viikolla Suomen nuorisomaajoukkueiden, Sudenpentujen, ensi kesän 2025 EM-kisojen emäntä- ja isäntämaat.
Tällä ja ensi viikolla Tampereella nähdään harvinaista herkkua, kun Suomi isännöi 18-vuotiaiden poikien EM-kotikisoja Hakametsässä. Edellisen kerran juniorien EM-kisoja pelattiin Suomessa kahdeksan vuotta sitten Helsingin U20-kotikisojen merkeissä. Nuo kisat muistuvat mieleen erityisesti Lauri Markkasen esiinmarssista, yleisöryntäyksestä ja Suomi-koriksen uuden sukupolven esittäytymisestä.