24.6.2009 Naisten SM-hopeamitalisti Lappeenrannan Catz on nimittänyt päävalmentajan paikalle tehtävästään eronneen Tommi Koskisen tilalle Miikka Sopasen. Samalla Catzin hallitus on uudistanut edustusjoukkueen organisaatiota.

Catzin uusi valmentaja Miikka Sopanen valmentaa paraikaa Suomen alle 15-vuotiaiden poikien maajoukkuetta. Kuva: Tuomas Venhola.
Lokakuussa 36 vuotta täyttävän Sopasen sopimus Catzin kanssa kattaa pelikauden 2009/10. Uransa aikana Sopanen on ehtinyt valmentaa miesten SM-sarjassa Tampereen Pyrbasketia sekä päättyneellä kaudella KTP Basketia. Tällä hetkellä Sopanen toimii Suomen alle 15-vuotiaiden poikien maajoukkueen apuvalmentajana.
Sopasen tukena Catzin apuvalmentajana jatkaa Mika Haakana. Joukkueen fysiikkavalmentajana toimii Arttu Rossi. Catzin juniorivalmennuksesta vastaa Tommi Koskinen.
Catzin organisaatiossa on myös tapahtunut muutoksia. Kolme vuotta toimineen Catzin edustusjoukkueen johtoryhmän toimenkuvaa selkeytetään, jonka lisäksi sen nimi muuttuu edustusjoukkueen taustaryhmäksi. Taustaryhmä vastaa edustusjoukkueen päivittäisistä toiminnoista sekä tiedottamisesta. Edustusjoukkueen taustaryhmää johtaa Matti Moilanen.
Catzin hallitus on perustanut taustaryhmän rinnalle edustusjoukkueen tukiryhmän huolehtimaan pääasiassa varainhankinnasta sekä yhteistyöstä valmentajien kanssa. Tukiryhmää johtaa Boutros Mali. Molemmat ryhmät toimivat itsenäisesti johtokunnan määrittämien valtuuksien rajoissa, sekä vastaavat oman sektorinsa rahoittamisesta ja raportoivat toiminnastaan hallitukselle.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua. Voittoihin ylsivät ViVe, PeKa ja ToPo.
Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA-Märsky kaatoi kotonaan BC Nokian. Ottelu päättyi emäntien voittoon 76-49.
Naisten Korisliigan kuukauden pelaajaksi joulukuussa valittiin Vimpelin Vedon Jeanae Terry. Hänen johdollaan Veto oli loppuvuodesta sarjan kuumin joukkue, ja hyvä vire on jatkunut myös tämän vuoden puolella.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme tiukkaa ottelua. Sarjapisteitä keräsivät EBT, ViVe sekä Pyrintö.
Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA-Märsky voitti kotikentällään Kouvottaret. Ottelu päätttyi emäntien voittoon 83-54.
Magdalene Agyei palaa ToPon naisten Korisliigajoukkueen vahvuuteen. Klaukkalan Namikan kasvatti edusti Torpan Poikia kuuden peräkkäisen kauden ajan kaudesta 2019–2020 lähtien, ja kuului joukkueen keskeisiin pelaajiin koko ajanjakson.
Naisten Korisliigan sunnuntain ainoassa ottelussa HBA-Märsky kävi hakemassa vieraspisteet Hongan kustannuksella. Ottelu päättyi vieraille 97-63.
Naisten Korisliiga jatkui kahdella ottelulla. Voitot niissä kirjattiin kärkipään joukkueilla, kun EBT ja Peli-Karhut keräsivät sarjapisteitä.
Naisten Korisliigassa pelattiin perjantaina yksi ottelu, jossa Kouvottaret sai vieraakseen BC Nokian. Kotijoukkue vei jännittävän ottelun nimiinsä 82-77.
Naisten Korisliigassa PeKa palasi parketille tauon jälkeen. Illan ottelussa kotkalaiset kaatoivat HBA:n 82-67.