20.5.2016 Naisten Korisliiga -hopeaa tänä keväänä saavuttanut Hyvinkään Ponteva on kiinnittänyt Miikka Sopasen, 42, joukkueen uudeksi päävalmentajaksi. Valmentajasopimus on mallia 1+2.

Miikka Sopanen siirtyy Pontevan päävalmentajaksi 1+2 -mallisella sopimuksella. Kuva: Oma Design.
Korisliigassa valmentajaurallaan Tampereen Pyrintöä, KTP-Basketia ja FoKoPoa valmentanut Sopanen valmensi päättyneellä kaudella Miesten I-divisioona A:ssa pelannutta Pyrintö II:sta ja siirtyy Tampereen Pyrinnön organisaatiosta Hyvinkäälle.
Naisten puolella Sopanen luotsasi Lappeenrannan Catzin Suomen mestariksi kaudella 2009-10.
- Olen tosi mielissäni ja innoissani tästä mahdollisuudesta ja uskon lujasti meidän kilpailukykyyn ensi kaudella. On upeaa päästä mukaan hienoon seuraan, Sopanen kertoo.
Edelliskaudet HyPoa luotsannut Tero Niskanen luovuttaa päävalmentajan tehtävät Sopaselle, mutta jatkaa seurassa valmennustehtävissä.
- Omasta puolestani olin jo joukkueelle antanut sen, mitä näillä eväin annettavissa oli. Joukkue tarvitsi ehdottomasti uuden päävalmentajan ja itse tarvitsen hieman erilaista roolia – mikä se seurassa jatkossa onkaan. Sopasen löytyminen joukkueen päävalmentajaksi on juuri sellainen piristysruiske, jota itsekin toivoin tapahtuvaksi.
Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA juhlisti Märsky-päivää voittamalla kotikentällään EBT:n 79-66.
Naisten Korisliiga jatkui kahdella ottelulla. Voittoihin ylsivät Pyrintö ja Tapiolan Honka.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua. Illan voittajia olivat EBT, PeKa ja ViVe.
Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA-Märsky kaatoi paikallispelissä ToPo:n 81-70.
Keskiviikon ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut kaatoi jännittävien vaiheiden jälkeen BC Nokian 75-71.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Voittajiksi ylsivät PeKa, Pyrintö, Honka ja ViVe.
Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.
Naisten Korisliiga jatkui kahdella pelillä. Illan voittajia olivat toisen voittonsa ottanut EBT ja kautensa avannut Pyrintö.
Perjantain ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut haki voiton Helsingistä HBA-Märskyn kustannuksella. Ottelu päättyi vieraiden hyväksi 83-48.
Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.