18.11.2025 12:17 Kuusi Suomen mestaruutta päävalmentajana juhlinut Mika Haakana siirtyi alkavaksi kaudeksi Kiinan pääsarjaan Shanxi Flamesin apuvalmentajaksi. Ensimmäiset kokemukset Kiinassa ovat olleet positiivisia.

Kuva: Ville Vuorinen
Haakanan piti alun perin siirtyä Kiinaan jo vuonna 2021, mutta koronan takia kuvio ei onnistunut. Keskusteluyhteys seuraan kuitenkin säilyi, ja nyt – neljä vuotta ensimmäisen keskustelun jälkeen – Haakana on vihdoin Kiinassa, Taiyuanin miljoonakaupungissa.
– Olen ollut nyt nelisen viikkoa tutustumassa seuraan. Osa pelaajista on jo paikalla, mutta esimerkiksi ulkomaalaisvahvistukset ja Kiinan maajoukkuepelaajat saapuvat vasta nyt joukkueen vahvuuteen, viimeksi Suomessa Peli-Karhuja valmentanut Haakana taustoittaa.
Joukkueen päävalmentajana toimii serbialainen Momir Tasic, jonka oikeana kätenä seitsemän kertaa naisten Korisliigan Vuoden valmentajaksi valittu Haakana työskentelee. Lisäksi valmennusryhmään kuuluu WNBA:ssa kannuksensa hankkinut taitovalmentaja Taylor Cunningham.
– Kaikkiaan harjoituksissa on paikalla vajaan kymmenen hengen staffi. Ensimmäisten viikkojen aikana olemme keskittyneet taitoharjoitteluun, ja ensimmäiset viikot ovat osoittaneet, että harjoitusten laatu on äärimmäisen korkealla. Olen itse käyttänyt paljon aikaa sarjan opiskeluun.
– Asumme koko joukkue samassa hotellissa, josta autonkuljettajat noutavat meidät kahdesti päivässä harjoituksiin. Olemme viettäneet ensimmäisten viikkojen aikana paljon aikaa salissa, sillä harjoitukset ovat kestäneet kahdesta kolmeen tuntia.
Kausi Kiinassa käynnistyy joulukuun alussa. Joukkueet pelaavat 32 ottelun runkosarjan reiluun kolmeen kuukauteen, joten tahti on tiivis. Viime kaudella joukkue sijoittui Kiinan pääsarjassa neljänneksi, ja Haakanan mukaan sama on odotusarvo tulevallekin kaudelle.
Shanxi Flames juhli mestaruutta edellisen kerran vuosina 2013–15, jolloin joukkueen tähtipelaajana hääräsi yksi naiskoripalloilun suurimmista legendoista, Maya Moore. Kiina on yksi naiskoriksen jättiläisistä: edellisissä MM-kisoissa joukkue sijoittui hopealle taivuttuaan finaalissa Yhdysvalloille.
Awak Kuier oli johdattamassa Galatasarayta kiinni Euroliigan välieräpaikkaan. Iloisia uutisia kuultiin myös Saksasta, kun Elina Koskimies teki paluun kentille.
Lassi Nikkarisen ensimmäinen kausi Euroopassa ei ole ollut kaikista helpoin. Nyt Nikkarinen on löytänyt paikan, jossa häneen luotetaan.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n suomalaisonnistujiin viimeisen viikon aikana lukeutuvat Elsa Lemmilä ja Albina Syla, jotka molemmat keräsivät tupla-tuplat. Sylan edustama Rhode Island hävisi ensimmäisen konferenssiottelunsa ja täten joukkueen huikea 17 ottelun mittainen voittoputki katkesi.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat Viljami Vartiainen, joka heitti 25 pistettä ja 7 kolmosta, sekä Olavi Suutela, joka kahmi 11 pisteen ja 11 levypallon tupla-tuplan.
Sasu Salinin sihti oli kohdillaan, kun hän upotti viikonloppuna peräti 8 kolmen pisteen heittoa sukkaan. Olivier Nkamhoua ja Ilari Seppälä rikkoivat myös viime viikolla 20 pisteen rajan.
Helmi Tulosen Slavia Banska Bystrica eteni Slovakian cupin finaaliin, mutta joutui tyytymään hopeaan. Veera Pirttisen Manchester puolestaan eteni Iso-Britannian cupin finaaliin. Muutenkin Susiladiesin pelaajat onnistuivat laajalla rintamalla.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaistähti oli Henna Sandvik, joka pussitti yliopistouransa uudeksi piste-ennätykseksi 25. Albina Syla ja Rhode Island ovat voittaneet taas jo 17 ottelua putkeen.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssiottelut ovat lähellä loppusuoraa ja March Madness lähestymässä. Viimeisen viikon aikana Viljami Vartiainen säkitti Weber Statelle 13 ja 15 pistettä.
NBA:ssa Utah Jazz voitti kotikentällään Sacramento Kingsin 121-93. Lauri Markkanen tilastoi 19 pistettä ja 7 levypalloa.
Helmi Tulonen on pelannut ammattilaisena Euroopan kentillä jo vuodesta 2018 lähtien, mutta joutui vasta tällä kaudella ensimmäisen kerran vaihtamaan joukkuettaan kesken kauden. Slovakialaisseura Slavia Banska Bystricaan helmikuun alussa siirtynyt Tulonen myöntää alkukauteen mahtuneen käänteitä.