26.5.2011 Korisliigassa neljänneksi sijoittunut Uudenkaupungin Korihait on solminut kaksivuotisen sopimuksen 205-senttisen, heinäkuun lopussa 18 vuotta täyttävän Mikael Herbertin kanssa. Herbert palaa kasvattajaseuraansa Kouvolan Kouvoista, missä hän vietti viime pelikauden.

Mikael "Gordien poika" Herbert palaa kasvattajaseuraansa Korihaihin. Kuva: Tuomas Venhola.
- Mikael on yksi Suomikoripallon lahjakkaimpia pelaajia, jolla on valtava kehityspotentiaali olemassa. Edessä on paljon töitä, mutta Mikaelin motivaatiolla ja sitoutumisella uskon tuon työn kantavan hedelmiä seuran kannattajien iloksi jo tämän sopimuskauden aikana, myhäili Korihaiden seurapomo Tom Westerholm tuoretta värväystä.
Viime kaudella Mikael Herbert pelasi Kouvoissa 26 liigaottelua keräten reilun seitsemän minuutin peliajalla 1,3 pisteen ja 0,9 levypallon keskiarvot yhden ottelun piste-ennätyksen ollessa kymmenen. Lisäksi Herbert on pelannut 38 nuorten maaottelua 4,0 pisteen keskiarvolla.
Korihailla on alkavalle kaudelle sopimukset Mikael Herbertin lisäksi runkopelaajiensa Mikko Jalosen ja Petri Heinosen kanssa.
Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.
Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.
Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Riku Korhonen siirtyy Lahteen kasvattajaseura Hongasta. Lahti Basketball ja Korhonen solmivat 1+1 mallisen sopimuksen, jossa molemmilla osapuolilla on optio toisesta kaudesta.
Ensimmäisen SM-mitalinsa 31 vuoteen voittanut Uudenkaupungin Korihait on aloittanut joukkueen rakentamisen kaudelle 2026–27. Haiparven takakentälle on kiinnitetty vuoden sopimuksilla Korihaissa muutama kausi sitten pelannut Trey Niemi sekä yhdysvaltaIaispelaaja Tommy Murr.
Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takamies Elias Eerikinharjun kanssa. Eerikinharju pelasi viime kaudella Hongan riveissä Korisliigaa 17 pelissä.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Lahti Basketballin uusi päävalmentaja on juuri Korisliigassa hopeaa Kataja Basketin kanssa voittanut Teemu Turunen, 32. Turunen siirtyy Lahteen Joensuusta, jossa vietti viimeiset neljä kautta Petri Virtasen apuvalmentajana. Turusen sopimus lahtelaisseuran kanssa on kolmivuotinen.