Möttölän Dynamo ja Aris ULEB-cupin finaaliin

29.3.2006 Hanno Möttölän edustama Moskovan Dynamo ja kreikkalaisseura Aris BSA kohtaavat toisensa vajaan kahden viikon kuluttua Belgian Charleroissa pelattavassa koripallon ULEB-cupin finaalissa.

Charleroissa on cup-voiton lisäksi panoksena nousu Euroliigaan, joka on Dynamon päätavoite tällä kaudella.

Dynamo raivasi tiensä finaaliin kukistamalla kotonaan israelilaisen Hapoel Jerusalemin välierien toisessa osaottelussa numeroin 92-81 (54-42). Cupin pudotusottelut tappioitta pelannut Dynamo oli voittanut ensimmäisen kohtaamisen viikko sitten Jerusalemissa yhdellä pisteellä.

Möttölä pelasi ratkaisuottelussa yhdeksän minuuttia. Hän jäi tällä kertaa pisteittä, mutta taisteli käsiinsä kolme levypalloa ja antoi kaksi koriin johtanutta syöttöä. Lisäksi Möttölän tilille merkittiin yksi riisto ja torjunta.

- Olemme ULEB-cupin finaalissa hienon esityksen jälkeen. Puolustimme erinomaisesti, iloitsi Dynamon serbivalmentaja Dusan Ivkovic.

- Pysäytimme Horace Jenkinsin ja Roger Masonin. Se oli avain voittoomme, vaikka Mario Austin pystyikin järjestämään meille edelleen harmia.

Jenkins sai aikaan yli 5000 katsojan silmien edessä enää 14 ja Mason seitsemän pistettä.  Austin tykitti komeat 34 pistettä, mihin puolestaan Dynamon Mire Chatman vastasi 27 pinnan saaliilla.

Ivkovic ei halunnut vielä voiton hetkellä vaivata ajatuksiaan finaalivastustajalla.

- Vastustajalla ei ole loppujen lopuksi väliä. Alamme valmistautua huolella kauden ehdottomasti tärkeimpään peliimme.

Se ottelu pelataan tiistaina 11. huhtikuuta Charleroissa, jossa Dynamo on esiintynyt jo kertaalleen kuluvalla kaudella. Dynamo kävi kukistamassa Spirou Charleroin ULEB-cupin pudotuspelien ensimmäisessä vaiheessa.

Mazzon heittää paineet Dynamolle

Välierien ensimmäisen osaottelun Serbia ja Montenegrossa kolmella pisteellä hävinnyt Aris järjesti jännitysnäytelmän kotiyleisönsä edessä Thessalonikissa.

Hongan riveissä Suomen mestaruutta takamiehen roolissa vielä keväällä 2001 juhlineen Luka Pavicevicin valmentama Hemofarm taipui ottelussa numeroin 82-77, mutta Aris BSA:n finaaliin vienyt heitto lähti Terrel Castlen käsistä vain 1,6 sekuntia ennen summerin törähdystä.

- Nyt jokainen lyö vetoa Dynamon puolesta ja se sopii meille. Voin kuitenkin vakuuttaa, että loppuotteluun altavastaajana lähtevät Aris taistelee rajusti voittaakseen ULEB-cupin, lupaa kreikkalaisryhmän italialainen valmentaja Andrea Mazzon.

Aris on ollut tähän mennessä kolme kertaa mukana eurocupien finaaleissa ja voittanut ne kaikki. Aris juhli vuonna 1993 Saporta Cupin, 1997 Korac Cupin ja 2003 Fiba Euroopan Cupin voittoa.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/pelaajat_euroopassa/

Henkilöt

 
11.6.2021 20:12 Suomalaiset ulkomailla

Aapeli Alaselle jäi hampaankoloon loppukaudesta Tshekissä

Aapeli Alanen lähti keväällä kotimaisen Korisliigan jälkeen loppukaudeksi Tshekin liigassa pelaavan Brnon joukkueeseen. Alasen ensimmäinen kokemus ulkomailla ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan, mutta jätti nälkää jatkoa varten.

10.6.2021 11:01 Suomalaiset ulkomailla

Teneriffa piti finaalitoiveensa elossa - LEB Orossa suomalaisfinaali

Espanjan liigassa välierät alkoivat tällä viikolla ja Sasu Salinin sekä Emir Sulejmanovicin Teneriffa vei välierän kolmanteen peliin. LEB Orossa sen sijaan nähdään suomalaisfinaali ja Ranskassa Lassi Tuovi on ehdolla vuoden valmentajaksi.

9.6.2021 15:27 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas Iisalon aikakausi Crailsheimissa sai hienon päätöksen – uusi projekti alkamassa Bonnissa

Tuomas Iisalon viisivuotinen pesti Merlins Crailsheimin peräsimessä tuli päätökseen tänä keväänä. Iisalo sai keväällä 2016 käsiinsä putoamaan tuomitun joukkueen, jonka hän jätti jälkeensä yhtenä Bundesliigan kärkijoukkueena.

6.6.2021 21:31 Suomalaiset ulkomailla

Espanjan LEB Orossa välierien ratkaisu venyi

Espanjan LEB Orossa ei saatu vielä finalisteja selville, kun Alex Murphyn Granada piti toiveensa elossa pakkovoitolla ja Roope Ahosen Breogan sen sijaan hävisi oman välieränsä.

4.6.2021 07:49 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Teneriffa eteni historiallisesti välieriin

Sasu Salinin Teneriffa ei jättänyt mitään sattuman varaan, vaan kuittasi itselleen välieräpaikan suoraan kahdella voitolla. Roope Ahonen oli sen sijaan isossa roolissa Breoganin avatessa LEB Oron välieräsarjan voitolla.

3.6.2021 17:14 Suomalaiset ulkomailla

Itävallan mestaruus maistui suomalaisille – ”Kyllä se näkyi kuinka tärkeä se oli”

Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen valmentama sekä Daniel Dolencin edustama Swans Gmunden pääsi juhlimaan kauden päätteeksi Itävallan mestaruutta. Mirolyboville ja Dolencille mestaruus merkitsi paljon ja tuntui hyvältä.

1.6.2021 12:31 Susiladies

Anniina Äijänen siirtyy tulevaksi kaudeksi Saarlouis Royalsiin, Saksan Bundesliigaan

Päättyneellä kaudella Universitario de Ferrolia Espanjan pääsarjaan nostamassa ollut Anniina Äijänen, 25, vaihtaa tulevaksi kaudeksi maisemaa Keski-Eurooppaan. Susiladiesin luottopelaajan uusi osoite on Saksan Bundesliigassa pelaava Saarlouis Royals.

31.5.2021 21:15 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin valmiina pudotuspelien alkuun – ”Vastustaja on tuttu”

Espanjan liigassa pudotuspelit käynnistyvät maanantaina ja Sasu Salinin sekä Emir Sulejmanovicin osalta puolivälierät alkavat tiistaina. Suomalaiskaksikon joukkueen Teneriffan vastustajaksi asettuu Mestarien liigan mestari San Pablo Burgos.

31.5.2021 10:59 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas Iisalo Telekom Baskets Bonnin päävalmentajaksi

Viimeiset viisi kautta menestyksekkäästi Merlins Crailsheimia valmentanut Tuomas Iisalo siirtyy Telekom Baskets Bonnin päävalmentajaksi. Iisalon sopimus on kaksivuotinen. Myös Joonas Iisalo siirtyy seuraan apuvalmentajaksi.

30.5.2021 21:31 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen sai ehjän kauden - "Kehitystä tapahtui”

Alexander Madsen pääsi juhlimaan uransa toista Latvian mestaruutta, kun VEF Riika jyräsi mestariksi. Henkilökohtaisella tasolla Madsen välttyi pahimmilta loukkaantumisilta ja ainoa takaisku kauden aikana oli sairastuminen koronavirukseen.

30.5.2021 14:12 Korisliiga

Aatu Kivimäki Tigers Tübingenin vahvuuteen

Kevään 2021 Suomen mestaruuden salolaiselle Vilpas Vikingsille ratkaisseiden pelaajien eliittiin ryminällä kohonnut karkkilalaislähtöinen Aatu Kivimäki, 23, siirtyy ensi kaudeksi Saksan kakkostasolle Pro A:han. Kivimäen uusi työnantaja on suomalaisen valmentajakaksikon Daniel Jansson-Hussain Dassouki luotsaama Tigers Tübingen.

30.5.2021 09:29 Suomalaiset ulkomailla

Roope Ahosen ja Alex Murphyn joukkueet jatkoon - Murphy loisti 21 pisteellä

Roope Ahosen Breogan ja Alex Murphyn Granada jatkavat taistelua noususta Espanjan ACB-liigaan, kun molempien joukkueet raivasivat tiensä LEB Oron pudotuspeleissä jatkoon. Murphy oli ratkaisevassa ottelussa joukkueensa paras pistemies 21 pisteen saldolla. Myös Ranskassa Ilari Seppälä rikkoi 20 pisteen rajapyykin.

29.5.2021 11:44 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni kasvoi johtajana kauden aikana – ”Sain olla isossa roolissa joukkueessa”

Edon Maxhuni pelasi erinomaisen kauden virolaisen Pärnu Sadamin riveissä. Maxhuni johdatti Pärnun aina Viron liigan finaaliin saakka ja palkintona kaudesta oli hopeinen mitali sekä valinta Viron liigan tähdistöviisikkoon.

28.5.2021 13:09 Susijengi

Elias Valtonen kolmivuotisella sopimuksella Espanjan liigaan

Susijengin ratkaisupelaajien kastiin kohinalla noussut Euran Veivan kasvatti Elias Valtonen, 200 cm ja 21 vuotta, on solminut kolmevuotisen sopimuksen Espanjan ACB-liigaa pelaavan Basquet Manresan kanssa. Ammattilaisuransa Saksan Pro A:n Tigers Tübingenissa aloittanut Valtonen odottaa Manresasta uutta kehitysloikkaa urallaan.

27.5.2021 21:46 Suomalaiset ulkomailla

Ahosen ja Murphyn jännitys säilyy Espanjassa – Iisalojen ja Kailion Merlinsin kausi päätökseen

Espanjan LEB Orossa Roope Ahosen ja Alex Murphyn joukkueet eivät vielä pystyneet varmistamaan välieräpaikkaa ja ratkaisu jää kolmanteen otteluun. Saksan Bundesliigassa suomalaiskolmikko Tuomas Iisalon, Joonas Iisalon ja Juho Kailion valmentaman Merlins Crailsheimin historiallinen kausi päättyi.

24.5.2021 09:41 Suomalaiset ulkomailla

Espanjan sarjoissa ratkaisuhetket käsillä – Alasen kausi päätökseen

Espanjan sarjoissa loppuratkaisut ovat alkamassa, kun ACB:ssa päättyi runkosarja ja LEB Orossa käynnistyivät pudotuspelit. Aapeli Alasen kausi Tshekin liigassa sen sijaan päättyi ja Saksan Bundesliigassa Merlins Crailsheim taistelee vielä välieräpaikasta.

24.5.2021 08:38 Susiladies

Marianne Kalin jatkaa Espanjan pääsarjan Bembibressä myös ensi kaudella

Espanjan pääsarjassa pelaava Bembibre ja Susiladiesin iso pelaaja Marianne Kalin, 23, ovat solmineet jatkosopimuksen. Tällä viikolla 24 vuotta täyttävä Kalin tilastoi Bembibrelle päättyneellä kaudella 3,2 pistettä ja 2,0 levypalloa ottelua kohden.

20.5.2021 16:45 Suomalaiset ulkomailla

Loppukausi Hollannissa oli Joonas Lehtorannalle positiivinen kokemus

Joonas Lehtoranta siirtyi keväällä kotimaisen Korisliigakauden jälkeen Hollantiin Feyenoordin joukkueeseen. Lehtorannan ensimmäinen visiitti ulkomailla oli positiivinen kokemus.

20.5.2021 09:07 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen voitti Latvian mestaruuden – ”Hieno päättää kausi näin”

Alexander Madsen pääsi juhlimaan Latvian mestaruutta, kun VEF Riika jyräsi mestariksi suoraan neljässä ottelussa. Edon Maxhunin kaulaan sen sijaan pujotettiin hopeiset mitalit Viron liigassa ja hänet valittiin myös sarjan tähdistöviisikkoon.

19.5.2021 10:37 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas Iisalon johtama Merlins Crailsheim iskee Bayern Münchenin kimppuun pudotuspeleissä

Suomalaisen valmennuskolmikon Tuomas Iisalon, Joonas Iisalon ja Juho Kailion valmentama Merlins Crailsheim aloittaa pudotuspelit Saksan Bundesliigassa keskiviikkona. Merlinsillä on edessään kova haaste, sillä vastaan asettuu Euroliigassa tällä kaudella hienosti menestynyt Bayern München.

Näytä lisää vastaavia